Sähköistä lääkemääräystä koskevan lain mukaan apteekkien tulee ottaa eResepti käyttöönsä 1.4.2012 mennessä. Julkinen terveydenhuolto on sitoutunut ottamaan eReseptin käyttöönsä huhtikuuhun 2013 mennessä ja yksityinen sektori vuotta myöhemmin. Kansalaisten sähköiset potilastiedot siirtyvät sähköiseen arkistoon vaiheittain, kun palvelu tulee valtakunnalliseen käyttöön vuoden 2015 loppuun mennessä.
Apteekit ovat pysyneet hyvin suunnitellussa aikataulussa. Tammikuun 26. päivään mennessä lähes 700 apteekkia on jo ottanut eReseptin käyttöönsä. Kaikkiaan Suomessa on noin 820 apteekkia tai sivuapteekkia.
Ensimmäinen eResepti kirjoitettiin Turussa toukokuun lopussa 2010. Tähän mennessä Turku, Kotka, Pello sekä Itä-Savon, Länsi-Pohjan, Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirit ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri ovat ottaneet eReseptin käyttöönsä.
Tähän mennessä eReseptejä on kirjoitettu lähes 440 000 kpl. Käyttöönotot leviävät oleellisesti kuluvan kevään aikana.
eReseptin saaneet potilaat voivat katsoa omia reseptitietojaan Omien tietojen katselusta. Palveluun tunnistautuminen tapahtuu pankkikorttitunnuksilla tai sähköisellä henkilökortilla.
Lisätietoja:
Pirjo Ikävalko
viestinnän suunnittelija
Kela, KanTa-palvelut
etunimi.sukunimi@kela.fi