Siirry ylös
sv       Tulosta |  pdf

Kuntien monipuoliset tehtävät haastavat poliittisen johtamisen

Kuntien luottamushenkilöiltä vaaditaan yhä enemmän aikaa paneutua asioihin sekä parempaa tietopohjaa, ja siksi kuntien poliittista johtamista on kehitettävä. Erityisen tärkeää on luoda koko kuntakentälle vahva yhteinen tahtotila poliittisen johtamisen kehittämiseksi, todettiin Uuden sukupolven organisaatio ja johtaminen -verkostohankkeen (USO) seminaarissa Kuntatalolla 8. marraskuuta.

​Seminaariin osallistui 70 kuntien edustajaa eri puolilta Suomea.

Luottamushenkilötyön vaatimukset ovat kasvaneet entisestään, totesi tutkija Siv Sandberg.

– Tämä näkyy erityisesti kunnan- ja kaupunginhallitusten kohdalla. Mitä suurempi ja hallinnoltaan monitasoisempi organisaatio on, sitä enemmän aikaa tehtävien hoitaminen vaatii. Kuntalain uudistuksen yhteydessä nousee varmasti esille entistäkin voimakkaammin keskustelu kokopäiväsistä ja osa-aikaisista luottamushenkilöistä, Sandberg sanoi.

Jyväskylän strategiajohtaja, dosentti Sakari Möttönen on valmistellut USO-hankkeelle keskustelualoitteen uudesta poliittisesta johtamisesta. Hänen mukaansa kunnan poliittisen johtamisen ydinkysymys on, miten poliittinen johto toteuttaa kuntalaisten tahtoa ja miten kunnan johtamisessa kyetään hyödyntämään poliitikkojen henkistä pääomaa.

– Kunnallinen itsehallinto on kykyä tehdä paikallisia valintoja. Organisaation on huolehdittava sisäisestä eheydestä niin, että organisaation osat toimivat samaan suuntaan ja noudattavat samanlaisia periaatteita, painotti Möttönen.

Kuntien kannattaa jatkaa kehitystyötään

Kuntarakenneuudistusta sekä kuntalain ja valtionosuusjärjestelmän uudistuksia valmistellaan tällä hallituskaudella kiivaalla tahdilla. Johtava lakimies Kari Prättälä Kuntaliitosta korosti, että kuntien kannattaa jatkaa meneillään olevaa kehittämistyötä, eikä jäädä odottamaan valtion taholta tulevia aloitteita.

– Erityisesti kuntalain uudistamisen pohjaksi tarvitaan tietoa ja kokemuksia jo meneillään olevasta työstä sekä uusia kehittämistyön avauksia, Prättälä sanoi.

Uuden sukupolven organisaatiot – hankkeessa 30 kuntaa kehittää kuntien johtamista valituista näkökulmista sekä jakaa kokemuksiaan vertaisseminaareissa. USO - hanketta toteutetaan Kuntaliiton, Oy Audiapro Ab:n ja Sitran yhteishankkeena vuoden 2012 loppuun saakka.

 | 
0 suosittelua
Sisältö tarkistettu:
15.11.2011