sv       Tulosta |  pdf

Kuntaliiton tutkimus- ja kehittämisohjelma tukee kuntien pitkäjänteistä kehittämistä

Kuntaliiton tutkimus- ja kehittämistoiminta tukee kuntien ja koko kunta-alan kestävää ja tuloksellista uudistumista. Toiminnan tavoitteena on tuottaa kunnille uutta tietoa sekä uusia toimintatapoja ja käytäntöjä, jotka edistävät kuntakehitystä ja kuntien mahdollisuuksia selviytyä uusista haasteista.
Liitto toteuttaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa kiinteästi yhdessä kuntien kanssa. Tällä hetkellä noin 140 erityyppistä kuntaa eripuolelta Suomea on mukana liiton tutkimus- ja kehittämishankkeissa.

Kuntaliiton vuoden 2012 tutkimus- ja kehittämisohjelma painottaa pitkäjänteisen työn merkitystä kuntien kehittämisessä. Ohjelmaan sisältyvistä 40 hankkeesta noin puolet on käynnistynyt vuonna 2010 eli Paras -hankkeen aikana. Nämä hankkeet tukevat kuntien kehittämistyötä ja auttavat kuntia sopeutumaan muuttuviin ja monimutkaisiin olosuhteisiin.

Kuntaliiton tutkimus- ja kehittämisohjelma painottuu vuonna 2012 seitsemään ajankohtaiseen kokonaisuuteen:

• lähivaikuttamisen kehittäminen
• kuntien elinvoiman vahvistaminen
• kuntaorganisaation ja johtamisen kehittäminen
• uudet kunta- ja yhteistyörakenteet
• tuottavuuden parantaminen
• palveluiden uudistaminen sekä
• toiminnan ohjaamista ja kehittämistä tukevan arviointitiedon tuottaminen. 

Kehittämisessä on kiinteästi mukana Uusi Kunta 2017 -ohjelmakokonaisuuden tutkimus- ja kehittämishankkeet. Kuntien kanssa yhdessä rakennetaan visio ja toimintamalli siitä, millaisia ovat elinvoimainen kunta, elävä itsehallinto ja suomalainen kunnallishallinnon järjestelmä eri puolilla Suomea. Lisäksi keskitymme uuden valtuustokauden (2013-2017) sekä kunta-alan muutosten (kuntauudistus, kuntalain uudistus, valtionosuusuudistus) edellyttämään tiedon tuottamiseen ja uudenlaisten toimintamallien kehittämiseen.

Elinvoima, infra, innovaatiot

Erilaisten kuntamallien kehittämisen lisäksi suunnitellaan, miten uudistuvien kuntien johtamisjärjestelmät saadaan toimiviksi. Tätä kehittämistyötä tehdään Uuden sukupolven organisaatiot ja johtaminen -hankkeessa yhdessä 30 kehittäjäkunnan, Audiapro Oy:n sekä Sitran kanssa. Eläköitymisen ja uuden sukupolven vaikutukset kuntajohtamiseen ovat tämän kehittämistyön keskiössä. 

Kunnilla on merkittävä rooli työn, paikallisen toimeliaisuuden ja hyvinvoinnin edistäjinä. Näitä kuntien elinvoimaan liittyviä keskeisiä tekijöitä kehitetään vuonna 2012 Elinvoiman eväät -kokonaisuuden avulla. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa kuntien elinvoiman johtamista.

Rakennetulla ympäristöllä on tärkeä merkitys kuntien elinvoimaisuudelle. Ilman toimivaa infraa yhdys-kunnat eivät toimi ja kuntalaisen arki vaikeutuu. Infra menestyksen perustana -hankkeessa kehitetään kuntien edellytyksiä tehdä oman elinvoimaisuutensa kannalta mielekkäitä, rakennettuun ympäristöön liittyviä päätöksiä. 

Muita merkittäviä ohjelmaan sisältyviä kehittämiskokonaisuuksia ovat palveluiden uudistamiseen sekä kuntien toiminnan vertailuun ja arviointiin liittyvät hankkeet. Kevään aikana on käynnistymässä maaseudun palveluohjelman esiselvityksen, jossa keskitytään maaseudun asukkaiden arjen kannalta välttämättömiin peruspalveluihin.

Sosiaali- ja terveysalan uusien palveluinnovaatioiden syntymistä tuetaan Innokylä -hankkeen avulla. Kuntaliitto on mukana hankkeessa yhtenä perustajaorganisaationa yhdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Suomen sosiaali ja terveys ry:n (Soste) kanssa. Hankkeessa rakennetaan vuoteen 2014 mennessä sosiaali- ja terveysalan toimijoita palveleva innovaatioympäristö.

Kunnat tarvitsevat luotettavaa arviointi- ja vertailutietoa toimintansa kehittämiseksi. PARAS -arviointitutkimusohjelma ARTTU tuottaa systemaattista ja vertailukelpoista tietoa Paras-hankkeen muutosprosesseista ja muutoksen vaikutuksista erityyppisten kuntien sekä eri toimijoiden näkökulmista.

Tutkimukseen perustuvan arviointitiedon lisäksi kunnat tarvitsevat vertailutietoja, jotka mahdollistavat mm. oman kunnan toiminnan ja kustannusten vertaamisen muihin kuntiin. Sähköistä perusopetuksen ja lukiokoulutuksen vertailutietokantaa kehitetään vuonna 2012 Yleissivistävän koulutuksen vertailutiedonkeruu -hankkeessa.

Lisäksi kuntien tuottavuuden mittaamista ja arviointia kehitetään erillisellä hankkeella.

Yhdessä parhaisiin tuloksiin

Kuntaliitto toteuttaa hankkeita pääsääntöisesti yhteistyössä kuntien ja muiden toimijoiden kanssa. Yhteistyön avulla Kuntaliitto pystyy vastaaman sekä edunvalvonnan, kehittämisen että palvelutoiminnan haasteisiin sekä rakentamaan strategista kumppanuutta keskeisten toimijoiden kanssa. Kuntaliiton näkökulmasta T&K – hankkeet ovat keskeinen keino liiton strategian toimeenpanossa.

Lisätietoja

Avaa yhteystiedot
Kaija Majoinen
Kehitysjohtaja +358 9 771 2512, +358 500 811 239
Tiina Rinne
Ohjelmakoordinaattori +358 9 771 2505, +358 50 643 92
Kaija Majoinen Kehitysjohtaja
Puhelin:
+358 9 771 2512 
Matkapuhelin:
+358 500 811 239 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 
Tehtävät:
kuntauudistus
kuntajohtamisen kehittäminen
tutkimus- ja kehittämistoiminta
Kuntakehitys- ja tutkimusyksikön johtaja
 
Tiina Rinne Ohjelmakoordinaattori
Puhelin:
+358 9 771 2505 
Matkapuhelin:
+358 50 643 92 
Faksi:
+358 9 771 2726 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 
Tehtävät:
Kuntaliiton tutkimus- ja kehittämisohjelman koordinointi
Kuntien hyvät käytännöt -yhdyshenkilö
Uuden sukupolven organisaatio ja johtaminen (USO) -verkostohanke
 
 | 
0 suosittelua
Sisältö tarkistettu:
13.2.2012