2000-luku on ollut kunta-alalla työhyvinvoinnin edistämisen ja työssä jatkamisen tukemisen laaje-nemisen aikaa, sillä erilaisia työhyvinvoinnin johtamisen välineitä on otettu käyttöön enenevässä määrin. Sitoutuminen työhyvinvoinnin edistämiseen on kunnissa vahvaa.
Vuodesta 2003 lähtien tehdyn seurantatutkimuksen mukaan yhä useampi kuntatyöntekijä jatkaa työuraansa 63 ikävuoden jälkeen. Työssä pysyneiden kuntatyöntekijöiden työkyky ja terveydentila ovat säilyneet ennallaan ikääntymisestä huolimatta. Kuntatyön ongelmina ovat tiedonkulku ja pa-lautteen antaminen.
Kuntatyö 2010 -tutkimushankkeen loppuraportissa tarkastellaan työhyvinvoinnin edistämistä ja työssä jatkamisen tukemista kunta-alalla vuosina 2003, 2006 ja 2009. Lisäksi raportissa tutkitaan kuntatyön muutosta, palvelujen järjestämiseen liittyviä suunnitelmia sekä eläkepoistumaan varau-tumista.
-------
Pauli Forma, Risto Kaartinen, Toni Pekka, Janne Väänänen (toim.). Jaksaako jatkaa? - Artikkeleita kuntatyön muutoksesta ja työssä jatkamisen tukemisesta kunta-alalla. Kuntien eläkevakuutus, 2010.
Raportti on kolmas laajempi julkaisu Kuntien eläkevakuutuksen vuonna 2003 alkaneesta Kuntatyö 2010 -tutkimuksesta. Tutkimus alkoi vuonna 2003 osana Suomen Kuntaliiton, Kunnallisen työ-markkinalaitoksen ja Kuntien eläkevakuutuksen yhteistä Kuntatyö 2010 -projektia. Projektin ja hankkeen tavoitteena ovat olleet kunta-alan varautuminen kiihtyvään eläkepoistumaan ja kiristyvään työvoimakilpailuun. Tutkimuksella on myös haluttu nostaa esiin ajankohtaisia ilmiöitä ja haasteita kuntatyöstä, työssä jatkamisen tukemisesta ja eläkepoistumaan varautumisesta.