sv       Tulosta |  pdf

Kunta-alan uutisia

Kuntien tietopankista voit lukea kunta-ammattilaisten työtä koskevia ajankohtaistiedotteita kaikilta toimialoilta. Ruotsinkieliset uutiset löydät Kommunerna.netistä. ​​​​​​​​​

Haku
Luettelokohde
HINKU -hanke on viiden vuoden aikana tuottanut hyviä tuloksia. Hankkeessa mukana olevat kunnat Uusikaupunki, Mynämäki, Padasjoki, Kuhmoinen ja Parikkala onnistuivat vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään 12–18% vuosina 2007–2011. Kunniahimoisena tavoitteena on yltää 80 % päästövähennykseen vuoteen
Asiasanat: ilmastopolitiikka kunnat meluntorjunta organisaatio palaute parantaminen sähköposti yhteystiedot ympäristö yritykset päästöt
 Päivämäärä: 22.3.2013 Koko: 85KB
Luettelokohde
Kuluva syksy on synkistänyt kuntien päättäjien ja asiantuntijoiden arvioita alueiden kehitysnäkymistä etenkin maakuntien reuna-alueilla, mutta myös keskusseuduilla. Arvioiden mukaan työttömyys lisääntynee ensi vuonna erityisesti suurimmissa kunnissa. Kuluva syksy on synkistänyt kuntien
Asiasanat: arviointi julkaisut koko kunnat kuntien yhteistyö metropolialue näkemykset organisaatio palaute sähköposti tuloveroprosentti tutkimus työttömyys valtionosuudet yhteystiedot
 Päivämäärä: 14.12.2011 Koko: 90KB
Luettelokohde
Vesialueiden ja vesivarojen käyttöä sääntelevä vesilaki uudistuu kokonaan 2012 alusta. Uusi vesilaki on paljolti vielä olemassa olevan vanhan vesilain kaltainen vaikkakin noin 200 pykälää lyhyempi. Lain soveltamisalassa ja perusperiaatteissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Lain rakennetta
Asiasanat: AVI aluehallintovirasto asetukset elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset ilmoitus johtaminen jätevesi kunnossapito laki lupa maankäyttö maaperä organisaatio palaute sähköposti säännökset toimivalta vesiensuojelu vesilaki viranomainen viranomaiset yhteistyö yhteystiedot ympäristö muutos
 Päivämäärä: 27.10.2011 Koko: 92KB
Luettelokohde
Suomen Kuntaliitto sekä Suomen Kylätoiminta ry etsivät vuoden 2011 kylämyönteisintä kuntaa. Valinnalla halutaan nostaa kuntien ja kylien välisen yhteistyön arvostusta, antaa yhteistyölle tunnustusta ja tuoda esiin hyvin toimivia esimerkkejä. Suomen Kuntaliitto sekä Suomen Kylätoiminta ry
Asiasanat: Kuntatalo kunnat kuntaliitos kuuleminen leader lähipalvelut maakunta maaseutupolitiikka sihteeri svenska yhteistyö yhteystiedot
 Päivämäärä: 11.3.2011 Koko: 82KB
Luettelokohde
Tutkimuksessa ”Yrityksen ja palvelujen loppuminen paikkakunnalla” on tarkasteltu yritysten ja palvelujen loppumisen ilmiötä Pohjois-pohjanmaalla, erityisesti Nivalan kunnan näkökulmasta.
Asiasanat: elinkeino pk-yritys saatavuus tunnusluvut yliopisto yritykset elinkeinot yrittäjyys
 Päivämäärä: 8.2.2011 Koko: 76KB
Luettelokohde
Liikenne- ja aluehallinnon uudistuessa ovat kaavalausuntomenettelyt jossain määrin muuttuneet. Tämä suositus koskee kuntien ja maakuntaliittojen liikennehallinnolta pyytämiä lausuntoja kaava-luonnoksista ja ehdotuksista. Näitä lausuntoja on aiemmin pyydetty Tiehallinnolta, Merenkulkulaitokselta tai
Asiasanat: asemakaavat elinkeino kirjaamo lausunnot lausunto liikenne maakunta maakuntakaavat parantaminen suositus yhteystiedot yleiskaavat kaavoitus
 Päivämäärä: 14.2.2011 Koko: 77KB
Luettelokohde
Matkailijoiden yöpymisiä Suomessa kertyi joulukuussa 2010 yhteensä lähes 1,3 miljoonaa. Suosituimmat kohteet olivat Uusimaa ja Lappi. Noin 25 % (320 000) kaikista yöpymisistä tapahtui Uudellamaalla ja noin 21 % (270 000) Lapissa. Edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden yöpymisvuorokausien
Asiasanat: arviointi index internet koko matkailu organisaatio palaute sähköposti tutkimus yhteystiedot
 Päivämäärä: 15.2.2011 Koko: 83KB
Luettelokohde
Kuntien yleiset kehitysnäkymät kohentuivat vuoden 2010 aikana. Tämä käy ilmi Työ- ja elinkeinoministeriön ja Suomen Kuntaliiton Tilastokeskuksella teettämästä Aluebarometri 2011- tutkimuksesta. Aluebarometri mittaa maan eri osien kehityksessä odotettavissa olevia muutoksia kuntien virka- ja
Asiasanat: arviointi asuntorakentaminen investoinnit kunnat kuntayhteistyö maakunta metropolialue organisaatio palaute sähköposti tiedote tutkimus työttömyys velka verotulot yhteistyö yhteystiedot
 Päivämäärä: 27.1.2011 Koko: 89KB
Luettelokohde
Vuoden 2011 alusta yhdistettiin Itä-Uudenmaan maakuntaliitto Uudenmaan maakuntaliittoon. Samalla Uudenmaan maakuntakirjastoalueesta tuli yksi yhtenäinen alue. Uudellamaalla oli toiminut myös kaksi maakuntakirjastoa: Espoon kaupunginkirjasto Uudenmaan maakuntakirjastona ja vuodesta 2001 alkaen
Asiasanat: arviointi henkilöstö kaupunki kirjasto koko kulttuuri maakuntakirjasto maakuntaliitto opetus organisaatio palaute sähköposti tietopalvelu tietopalvelut vapaa sivistystyö yhteystiedot
 Päivämäärä: 3.2.2011 Koko: 85KB
Luettelokohde
(Kuntaliitto tiedottaa 21.1.2011) Suurien vähittäiskauppojen sijaintia säätelevän maankäyttö- ja rakennuslain muuttaminen rajoittaisi kuntien ja maakuntien toimivaltaa, esittävät maakuntahallitusten puheenjohtajat. Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva lakimuutos vahvistaisi
Asiasanat: asuminen elinkeino ilmastonmuutos kehittäminen koko kunnallistekniikka kysymys laki maakunta maankäyttö muutos päätöksenteko päätösvalta rakentaminen suunnittelu toimivalta vähittäiskauppa yhteistyö yhteystiedot ympäristö
 Päivämäärä: 21.1.2011 Koko: 85KB
 

 Vuosikansiot

 
 

 Konsernin uutisia