Siirry ylös
sv       Tulosta |  pdf

Lastensuojelulain perusteella sijoitettujen oppilaiden kotikunnan maksuosuuden määräytyminen vuonna 2011

Suomen Kuntaliitto on antanut 7.5.2010 yleiskirjeessään (9/80/2010) suosituksen lastensuojelulain perusteella sijoitettujen oppilaiden maksuosuuden määräytymisestä. Kuntaliitto suosittaa, että vuoden 2011 osalta kunnissa noudatetaan maksuosuuden määräytymisessä samaa käytäntöä kuin vuonna 2010.

Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) 41 §:n 3 momentin mukaan kunta, joka on lastensuojelulain 16 b §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla sijoitetun esi- tai perusopetusta saavan oppilaan kotikunta opetuksen aikana, on velvollinen maksamaan oppilaasta opetusta järjestävälle kunnalle tai muulle opetuksen järjestäjälle kotikuntakorvauksen, joka lasketaan kertomalla niiden koulun työpäivien määrä, joina oppilaalle on annettu opetusta, kunnalle tai opetuksen järjestäjälle opetuksesta koulun työpäivää kohden aiheutuvilla keskimääräisillä todellisilla vuosikustannuksilla.  

Edellä mainittu säännös koskee myös esiopetuksen järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia. 

Kotikunnan maksuosuutta laskettaessa otetaan vähennyksenä huomioon opetuksen järjestäjälle maksettava kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 41 §:n 4 momentin 1–4 kohtien mukainen kotikuntakorvaus ja saatu lisärahoitus. 

Kustannukset lasketaan käyttämällä varainhoitovuotta edeltävän kalenterivuoden tilinpäätös-tietoja. Vuoden 2011 kotikunnan maksuosuuden laskutusperusteena käytetään vuoden 2010 tilinpäätöstietoja. Kustannukset lasketaan koulun työpäivää kohden aiheutuvina keskimääräisinä todellisina vuosikustannuksina.  

Aiemman käytännön mukaisesti Suomen Kuntaliitto suosittaa, että keskimääräiset todelliset vuosikustannukset lasketaan kunnan talousarviorakenteen ja kustannustenseurantamenettelyn mukaisesti sen koulun keskimääräisinä todellisina vuosikustannuksina, jossa oppilas on saanut opetusta. 

Kustannustason muutos otetaan huomioon peruspalvelujen hintaindeksin mukaan (KUPHI). Muutettaessa vuoden 2010 kustannuksia vuoden 2011 kustannustasoon indeksikorotuksena käytetään 2,6 prosenttia

Suomen Kuntaliitto suosittaa, että laskutus suoritetaan jälkikäteislaskutuksena kunkin varainhoitovuoden vuoden lopussa siten, että menot voidaan kirjata oppilaan kotikunnassa sille tilikaudelle, jolloin opetuskin on annettu. 

Lisätietoja

Avaa yhteystiedot
Juha Karvonen
Kehittämispäällikkö +358 9 771 2732, +358 50 522 0839
Sanna Lehtonen
Kehittämispäällikkö +358 9 771 2079, +358 50 575 9090
Juha Karvonen Kehittämispäällikkö
Puhelin:
+358 9 771 2732 
Matkapuhelin:
+358 50 522 0839 
Faksi:
+358 9 771 2445 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 
Tehtävät:
erityisopetus
esi- ja perusopetus
koulukuljetukset
 
Lisätietoja:
Palvelee myös ruotsiksi 
Sanna Lehtonen Kehittämispäällikkö
Puhelin:
+358 9 771 2079 
Matkapuhelin:
+358 50 575 9090 
Faksi:
+358 9 771 2570 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 
Tehtävät:
valtionosuudet
rahoitusavustukset
 
 | 
0 suosittelua
Sisältö tarkistettu:
31.10.2011 Karvonen Juha
 

 Kunnat.netissä