Nähtävinä olevat asiakirjat on pidettävä saatavilla normaalina virka-aikana sellaisessa kuulutuksessa mainitussa paikassa, joka on auki, vaikka rakennus olisi muutoin suljettuna.
Päätöksen tiedoksisaanti ja muutoksenhakuaika
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Pöytäkirjan pitämisellä yleisesti nähtävinä on ennen kaikkea prosessuaalinen merkitys. Pöytäkirjaan sisältyvien päätösten oikaisuvaatimus- ja valitusaika lähtee kunnan jäsenten kohdalla kulumaan päätöksen tiedoksi saamisesta. Nähtävänä pitäminen on siis tarpeellista aina silloin, kun halutaan muutoksenhakuajan lähtevän kulumaan ja päätökset lainvoimaisiksi.
Esimerkiksi puhelinpäivystys ilmoitustaululla ilmoitettuna ei riitä ainakaan siinä tarkoituksessa, että nähtävänä pitämisen määräajat kuluisivat sinä aikana. Kunnan jäsenen valitusajan alkamisesta kunnanviraston ollessa kiinni on olemassa korkeimman hallinto-oikeuden päätös KHO:2009:17.
Oikeuskäytäntöä, KHO:2009:17
Päätöksen mukaan kunnan jäsenen valitusaika alkaa kuntalain 95 §:n 2 momentin mukaan siitä, kun päätöksen sisältävä pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Ilmoitus kunnanvaltuuston kokouksen pöytäkirjan nähtävänä pitämisestä oli asetettu kunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 24.6.2008. Ilmoituksen mukaan kokouksen tarkistettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnanvirastossa 1.7. 2008 kello 9.00-11.00. Koska kunnanvirasto oli tuolloin ollut suljettuna, eikä ilmoitustaulu ollut sijainnut siten, että sillä olevia ilmoituksia olisi voinut lukea 1.7.2008 virka-aikana, ei pöytäkirjaa ollut asetettu yleisesti nähtäväksi laissa edellytetyllä tavalla.
Kunnanviraston ovessa oleva tiedote päivystyspuhelinnumerosta ei vastannut pöytäkirjan asettamista yleisesti nähtäväksi. Sillä seikalla, että päätöksestä on mahdollisesti tiedotettu myös muilla tavoin, kuten kunnan internetsivuilla tai lähettämällä päätös kunnan jäsenelle, ei ollut merkitystä kunnan jäsenen valitusajan alkamispäivän osalta.
(Kuntalaki 63, 64 ja 95 §
Laki julkisista kuulutuksista 2 § 2 momentti ja 3 §)