Siirry ylös
(Ei kieliversioita)       Tulosta |  pdf

Koheesiopolitiikan alkuvuoden aikatauluja

Komission antaman koheesiopolitiikan asetuspaketin käsittely on käynnissä sekä parlamentissa että Alueiden komiteassa. EU:n puheenjohtajamaa Tanskan tavoitteena on saada aikaan sopimukset jäsenmaiden ja parlamentin kesken tietyistä aluepolitiikan prioriteeteista, joista tärkeimmät ovat strateginen suunnittelu, temaattinen keskittäminen, ex ante -ehdollisuus, yksinkertaistaminen sekä hallinto- ja valvontajärjestelmä.
​Komission on määrä avata helmikuun lopulla julkinen kuuleminen yhteisestä strategiakehyksestä (Common Strategic Framework). Yhteinen strategiakehys muuntaa Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet eri rahastojen rahoitettavaksi toiminnaksi kaudella 2014-2020. Strategiakehys toimii myös pohjana EU:n ja jäsenmaiden kumppanuussopimukselle. Kuuleminen on avoinna parin kuukauden ajan. Komissio tulee alkuvuodesta antamaan myös lisätietoja kumppanuussopimusten rakenteesta ja laadintamenettelyistä.
Suomessa ratkaisuja seuraavan ohjelmakauden kansallisesta ohjelmarakenteesta odotetaan vielä tämän kevään aikana.

Lisätietoja

Avaa yhteystiedot
Annukka Mäkinen
Erityisasiantuntija, alueellinen kehittäminen +358 9 771 2530, +358 40 594 1252
Annukka Mäkinen Erityisasiantuntija, alueellinen kehittäminen
Puhelin:
+358 9 771 2530 
Matkapuhelin:
+358 40 594 1252 
Faksi:
+358 9 771 2535 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 
Tehtävät:
EU:n alue- ja rakennepolitiikka
aluepolitiikka, aluepoliittinen suunnittelu
Itämeri-asiat
 
 | 
0 suosittelua
Sisältö tarkistettu:
9.2.2012
 

 Kunnat.netissä

 
 

 Muualla verkossa