Päivien teemana hankintojen johtaminen ja organisointi
Julkisten hankintojen neuvontayksikön johtaja johtava lakimies Juha Myllymäki piti päivien alussa toimintaympäristön ajankohtaiskatsauksen. Myllymäki puhui kuntarakenneuudistuksen etenemisestä. Hallituksen linjaamat kuntarakennemuutokset tulevat vaikuttamaan myös hankintatoimintaan ja sillä voi olla myös elinpolitiikkaan liittyviä vaikutuksia. Kuntakoon kasvaessa kunnan valinnoilla ja strategialla on entistä suurempi merkitys alueen yrityksille. Kunta voi valinnoillaan vaikuttaa alueen markkinoiden toimintaan.
Neuvottelupäivien teemana on hankintojen johtaminen ja organisointi. Espoon kaupungin hankintajohtaja Timo Martelius totesikin esityksessään, että ”Hankintojen johtaminen, kehittäminen ja organisointi on tärkeää, mutta se jää valitettavan vähälle arjessa, jossa on jatkuvasti kiire.” Martelius alusti Espoon johtamis- ja organisointimallista. Hänen mukaansa hankinnan johtaminen on hankinnan prosessien kokonaisvaltaista johtamista ja hankintatoimen tehtävät tulee kytkeä organisaation ydintehtäviin. Tämä lisää myös tehokkuutta.
Hankintayksiköiden ja tarjoajien vuoropuhelu
Julkisten hankintojen merkitys yrityksille on suuri. Turun hankinta- ja logistiikkajohtaja Pauliina Lautiainen kehotti hankintayksiköitä yhteistyöhön yrittäjäjärjestöjen kanssa. Yhteistyön tarkoituksena ja tavoitteena on muun muassa lisätä vuorovaikutusta ja lisätä kilpailukykyisten tarjousten määrää. Etukäteisellä keskustelulla pyritään parantamaa molemminpuolisia edellytyksiä hankintojen kehittämiseen.
Myös Jyväskylän kaupungin hankintajohtaja Marjo Laine kertoi Jyväskylän myönteisistä kokemuksista yrittäjien kanssa tehtävästä yhteistyöstä. Kaupunki ja Jyväskylän alueen yrittäjäjärjestöt ovat aloittaneet uuden yhteistyömuodon, hankintafoorumin. Hankintafoorumin tarkoitus on toimia suorana keskustelu- ja tiedonvaihtokanavana yrittäjäkentän ja kaupungin välillä hankintoja koskevissa asioissa. Tarkoituksena on keskustella esimerkiksi yritysvaikutusten huomioimisesta hankintaprosesseissa sekä kehittää uusia tiedonvälityskanavia ja -tapoja hankinta-asioissa.
Hankinta-alan neuvottelupäivillä käsiteltiin myös muita ajankohtaisia aiheita kuten sähköistä kilpailutusprosessia, tarjoajien tilan arviointia sekä hankintadirektiiviä.
Hankintapäivät järjesti Suomen Kuntaliittokonserniin kuuluva Finnish Consulting Group Oy. Hankinta-alan neuvottelupäiville kokoontuu vuosittain satakunta hankinta-alan johtavaa asiantuntijaa. Seuraavat neuvottelupäivät pidetään kesäkuussa 2013 Espoossa.
Lisätietoja FCG:stä:
Tuuli Tarukannel
koulutuspäällikkö
Pertti Laitinen
johtava koulutuspäällikkö
puh. 050 325 8793
etunimi.sukunimi@fcg.fi