Linja-autoliikenne on tällä hetkellä järjestetty pääosin ns. siirtymäajan liikennöintisopimuksien avulla ja niihin liittyvien lipputukien sekä erillisten liikenteen ostojen tukemana. Siirtymäajat vaihtelevat vuoden 2014 kesäkuusta vuoden 2019 joulukuuhun. Siirtymäajan päättymisen jälkeisestä liikenteen järjestämistavasta päättävät omalla toimialueellaan ELYt ja kunnalliset joukkoliikenteen toimivaltaiset viranomaiset.
Viranomaiset määrittelevät myös joukkoliikenteen palvelutason, jota kullakin alueella tavoitellaan. Palvelutasoon kuuluvat myös kohtuulliset, alennetut lipunhinnat. Palvelutasoa määriteltäessä toimitaan yhteistyössä kuntien, maakuntien liittojen ja toisten joukkoliikenteen viranomaisten kanssa. Joukkoliikenteen tukeminen on kunnille harkinnanvarainen tehtävä.
Osa joukkoliikennepalveluista syntynee markkinaehtoisesti ilman julkista tukea. Toisaalla haluttu palvelutaso ja lipunhintojen kohtuullisuus edellyttävät tukea. Palvelun ja lipunhintojen taso on tuolloin riippuvainen sekä valtion että kuntien tuen määrästä. Mitä enemmän julkista tukea liikennepalvelujen ylläpitämiseen tarvitaan, sitä paremmin tulee viranomaisen hallita palvelutasoa ja julkisen tuen vaikuttavuutta ja läpinäkyvyyttä.
Liikennevirasto on käynnistänyt työryhmän jatkoselvitysehdotusten pohjalta lippu- ja maksujärjestelmiä ja hankintamalleja koskevat työt. Virasto on myös avannut joukkoliikenteen sivuston, josta löytyy ajankohtaista tietoa, mm. työryhmän raportti ja ministerin kirje toimivaltaisille viranomaisille, ja muuta ohjeistusta:
www.liikennevirasto.fi/joukkoliikenne