Siirry ylös
(Ei kieliversioita)       Tulosta |  pdf

Kunnat mukaan Twinning- ja TAIEX-toimintaan

Twinning ja TAIEX ovat osa EU:n ulkosuhderahoitusta, joilla tuetaan EU:n laajentumista ja naapuruuspolitiikkaa.

Twinning on hallitusten välistä hankemuotoista yhteistyötä

Twinning on hankemuotoista hallitusten välistä yhteistyötä, jonka tavoitteena on hallinnon ja lainsäädännön kehittäminen edunsaajamaissa. Twinning - hankkeita toteutetaan EU:n laajentumisessa mukana olevissa maissa Länsi-Balkanilla, Turkissa ja Islannissa sekä EU:n naapuruuspolitiikan maissa kattaen niin itäiset kuin eteläiset naapuruusmaat. Hankkeiden toteuttajina voi olla vain viranomaisorganisaatio, johon Suomessa kuuluu myös kuntasektori. Twinning -hankkeet tarjoavat näin myös kunnille EU-rahoituksella mahdollisuuden kehittää henkilöstönsä kansainvälisyysosaamista sekä hanketoiminta- ja neuvottelutaitoja. Twinning on kanava kansainväliseen verkostoitumiseen ja tarjoaa virastoille mahdollisuuksia tuotteistaa omaa toimintaansa ja saada virikkeitä oman toimintansa kehittämiseen unohtamatta arvokasta asiantuntemusapua, joka hankkeiden avulla jää edunsaajamaahan. Yksittäiselle asiantuntijalle hankkeet tarjoavat mahdollisuuden kartuttaa osaamispääomaansa sekä verkostoitua ja saada kokemusta kansainvälisistä tehtävistä.

Vuosittain avautuu noin 100 hankemahdollisuutta tarjouskilpailulle EU:n jäsenmaihin eri toimialoilta, joista keskeisiä ovat korruption estäminen, tulli- ja rajatoiminta, poliisiyhteistyö, ympäristöasiat, terveys- ja sosiaaliala sekä tilastohallinto. Hankkeiden kesto keskimäärin on 1-2 vuotta ja budjetti noin 1,5 miljoonaa euroa. Avointen Twinning -hankkeiden tiedot löytyvät ulkoasiainministeriön verkkosivuilta oikeassa laidassa olevasta linkistä. Ulkoasiainministeriön Twinning -tiimi koordinoi toimintaa kansallisella tasolla ja tukee virastoja niin tarjousten tekemisessä kuin toteutuksessa. Tarjoukset lähetetään aina kansallisen koordinaatiotiimin kautta.
 
Suomalaiset ovat olleet mukana Twinning -toiminnassa sen käynnistämisvuodesta 1998 alkaen ja tähän mennessä Suomi on ollut mukana yhteensä 146 hankkeessa 21 eri edunsaajamaassa mukaan lukien EU:n laajentumiset vuosina 2004 ja 2007.

TAIEX on lyhytaikaista asiantuntija-apua

Twinningin rinnalla EU rahoittaa TAIEX -toimintaa, joka on lyhytaikaista asiantuntija-apua EU:n jäsenmailta EU:n laajentumis- ja naapuruuspolitiikan maille. TAIEXin toimintamuotoja ovat mm. lyhytaikainen yksittäisen asiantuntijan antama koulutus tai usean osallistujan seminaarit edunsaajamaassa sekä edunsaajamaiden viranomaisten opintomatkat vastaaviin viranomaisorganisaatioihin jäsenmaissa. TAIEX - toimintaa ei tarvitse kilpailuttaa, vaan pyyntö voidaan tarvittaessa kohdistaa yksittäiselle jäsenmaalle. TAIEXin etuna on sen nopeus ja helppous ja TAIEXista onkin tulossa yhä tärkeämpi ja kasvava yhteistyökanava jäsenmaiden ja edunsaajamaiden välillä. TAIEXin kautta on mahdollisuus myös osallistua pidempiaikaisiin (6-12kk) asiantuntijatehtäviin Kosovossa, Pohjois-Kyproksella ja Islannissa.

Euroopan Komissio ylläpitää lisäksi TAIEX -asiantuntijarekisteriä, johon yksittäisellä jäsenvaltion julkisen hallinnon työntekijällä on mahdollisuus rekisteröityä komission internetsivuilla. Komissio rekrytoi monesti suoraan rekisteristä asiantuntijoita eri TAIEX -tapahtumiin. Rekisteriin voi ilmoittautua komission verkkosivuilla, johon pääsee sivun oikeassa laidassa olevasta linkistä. Suomen aktiivisuutta ja asiantuntijoiden kysyntää on lisännyt viime vuonna erityisesti Islannin mukaan tulo rahoituksen piiriin jäsenyysneuvottelujen myötä.
 
Lisätietoja
Ulkoasiainministeriö
EU:n laajentumisen ja Länsi-Balkanin yksikkö Twinning -tiimi
 | 
1 suosittelua
Sisältö tarkistettu:
23.2.2012 Puukko Arja