Yhteistyötä suunnitellaan äiti-lapsiterveydenhuollon ja neuvolatoiminnan kehittämiseksi. Tarkoituksena on selvittää mm. kännykkäsovellusten hyödyntämistä näillä aloilla. Suunnittelurahoituksella on tarkoitus järjestää workshopit Maputossa ja Kuopiossa syksyllä 2011. Niissä tutustutaan kummankin kaupungin terveyspalveluihin ja laaditaan suunnitelma varsinaiselle hankerahoitukselle vuosille 2012–2013.
Kuopiolla on vahvaa terveysalan asiantuntemusta mm. Itä-Suomen yliopistossa, Savonia ammattikorkeakoulussa ja paikallisissa yrityksissä. Lisäksi Kuopio on mukana Maailman terveysjärjestön WHO:n Healthy Cities- verkostossa. Verkoston jäsenkaupungit asettavat asukkaidensa terveyden ja hyvinvoinnin keskeiseen asemaan päätöksenteossa. Kuopio on myös yli kymmenen vuoden ajan kehittänyt sähköisiä neuvolapalveluita eri hankkeissa ja henkilöstö on saanut hyvää kokemusta niistä.
Mosambikissa on maailman alhaisimpiin kuuluva eliniänodote ja maailman korkeimpiin lukeutuva lapsikuolleisuus. Synnytyksissä kuolee paljon äitejä ja tarttuvien tautien kuten hiv/aidsin ehkäisy on yksi keskeisimpiä haasteita terveydenhuollossa. Äiti-lapsiterveydenhuollon puutteet ja haasteet on tiedostettu, mutta niihin ei ole löydetty riittäviä ja taloudellisesti toteutettavissa olevia ratkaisuja.
WHO on todennut, että uutta informaatioteknologiaa voidaan soveltaa hyvin kehitysmaiden terveydenhuollon parantamiseksi. Esimerkiksi tietoa voidaan jakaa kännyköiden kautta tehokkaasti. Kuopion ja Maputon yhteistyössä on mahdollisuus kokeilla uudenlaisia tapoja kehittää äiti-lapsiterveydenhuoltoa, joista voi jatkossa olla hyötyä muissakin Afrikan maissa.
Lisätietoja: Julia Jänis p. 771 2226, Raija Kovanen p. 017- 182 131