Kuntaliitto on kuntien ja alueiden puolestapuhuja, kehittäjä ja asiantuntija
Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään.
EU-vaalit ovat kuntavaalit
Kunnissa toimeenpannaan aivan merkittävä osa EU-politiikkaa ja EU-lainsäädäntöä. EU-politiikan vaikuttavuus onkin paljolti kiinni kuntien toimista. EU-vaaleissa määritellään EU:n suunta seuraavaksi viideksi vuodeksi. Samalla määrittelemme kuntien suuntaa - EU-vaalit ovat kuntavaalit.
lateral-image-right
Ajankohtaista
Uusin blogi
Tapahtumat
16.5.
Tietoyhteiskunta ja digitalisaatio
Digisumpit
Digisumpit on joka torstai klo 8.30-9.30 pidettävä etätilaisuus kuntien digikehittäjille. Digisumpit on tarkoitettu kuntien osaamisen jakamista ja verkostoitumista varten ja ohjelma suunnitellaan kuntanäkökulmasta.
16.5.
Yhdyskunnat ja ympäristö
Tietoyhteiskunta ja digitalisaatio
Muutostilanteet ovat osa julkishallinnon organisaatioiden arkea ja ne vaikuttavat myös tiedonhallintaan. Siksi on tärkeää tunnistaa, miten muutostilanteet suunnitellaan ja muutosta toteutetaan siten, että myös tiedonhallinnan laatu säilyy muutoksen aikana ja sen jälkeen.
Lainsäädäntö velvoittaa huomioimaan tiedonhallinnan muutostilanteissa: tiedonhallintalain mukaan viranomaiset tekevät muutostilanteissa muutosvaikutustenarvioinnin. Muutoksen vaikutusta henkilötietojen käsittelyyn arvioidaan puolestaan tietosuojalainsäädännön mukaisesti. Arkistolaista tulevat myös omat vaatimuksensa
16.5.
Yhdyskunnat ja ympäristö
Laki
Muutoksenhakusäännösviidakko on hallittava, jotta pöytäkirjoihin liitetään oikeat ja asianmukaiset muutoksenhakuohjeet. Koulutuksessa käydään läpi päätöksentekoa ja muutoksenhakua perusopetuslaissa sekä oppivelvollisuuteen liittyviä säännöksiä ja hallintomääräyksiä.
Julkaisut
Kirjoituksia kaupungeista - Kaupunkipolitiikan tiekartta VII
Tiekartassa kuvataan kaupunkipolitiikan käännekohtaa: kaupunkien erityiskysymykset vaativat selkeän vision tulevasta sekä puitteet, jotka tukevat vaikuttavaa kaupunkipolitiikkaa.
Tutustu julkaisuun
Kirjastojen valmiussuunnitelmamalli
Kirjastojen valmiussuunnitelmamalli on tarkoitettu kunnille ja kirjastoille tukemaan kirjastojen varautumissuunnittelua osana koko kunnan varautumista.
Tutustu julkaisuun
TE-palvelut 2024 -uudistus
Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu työ- ja elinkeinotoimistoilta siirtyy kunnille 1.1.2025. Kuntaliitto tarjoaa neuvoja ja tukea uudistukseen.
lateral-image-left
Kuntien rahoitusjärjestelmän uudistaminen eli rahoitusremppa on käynnistynyt!
Hallitusohjelman kirjauksen mukaan kuntien rahoituksen ja valtionosuusjärjestelmän kokonaisuus uudistetaan vastaamaan kuntien uutta roolia ja sote-uudistuksen voimaantulon sekä TE-uudistuksen jälkeistä tilannetta.
lateral-image-right
Uusimmat asiantuntijasivujen päivitykset
15.5.2024
Asiantuntijasivu
EU ja kansainvälisyys
15.5.2024
Asiantuntijasivu
Kuntaliiton Brysselin toimisto
14.5.2024
Asiantuntijasivu
Valtionosuuslaskelmat
14.5.2024
Asiantuntijasivu
Kuntien sopimus- ja riskienhallinta
13.5.2024
Asiantuntijasivu
Kuntaliiton valtuuskunta
6.5.2024
Asiantuntijasivu
Päätöksenteko
6.5.2024
Asiantuntijasivu
Neuvontapyyntö
6.5.2024
Asiantuntijasivu