Vuotta 2012 on jo eletty jonkun aikaa. Tämä vuosi tulee näyttämään suuntaa monella tavalla. Pian saamme kuulla kuntaministerin ehdotuksen siitä, millainen tulevaisuuden kuntarakenteen pitäisi olla. Uusia karttoja piirretään lähtökohtana työssäkäyntialueet, vahvemmat kaupunkiseudut ja alueellinen elinvoima. Helmikuussa käynnistyy valtiovarainministeriön kuntakierros, joka käsittää kahdeksantoista seminaaria eri maakunnissa. Uuden rakennelain työstäminen ja valtionosuuslain ja kuntalain uudistaminen aloitetaan. Syksyllä järjestetään kuntavaalit.
Uuden vuoden alkaessa on tapana toivoa jotakin. Valetaan tinoja ja yritetään lukea tulevaisuuden tapahtumia tai mahdollista vaurautta uuden muodon saaneesta tinasta. Tulevaisuuden tapahtumia voimme nähdä, ainakin hallitusohjelman valossa, mutta rahoja ei kyllä näy.
Jos saisin toivoa jotakin tulevien uudistusten osalta – mitä se voisi olla? Monet kysymykset ovat tärkeitä, opetus, hoitoala ja palvelut ylipäätään. Mutta mikä on tärkeintä pitkällä tähtäimellä? Toivomuksenani olisi uudenlainen, kehittyneempi demokratia, jossa tavallisilla ihmisillä olisi paremmat osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet. Tarvitsemme enemmän vuoropuhelua ja vuorovaikutusta kuntalaisten, kuntien viranhaltijoiden ja poliitikoiden välillä. Vuoropuhelua, jolla todella on merkitystä ja joka vie asioita eteenpäin.
Sanotaan, että demokratia toimii paremmin pienissä kunnissa kuin suurissa. On selvää, että pienessä yhteisössä, jossa kaikki tuntevat toisensa, ihmiset tietävät keneen voi ottaa yhteyttä ja miten voidakseen vaikuttaa asioihin. Tulevaisuuden kunnat eivät kuitenkaan enää ole pieniä kyläyhteisöjä, ja sen vuoksi tarvitaan uusia keinoja, esimerkiksi kansalaisneuvostoja, käyttäjäohjausta tai seutulautakuntamalleja. Ehkä juuri siksi, että voidaan säilyttää uudessa parhaat osat vanhasta.
Tärkeä kysymys on, jatkammeko Suomessa suurten valtuustojen, hallitusten ja lautakuntien käytäntöä vai otammeko askelen kohti tanskalaista järjestelmää, jossa poliittisten päättäjien joukko on varsin harvalukuinen. Siitä huolimatta, että Tanskan kuntien valtuustoissa on noin 20 jäsentä ja hallituksissa ehkä viisi, maa on usein kärjessä, kun mitataan demokratian toimivuutta. Olennainen ero Tanskan ja Suomen välillä on, että Tanskassa panostetaan uusiin, kehittyviin vahvemman lähidemokratian muotoihin. Toisaalta meillä myös pienet poliittiset ryhmät mahtuvat mukaan.
Meidän ei Suomessa tarvitse tehdä samalla tavalla eli kopioida toisten malleja. Sitä vastoin tarvitsemme innovatiivisuutta ja luovuutta, jotta voimme luoda omat ratkaisumme.
Kristina Wikberg
Johtaja, ruotsinkielinen toiminta
pääkirjoitus, Fikt 1/2012