Suomen Kuntaliitto ja Suomen Kylätoiminta ry hakevat nyt kolmannen kerran vuoden Kylämyönteisintä kuntaa. Vuoden kylämyönteisin kunta -valinnalla halutaan nostaa kuntien ja kylien välisen yhteistyön arvostusta, antaa sille tunnustusta ja tuoda esiin toimivia esimerkkejä yhteistyöstä. Edellisten vuosien voittajia ovat olleet Ilomantsi sekä Rovaniemi.
Sivun sisältö
Vuoden kylämyönteisin kunta -kilpailun valintakriteerejä ovat:
hyväksi koettu yhteistyö kyläyhdistysten/muiden paikallisyhdistysten ja kunnan välillä
kuntalaisten kuuleminen ja osallistaminen
toimintaresurssit paikallisille kehittäjille
mallikkaasti järjestetyt lähipalvelut
uudentyyppiset ratkaisut lähipalveluiden tuotannossa paikallisyhdistysten kanssa
lisäkriteeri: kylien kannalta hyvin toteutettu kuntaliitos.
Vuoden kylämyönteisin kunta 2013 -valintamenettely on seuraava:
Ehdotukset Vuoden kylämyönteisimmäksi kunnaksi toimitetaan 31.5.2013 mennessä maakunnalliselle kyläyhdistykselle. Ehdottajana voi toimia maakunnallinen kyläyhdistys, yksittäinen kylä, Leader-ryhmä tai kunta, mieluiten yhdessä toimien. Esitykset tehdään vapaamuotoisella hakemuksella (enintään 2 sivua, ei liitteitä) sähköisesti. Hakemuksessa perustellaan, miksi kyseinen kunta pitäisi valita Vuoden kylämyönteisimmäksi kunnaksi. Kirjeen liitteenä on Maakunnallisten kyläyhdistysten yhteystiedot.
Maakunnalliset kyläyhdistykset valitsevat omasta maakunnastaan ehdokkaan Vuoden kylämyönteisimmäksi kunnaksi.
Vuoden kylämyönteisin kunta 2013 valitaan maakuntien ehdotuksista. Eri toimijatahoja edustava valtakunnallinen valintaraati valitsee Vuoden kylämyönteisimmän kunnan elokuussa 2013.
Tunnustuksen saava kunta julkistetaan Kuntamarkkinoiden yhteydessä Kuntatalolla Helsingissä 11.–12.9.2013.
Päivi
Kurikka
Erityisasiantuntija
+358 9 771 2509, +358 50 301 9068
Christell
Åström
Erityisasiantuntija, maaseudun kehittäminen
+358 9 771 2030, +358 40 766 9179
Matkapuhelin:
+358 50 301 9068
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi
Tehtävät:
kuntademokratia ja kuntalaisten osallistuminen
poliittinen johtaminen kunnissa
lähivaikuttaminen ja ALVA-verkosto
uuden sukupolven organisaatio ja johtaminen (USO-hanke)
Lisätietoja:
Palvelee myös ruotsiksi
Matkapuhelin:
+358 40 766 9179
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi
Tehtävät:
maaseudun kehittäminen
pienkunta-asiat
Lisätietoja:
Palvelee myös ruotsiksi