Siirry ylös
sv       Tulosta |  pdf

Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuutta arvioidaan laajasti

Kuntaliitossa on käynnistynyt maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi. Hankkeen tavoitteena on tuottaa Kuntaliiton edunvalvonnan, kehittämistyön ja palvelutoiminnan pohjaksi selvitysaineisto ja johtopäätökset maankäyttö- ja rakennuslain toimivuudesta kuntanäkökulmasta. Tämä luo edellytykset lakialoitteille, kannanotoille lakivalmisteluun, kehittämishankkeiden käynnistämiselle yhteistyökumppaneiden kanssa sekä oikein suunnatulle koulutukselle ja tiedon levittämiselle.

Maankäyttö- ja rakennuslaki tuli voimaan 1.1.2000. Kuntaliitto on arvioinut lain toimivuutta kunnissa vuosina 2002 ja 2005. Ympäristöministeriö laati vuonna 2005 laajan maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarvioinnin, johon Kuntaliitto osallistui. Vuonna 2010 Kuntaliitto toteutti aiempien arviointien pohjalta kunnille kyselyn, jonka avulla saatiin tuoretta tietoa joistakin aiemmin kuntanäkökulmasta keskeisiksi osoittautuneista kysymyksistä.

Myös ympäristöministeriö aikoo toteuttaa maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarvioinnin alkaen vuonna 2011. Lisäksi ministeriössä on käynnissä valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toimivuuden arviointi. Eduskunnalle annetun PARAS - selonteon kaupunkiseutulinjauksiin kuuluu suurten kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen ohjauksen sekä maankäytön ja liikenteen yhteensovittamisen edellytysten parantaminen lainsäädäntöä kehittämällä. Rakennusvalvonnan osalta esillä ovat olleet rakennusvalvonnan organisointiin liittyvät kysymykset. Jatkossa tullaan pohtimaan myös rakennusvalvonnan tehtäviä ja niiden sisältöä.

Kuntaliitto kerää lain arvioinnissa tarvittavan tiedon asiantuntijakeskustelujen ja kaikille kunnille suunnattavien kyselyiden avulla. Keskustelut kuntien, seutujen ja liittojen kanssa käydään tilaisuuksissa, jotka pidetään eri puolilla Suomea kesä - syyskuussa 2011.  Ryhmiin kutsutaan kuntien asiantuntijoita ja johtoa. Keskustelujen jälkeen syystalvella 2011 toteutetaan kyselyt kaavoittajille, rakennustarkastajille, ELY – keskusten edustajille ja keskeisille luottamushenkilöille. Arviointi valmistuu keväällä 2012.

Hankkeen toteuttamisesta vastaa työryhmä, jota vetää yliarkkitehti Ritva Laine. Työryhmään kuuluvat lakimies Ulla Hurmeranta, arkkitehti Markku Axelsson, maankäyttöinsinööri Matti Holopainen ja tilastotutkija Hanne Lindqvist. 

Lisätietoja:

  • Lakimies Ulla Hurmeranta
  • Yliarkkitehti Ritva Laine

Lisätietoja

Avaa yhteystiedot
Ritva Laine
yliarkkitehti +358 9 771 2490, +358 50 521 5749
Ulla Hurmeranta
johtava lakimies +358 9 771 2539, +358 50 3827357
Matti Holopainen
maankäyttöinsinööri +358 9 771 2269, +358 50 5634622
Ritva Laine yliarkkitehti
Puhelin:
+358 9 771 2490 
Matkapuhelin:
+358 50 521 5749 
Faksi:
+358 9 771 2569 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 
Tehtävät:
maankäytön ohjaus
yleispiirteinen ja yksityiskohtainen kaavoitus
Ulla Hurmeranta johtava lakimies
Puhelin:
+358 9 771 2539 
Matkapuhelin:
+358 50 3827357 
Faksi:
+358 9 7712569 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 
Tehtävät:
maankäyttö- ja rakennuslaki
kaavoitukseen ja rakennusvalvontaan liittyvä lainsäädäntö
Matti Holopainen maankäyttöinsinööri
Puhelin:
+358 9 771 2269 
Matkapuhelin:
+358 50 5634622 
Faksi:
+358 9 7712569 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 
Tehtävät:
maapolitiikka
kiinteistönmuodostus
kiinteistöverotus
paikkatiedot (GIS)
rekisterihallinto
 | 
1 suosittelua
Sisältö tarkistettu:
8.6.2011 Hurmeranta Ulla