Tilastokeskuksen tuottavuustilaston uusimmat luvut kertovat synkkää tarinaa julkisten palveluiden tuottavuuskehityksestä. Suorite- ja tuotekohtaisten kustannusten vertaaminen panoskäyttöön ei kuitenkaan anna riittävää kuvaa todellisesta tuottavuuskehityksestä ja alentuneen tuottavuuden selittänee se, että mittari ei ota huomioon laadun ja vaikuttavuuden parantumista. Jopa hallitusohjelmassa todetaan, että kuntapalveluiden arvioimiseksi tarvitaan laadun ja vaikuttavuuden huomioon ottava kestävä kuntatuottavuuden mittaristo.
Esimerkki kestävästä laadun ja vaikuttavuuden huomioivasta mittarijärjestelmästä on VATT:n ja Kuntaliiton yhteistyössä tekemä tutkimus vanhuspalvelujen tuottavuudesta: Vaikuttavuuden huomioon ottava tuottavuus vanhuspalveluissa (Kangasharju ym., 2009). Kyseisessä tutkimuksessa perinteistä euromääräistä panos-tuotos-ajattelua laajennetaan vaikuttavuuselementillä, joka saadaan vanhusten fyysistä ja psyykkistä toimintakykyä kuvaavista RAVA-pisteistä. Tulosten mukaan vaikuttavuuden huomioon ottaminen paransi tuottavuutta 0,5 prosenttiyksikköä verrattuna perinteiseen mittaustapaan.
Koulutuspalveluiden tuottavuudesta on vaarallista tehdä päätelmiä pelkästään oppilaskohtaisen kustannuksen perusteella. Esimerkiksi opetusryhmien pienentäminen tai kurssitarjonnan lisääminen lukiokoulutuksessa kasvattavat kustannuksia, mutta eivät näy vastaavasti tuotoksessa ellei vaikuttavuuden elementtejä huomioida. Onkin vaikea hyväksyä suomalaisten koulutuspalveluiden negatiivista tuottavuuskehitystä kun samaan aikaan suomalainen koulutusjärjestelmä saa ansioita niin Pisa-tutkimuksissa kuin kansainvälisissä rankinglistauksissa.
THL:n Perfect-hankkeessa tehdyn mittauksen mukaan vuoden kuolleisuuden todennäköisyys on pienentynyt noin 5 prosenttiyksikköä vastaavana ajankohtana aivo- ja sydäninfarktien ja lonkkamurtumien hoidossa (lähde: http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tutkimus/hankkeet/perfect). Toisaalta Suomen terveydenhuoltomenojen osuus BKT:sta on ollut vuosikausia OECD-maiden keskiarvoa. Edellä mainittuihin esimerkkeihin perustuen on perusteltua väittää, ettei tuottavuustilaston mukainen 9 prosentin tuottavuuden aleneminen vuodesta 2002 vuoteen 2010 anna oikeata kuvaa terveydenhuollon tuottavuuskehityksestä.
Perinteisen tuottavuusmittaus onkin jo julkisessa keskustelussa todettu puutteelliseksi ja avauksia vaikuttavuuden huomioon ottavien tuottavuusmittareiden kehittämiseksi on tehty. Ennen uuden mittariston vakiintumista ei perinteisen mittaustavan johtopäätöksille kannata antaa liian suurta painoarvoa.