Erityisen positiivista on se, että uudistuksen eteneminen näyttää kuntalähtöisemmältä. Vastuu elinvoimaisemman kunta- ja palvelurakenteen luomisesta on siirretty kunnille.
Monet asiat ovat kuitenkin vielä avoimia ja vaativat valmistelutyötä.
Tätä kirjoittaessa odotetaan edelleen vahvan kunnan kriteerejä, joista on luvattu ehdotusta juhannukseen mennessä. Näitä kriteerejä on odotettu malttamattomana siitä saakka, kun hallitus julkisti hallitusohjelmansa kesällä 2011. Hallitusohjelman mukaan kuntauudistuksen tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen kuntarakenne. Kuntauudistuksen etenemisen välttämättömänä edellytyksenä pidetään siten vahvan peruskunnan määrittelyä.
Hallitusohjelman mukaan vahva peruskunta muodostuu luonnollisista työssäkäyntialueista ja on riittävän suuri pystyäkseen itsenäisesti vastaamaan peruspalveluista vaativaa erikoissairaanhoitoa ja vastaavasti vaativia sosiaalihuollon palveluja lukuunottamatta. Lisäksi vahva peruskunta kykenee tulokselliseen elinkeinopolitiikkaan ja kehittämistyöhön sekä voi tehokkaasti vastata yhdyskuntarakenteiden hajautumiskehitykseen.
lmeisesti hallitus tulee asettamaan tarkan väestömäärän vahvan kunnan edellytyk-seksi. Valtioneuvoston tiedonannon mukaan hallitus tulee asettamaan muodostettaville kunnille yleisten kuntajaon kehittämisen tavoitteiden lisäksi kolme muuta kriteeriä, jotka ovat väestöpohjakriteerit, työssäkäynnin ja yhdyskuntarakenteen kriteerit ja talouskriteerit.
Kunnallisen itsehallinnon ydin ja optimaalisen kuntakoon harha
Tavoitteet määritellä kunta etukäteen ja soveltaa samoja kriteerejä kaikkiin kuntiin sotivat kunnallisen itsehallinnon perinteen kanssa. Kunnallisen itsehallinnon perusajatuksena on se, että kunta muodostuu alueella asuvista ihmisistä. Itsehallinnolliset kunnat ovat erilaisia jo maantieteellisistä oloista johtuen ja voivat sopeuttaa toimintansa juuri oman alueensa erityisolosuhteisiin.
Itsehallinnon perinteen mukaisesti lainsäädännössämme ei ole ollut tähän mennessä tarkkoja kriteerejä kunnan määritelmälle. Voimassa olevassa kuntajakolaissa on vain tavoitteellisesti säännelty kunnasta: kunta muodostuu työssäkäyntialueesta tai muusta toiminnallisesta kokonaisuudesta, jolla on taloudelliset ja henkilöstövoimavaroihin perustuvat edellytykset vastata kunnan asukkaiden palvelujen järjestämisestä ja rahoituksesta.
Kunnallinen itsehallinto ei ole yhtä kuin kuntalaisten määrä. Vaikka kunnallinen itsehallinto on asukkaiden itsehallintoa, ei asukkaiden lisääminen vahvista kunnan itsehallintoa.
Kunnallinen itsehallinto tarkoittaa kuntalaisten osallistumiseen ja vaikuttamiseen perustuvaa toimintaan, asukkaiden hyvinvoinnin ja alueen elinvoiman mukaista toimintaa, toimintavapautta sekä taloudellista liikkumavaraa. Kunnallista itsehallintoa vahvistetaan enemminkin niin, että lisätään ja kehitetään kuntalaisten vaikuttamiskeinoja, lisätään kuntien päätösvaltaa, vähennetään yksityiskohtaista sääntelyä ja huolehditaan lakisääteisten tehtävien rahoituksesta.
Tarkan väestömäärän osoittaminen kunnalle ei ole yksiselitteistä eikä ongelmatonta. Paras-arviointitutkimusohjelman (ARTTU) tutkimukset ovat osoittaneet, että kunnalle ei voida asettaa yhtä, yleistä optimikokoa. Kunnan optimaalinen koko ja väestöpohjavaatimukset eri tehtävissä vaihtelevat. Todellisuudessa kunnan pitäisi olla eri kokoinen eri tehtävien järjestämisessä.
Kunnan kriteerien määrittely ja niistä säätäminen herättävät ajatuksia itsehallinnollisen kuntajärjestelmämme ja kunta-valtio-suhteen kehittymisen uhkakuvista. Kuntien ”ajaminen samaan muottiin” aiheuttanee ennalta arvaamattomia ja huomattavia sivuvaikutuksia, kun kuntien sopeutumis- ja muuntautumiskyky lakkaa.
Itsehallinnollisen kuntajärjestelmämme kehitys näyttäytyy hieman oudoksuttavalta, kun vertailemme Suomen kuntauudistuksen linjauksia ja Etelä-Afrikan kuntiin kohdistuvaa lainsäädäntöä keskenään. Meillä ollaan asettamassa kunnille tarkkoja kriteerejä vastaavalla tavalla kuin Etelä-Afrikassa, jossa kuntajärjestelmää on luotu vasta 1990-luvulta lähtien.
Erityisenä uhkakuvana on se, että valtio kunnalle asetettujen kriteerin kautta määrittää ja päättää kuntarakenteen, jos kunnat eivät muutoin täytä asetettuja vaatimuksia. Näin menetellään Etelä-Afrikassa, jossa erityinen julkinen toimielin (municipal demarcation board) päättää alueiden kunnista ja niiden rajoista lainsäädännössä asetettujen tavoitteiden ja kriteerien mukaisesti.
Meidän yhteiskunnallinen kehitys olisi hullunkurista, jos meillä vahvan kunnallisen itsehallinnon perinteen maassa määritellään kunnat etukäteen ja annetaan valtiolle toimivalta kuntajakoasioissa vastaavalla tavalla kuin maassa, jossa ei ole kunnallisen itsehallinnon perinnettä.
Tarve erilaisille kuntatyypeille?
Etelä-Afrikan kuntajärjestelmässä on kuitenkin jotain sellaista, josta meidän olisi tarpeellista kuntauudistuksen yhteydessä keskustella.
Etelä-Afrikan kuntajärjestelmä sisältää kolmenlaisia kuntia: metropolit, paikalliset kunnat ja piirikunnat. Lainsäädännössä on säännelty jokaiselle kuntatyypille erilaiset organisaatiot ja tehtävät. Huomionarvoista on se, että maan perustuslaissa tunnustetaan nämä 3 erilaista kuntatyyppiä. Järjestelmä on kokonaisuudessaan suunniteltu erilaisten kuntien varaan.
Kutauudistuksessa tavoitellaan yhtä kuntamallia: vahvan kunnan mallia. Alueiden erilaisuus edellyttää kuitenkin erilaisia ratkaisuja ja vaihtoehtoisia malleja. Vaikka alueiden erilaisuuden huomioon ottamista pidetään yhtenä uudistuksen tavoitteena, ei todellista keskustelua ole kuitenkaan virinnyt.
Meidän olisi keskusteltava siitä, voisiko meidän itsehallinnollinen kuntajärjestelmämme ja lainsäädäntömme sisältää erityyppisiä kuntia, joilla olisi erilaiset tehtävät, organisaatiot ja toimintatavat.
Sini Sallinen
projektipäällikkö
Uusi Kunta 2017 -ohjelma
Suomen Kuntaliitto