sv       Tulosta |  pdf

Kansalaisopistojen laatu- ja kehittämisavustuksia sekä ylläpitämislupia arvioitu

Koulutuksen arviointineuvostolla meneillään olevasta Kansalaisopistojen oppilaitos- ja ylläpitäjärakenteen arviointi - hankkeesta on valmistunut ensimmäinen osaraportti. Siinä käsiteltiin laatu- ja kehittämisavustuksia sekä ylläpitämislupia.
Laatu- ja kehittämisavustuksia koskeneet arviointikysymykset olivat ensinnäkin millä tavalla laatu- ja kehittämisavustuksille asetetut tavoitteet ovat toteutuneet kansalaisopistojen toiminnassa. Toiseksi haluttiin saada tiin tietoa siitä, millä tavalla ko. avustusten ohjeet ja ohjausjärjestelmä ovat toimineet kansalaisopistojen näkökulmasta. Arvioinnissa kävi ilmi muun muassa, että haettujen ja myönnettyjen avustussummien välillä on suuret erot, avustukset kohdentuvat suurille opistoille ja että avustusten sisällöllisiin jakoperusteisiin suhtaudutaan kansalaisopistojen keskuudessa ristiriitaisesti. 

Arviointiryhmä päätyi suosittelemaan, että avustusjärjestelmä tulee myös jatkossa säilyttää toiminnan kehittämisen lisäresurssina, erillään valtionosuusperusteisesta perusrahoituksesta. Lisäksi hakemuskriteereissä tulisi painottaa enemmän innovatiivisuutta ja ympäristömuutosten ennakointia. Merkittävä osa avustuksista nimittäin haetaan ja kohdistuu kansalaisopistojen perustoimintaan.

Ylläpitämislupien osalta arviointikysymyksiä olivat, mikä merkitys ylläpitämisluvilla on kansalaisopistojen toiminnan ohjauksessa ja miten niissä painottuvat lainsäädännön mukaiset koulutustavoitteet ja alueelliset erityistehtävät. Lisäksi arvioitiin millä tavalla luvissa ilmaistut tavoitteet ja tehtävät toteutuvat kansalaisopistojen toiminnassa. Suurin osa kansalaisopistojen ylläpitämisluvista osoittautui kymmeniä vuosia vanhoiksi ja niihin oli tehty vain vähän muutoksia. Toisaalta lupien sisällöt ovat niin yleisiä, että niiden voitiin katsoa toteutuvan opistojen toiminnassa. Riittävän väljä sisällön määrittely mahdollistaa sekä toteutumisen että riittävän liikkumavaran, oli johtopäätös. Kansalaisopistoilla ei olekaan suurta mielenkiintoa ylläpitämislupien uudistamiseen ja ohjauksellisen merkityksen lisäämiseen.

Kansalaisopistojen arvioinnin ensimmäinen osaraportti julkaistaan arviointineuvoston sivuilla helmikuun alkupuolella. Arviointihankkeen toisessa osiossa tullaan arvioimaan lainsäädäntöuudistuksia, rakenteellisia muutoksia sekä itsearviointivelvoitteen toteuttamista.​

Lisätietoja

Avaa yhteystiedot
Maisa Lovio
Erityisasiantuntija, osa-aikatyö, paikalla ma-ke +358 9 771 2039, +358 50 525 0482
Maisa Lovio Erityisasiantuntija, osa-aikatyö, paikalla ma-ke
Puhelin:
+358 9 771 2039 
Matkapuhelin:
+358 50 525 0482 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 
Organisaatio:
Suomen Kuntaliitto ry, Opetus ja kulttuuri 
Tehtävät:
kirjastopalvelut 
 | 
0 suosittelua
Sisältö tarkistettu:
25.1.2012 Lovio Maisa
 

 Muualla verkossa