Kuntaliitto on julkaissut kuntien taloussuunnittelun tueksi alustavat laskelmat vuoden 2013 valtionosuusrahoituksesta internet-sivuillaan 15.6.2012. Kuntaliiton alustavat laskelmat sisältävät ennakkotiedot kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta, verotuloihin perustuvasta valtionosuuden tasauksesta ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain mukaisesta rahoituksesta vuodelle 2013. Taloussuunnittelua tehtäessä kaikki edellä mainitut erät tulee ottaa huomioon vuoden 2013 valtionosuusrahoituksen kokonaisuutta arvioitaessa.
Alustavat valtionosuuslaskelmat löytyvät osoitteesta www.kunnat.net > Asiantuntijapalvelut > Kuntatalous > Valtionosuudet > Valtionosuuslaskelmat > Valtionosuudet vuonna 2013
Kunnan peruspalvelujen valtionosuutta koskevissa alustavissa laskelmissa on otettu huomioon valtionosuuden perusteena olevista määräytymisperusteista 31.12.2011 tilanteen mukaiset kieli- ja ikäryhmittäiset väestötiedot sekä työllisyystiedot, jotka vaikuttavat sosiaalihuollon laskennallisiin kustannuksiin. Muut määräytymisperustetiedot päivittyvät syksyn 2012 aikana. Kunnan peruspalvelujen valtionosuutta koskevissa alustavissa laskelmissa on lisäksi otettu huomioon vuoden 2013 kustannustason muutos (indeksikorotus) 2,7 prosenttia.
Kunnan peruspalvelujen valtionosuutta koskevissa alustavissa laskelmissa on otettu myös huomioon maaliskuun 2012 kehysriihessä hallituksen tekemä päätös vuoden 2013 valtionosuusrahoitukseen kohdistuvasta 125 milj. euron lisäleikkauksesta. Lisäleikkaus alentaa kunnan peruspalvelujen valtionosuusprosenttia alustavan laskelman mukaan 0,52 prosenttiyksiköllä, mikä tarkoittaa kunnan omarahoitusosuuden kasvua noin 23 eurolla asukasta kohden. Valtionosuuteen tehtävän leikkauksen suuruus on kaikissa kunnissa asukasta kohden yhtä suuri.
Kuntaliiton alustavissa laskelmissa ei ole otettu huomioon kuntien tehtävien laadun ja laajuuden muutosten vaikutusta valtionosuusrahoitukseen. Tällainen on esimerkiksi vuonna 2013 voimaan tuleva vanhuspalvelulaki.
Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain mukaisessa valtionosuusrahoituksessa on otettu huomioon hallituksen kehysriihen päätös jäädyttää indeksikorotukset vuoden 2013 osalta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että taloussuunnittelua tehtäessä kesällä 2012 paras arvio opetustoimen rahoituksen tasosta vuodelle 2013 on säilyttää rahoituksen taso samana kuin vuonna 2012.
Kuntaliiton arvio 15.6.2012 vuoden 2013 valtionosuusprosenteista ja kunnan omarahoitusosuudesta 2013
Kunnan peruspalvelujen valtionosuus (VM) |
V. 2012 |
V. 2013 |
| - valtionosuusprosentti (%) |
31,42 |
30,90 |
| - kunnan omaraihoitusosuus (€/asukas) |
3 001,49 |
3 120 |
| |
|
|
| Ylläpitäjärahoitus (lukiot, ammatillinen, AMK) (OKM) |
v. 2012 |
v. 2013 |
| - valtionosuusprosentti (%) |
41,89 |
41,89 |
| - kunnan omarahoitusosuus (€/asukas) |
364,18 |
364,18 |
| |
|
|