(Ei kieliversioita)       Tulosta |  pdf

Toimintakokeilut kulttuuripalveluiden parantamiseksi käynnistymässä

Miten tarjota taide-elämyksiä ihmiselle, joka asuu kaukana kuntakeskuksesta tai jolle lähimpään teatteriin kertyy matkaa 100 kilometriä?  Miten vahvistaa kulttuuripalveluita kuntaliitosvaiheessa? Mikä on yhdistysten rooli?  Mitä taiteilija voi tuoda kylien arkeen? Millä keinoin ihmisten ääni pääsee vaikuttamaan? Kuulto-projektin avustamat toimintakokeilut etsivät erilaisia vastauksia näihin ja moniin muihin kysymyksiin.

Kesän 2012 alussa Kuulto, Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke, on käynnistänyt eri puolilla Suomea 22 toimintakokeilua. Ne hakevat ja testaavat ratkaisuja kulttuuripalveluiden parantamiseksi. Kokeilijoiden joukossa on niin kuntatoimijoita, yhdistyksiä kuin yrityksiäkin. Kaikille on yhteistä se, että ne tekevät laajasti yhteistyötä, ja pyrkivät löytämään sellaisia tuloksia ja malleja, joista on iloa tulevaisuudessa asukkaille, kunnille ja alueille.

Kontiolahdella, Pohjois-Karjalassa, kulttuurikulkurit lähtevät kiertämään kyliä. Kulttuurikulkurit ovat ammattitaiteilijoita, jotka tekevät taidetta kuntalaisille ja kuntalaisten kanssa. Ähtärissä, Etelä-Pohjanmaalla, kirjastoauto muuntuu kulttuurikirjastoautoksi. Sen kyytiin pääsee mm. pieniä musiikki- ja teatteriesityksiä. Kuntaliitoksen kynnyksellä Lohja etsii kulttuurista yhdistävää tekijää, paikallisen identiteetin rakentajaa. Tavoitteena Lohjalla on, että koko uuden kunnan alueella olisi mahdollisuus tasa-arvoisiin palveluihin.

Toimintakokeiluja rahoitetaan yhteensä 550 000 eurolla. Kuulto-avustusta saavat kokeilut valittiin lähes 200 hakijan joukosta. Professori Anita Kangas oli hyvillään hakemusten määrästä: ” Hienoa, että hakemuksia tuli niin paljon ja joka puolelta Suomea. Hakemuksista näki selkeästi kulttuuritoimen kipupisteet, mutta samalla ne osoittivat vahvan kehittämisen tahdon.” Valintaprosessiin osallistui asiantuntijaryhmä, johon kuului jäseniä mm. Opetus- ja kulttuuriministeriöstä ja Kuntaliitosta.

Kuullon tavoite on lisätä ihmisten ja kulttuurin kohtaamisia, parantaa kulttuuripalveluiden saatavuutta. Projektin taustalla on huoli siitä, että ihmiset ovat epätasa-arvoisessa asemassa kulttuurin saavutettavuuden suhteen. Tämän vuoksi projektin toiminta keskittyy erityisesti sellaisiin kuntiin, jotka käyttävät yleisen kulttuuritoiminnan tuottamiseen vähän resursseja.  Toimintakokeilujen lisäksi Kuulto mm. selvittää kulttuuripalvelujen nykyistä asemaa ja saavutettavuutta maan kaikissa kunnissa sekä kartoittaa jo käytössä olevia hyviä tekemisen tapoja. Kaksivuotinen projekti toimii Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella, kulttuuripolitiikan yksikössä ja sitä rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Lisätietoja:

Professori Anita Kangas, 050 345 4045
Koordinaattori Anna Vilkuna, 040 4818 633​

Lisätietoja

Avaa yhteystiedot
Ditte Winqvist
Erityisasiantuntija +358 9 771 2432, +358 50 465 8712
Ditte Winqvist Erityisasiantuntija
Puhelin:
+358 9 771 2432 
Matkapuhelin:
+358 50 465 8712 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 
Tehtävät:
yleinen kulttuuritoimi
taidelaitokset
taiteen perusopetus
Lisätietoja:
Palvelee myös ruotsiksi 
 | 
0 suosittelua
Sisältö tarkistettu:
27.6.2012 Puura Minna
 

 Muualla verkossa