Siirry ylös
(Ei kieliversioita)       Tulosta |  pdf

VM:n budjettiesityksessä tuntuvia leikkauksia alueellisen kehittämisen rahoihin

Elokuussa julkaistussa valtiovarainministeriön talousarvioesityksessä esitettiin huomattavaa, n. 40 % leikkausta maakunnan kehittämisrahojen määrään vuodelle 2012. Suunnitellut leikkaukset koskevat maakuntien liittojen jakamaa ns. sitomatonta maakunnan kehittämisrahaa sekä KOKO -ohjelmiin (seudulliset koheesio- ja kilpailukykyohjelmat sekä kansalliset KOKO -verkostot) osoitettavaa rahoitusta. Esitetyillä 12 miljoonan euron leikkauksilla edelliseen vuoteen verrattuna (v. 2011 maakunnan kehittämisraha 32 milj. euroa) tulee olemaan huomattavat vaikutukset kuntien yhteisten elinkeinopoliittisten kehittämishankkeiden käynnistämiseen. Käytännössä uusia maakuntien liittojen rahoittamia kehittämishankkeita ei pystyttäisi v. 2012 juurikaan käynnistämään. Lisäksi seudullisten KOKO -ohjelmien ensi vuoden budjetteihin kohdistuu suuria leikkauspaineita.

​Kunnat panostavat osaltaan huomattavasti elinkeinojen ja osaamisen edistämiseen sekä yritysten toimintaympäristöjen kehittämiseen. Maakunnan kehittämisrahalla on tuettu mm. alueellisten innovaatiojärjestelmien vahvistamista sekä koulutusyhteistyön kehittämistä. Maakunnan kehittämisrahalla on joustavasti ja nopeasti pystytty käynnistämään myös erilaisia esiselvityshankkeita sekä laajempien kehittämiskokonaisuuksien kokoamista. Maakunnan kehittämisraha on ollut väline, jonka vipuvaikutukset alueiden kehittämiseen ovat olleet merkittävät. Esimerkiksi Pirkanmaalla alkuvaiheen maakunnan kehittämisrahahankkeella hahmoteltiin tamperelaisten yliopistojen miljoonaluokan BioMediTech -hankekokonaisuus, joka sai varsinaisen rahoituksensa Euroopan aluekehitysrahasto-ohjelmasta. Hankkeen myötä muodostettiin uusi yliopistojen yhteinen koulutus- ja tutkimusyksikkö. Keski-Pohjanmaalla viime vuonna rahoitetuilla maakunnan kehittämisrahalla rahoitetuilla hankkeilla suunniteltiin ja aikaansaatiin maakuntaan laajempia hankekokonaisuuksia noin 8 miljoonan euron edestä.

Valtiovarainministeriön esitys sisältää myös leikkauksia käynnissä olevien EU:n rakennerahastovarojen kansalliseen valtion vastinrahoitusosuuteen. Tarkempaa kohdentumista kaavailluista 20 miljoonan euron leikkauksista vuosina 2012 ja 2013 ei ole vielä tiedossa. Lähtökohtaisesti valtion osuus EU:n rakennerahastovarojen kansallisesta vastinrahoituksesta on 75 % ja kuntien osuus 25 %. Kuntien vastinrahaosuuden kasvattaminen ei käytännössä tässä vaiheessa ohjelmakautta ole realistinen lähtökohta budjetoinnille, sillä kuntien toimivallan- ja intressipiiriin kuuluvat toimet ovat rakennerahasto-ohjelmissa rajattuja. Kunnat ovat aktiivisesti olleet mukana tähänastisessa rakennerahasto-ohjelmatyössä, mikä on näkynyt ennakoitua suurempana kuntarahoituskertymänä. Loppukaudelle ei ole odotettavissa enää mittavaa kuntarahoitteisten hankkeiden määrän ja volyymin kasvua nykyisestään - päinvastoin, kuntien heikkenevä taloudellinen tilanne ohjaa vahvasti rahankäyttöä lähinnä lakisääteisiin tehtäviin.

Tulevalle vuodelle on valtion suunnalta kuntien ja maakuntien omaehtoiseen alueelliseen kehittämiseen tarjolla varsin heikot eväät.

 

Lisätietoja

Avaa yhteystiedot
Annukka Mäkinen
Erityisasiantuntija, alueellinen kehittäminen +358 9 771 2530, +358 40 594 1252
Annukka Mäkinen Erityisasiantuntija, alueellinen kehittäminen
Puhelin:
+358 9 771 2530 
Matkapuhelin:
+358 40 594 1252 
Faksi:
+358 9 771 2535 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 
Tehtävät:
EU:n alue- ja rakennepolitiikka
aluepolitiikka, aluepoliittinen suunnittelu
Itämeri-asiat
 | 
2 suosittelua
Sisältö tarkistettu:
26.9.2011 Mäkinen Annukka