Selvitysmies Olavi Syrjäsen raportti ARA:n toiminnan kehittämisestä on valmistunut. Syrjänen ehdottaa ARA:n roolin vahvistamista asumismenojen kohtuullisuuden ja omakustannusperiaatteen toteuttamiseksi. Raportissa esitetään ARAn hinta- ja laatuohjauksen muuttamista siten, että vuokra-asuntohankkeet hyväksyttäisiin jatkossa asukkailta perittävän vuokran kohtuullisuuden perusteella, ja asuntokohteen omistajan olisi noudatettava tätä päätöstä asuntoja vuokratessaan. ARA:n roolia vuokrien valvonnassa selvitysmies vahvistaisi nykyisestä. Lisäksi hän esittää, että nykyistä erityisryhmiin painottuvaa tuotantoa laajennettaisiin vuokra-asuntojen lisäksi asumisoikeus-asuntojen tuotannon avulla, ja tuotantopolitiikassa huomioitaisiin heikoimpien väestöryhmien lisäksi pienipalkkaisilla palvelualoilla työskentelevien asumistarpeet.
Selvitysmiehen ehdotus on sinänsä looginen kokonaisuus ja kannanotto tuotantotukeen nojaavan asuntopolitiikan puolesta. Samalla se puolustaa vahvaa valtiollista asuntopolitiikkaa. Esitys suhtautuu kriittisesti nykyisiin kosmeettisiksi jääviin asuntopoliittisiin instrumentteihin, joiden vaikutus on vähäinen ja yleinen uskottavuus heikko. Nähtäväksi jää, löytyvätkö ehdotuksesta riittävät ratkaisut nykypäivän monimuotoisiin asuntopoliittisiin ongelmiin.
Kuntaliitto pitää perusteltuna ehdotusta ARA:n toiminnan keskittämistä sen alkuperäiseen ydintehtävään tuottaa ja ylläpitää kohtuuhintaista asuntokantaa kasvukeskuksissa. Väestöään menettävien seutujen osalta korostetaan valtionkonttorin roolia, mikä on perusteltua. Kuntien näkökulmasta myös vuokravalvonnan keskittäminen ARA:lle sekä korjausavustusjärjestelmän selkiinnyttäminen parantaisivat kuntien asuntotoimien toimintaedellytyksiä. Myös asumisoikeustuotannon merkityksen nostaminen on kannatettava ehdotus.