Sairaalakustannusindeksit ja muutoskertoimet 1960–2012, (9.4.2013)

Yksittäisten sairaanhoitopiirien ja sairaaloiden henkilöstömenojen osuus toimintamenoista on ostopalvelujen kasvun ja palvelujen yhtiöittämisen myötä laskenut ja laskemassa. Useimmissa ostopalveluissa henkilöstömenojen osuus on kuitenkin samansuuruinen tai jopa suurempi kuin sairaalan itse tuottamissa vastaavissa palveluissa. Tämän vuoksi kokonaistukkuhintaindeksi ei ole sellaisenaan sopiva kuvaamaan sairaaloiden ostopalvelujen hintakehitystä. Lisäksi kokonaistukkuhintaindeksi laski vuoden 2008 pisteluvusta 2027 vuonna 2009 pistelukuun 1893 ja nousi vuonna 2010 pistelukuun 2000 sekä vuonna 2011 pistelukuun 2169.  Aikaisemmin se laski vuosina 2002, 1999 ja 1998. Tukkuhintaindeksi ei vastannut em. vuosina sairaaloiden ostamien aineiden, tarvikkeiden, tavaroiden ja ostopalvelujen kustannuskehitystä.  Kokonaisuudessaan ne eivät samalla tavalla halventuneet. Tukkuhintaindeksi ”vääristää” tältä osin sairaalakustannusindeksin. Vuonna 2009 bruttokansantuote väheni 8,5 prosenttia, mikä selittää tukkuhintaindeksin noin suuren laskun. Vuonna 2010 bkt kasvoi 3,3 % ja 2,8 % vuonna 2011 - mutta väheni ennakkotiedon mukaan 0,2 % vuonna 2012.
 
Sairaanhoidon ja sairaanhoitopiirien erilaisten ostopalvelujen hinnoille ei ole olemassa eikä kehitettävänä omaa tai soveltuvaa muuta hintaindeksiä - kuten ei myöskään sairaaloiden ostamille aineille, tarvikkeille ja tavaroille.
 
Julkisten menojen kunnallistalouden terveystoimen hintaindeksissä henkilökustannusten painoprosentti on pienempi kuin sairaanhoitopiirien henkilöstömenojen osuus. 
 
Kuntatalouden aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden seurantakori sisältää myös lääkkeet ja hoitotarvikkeet, joiden osuus tulee tukkuhintaindeksin alaerästä lääkintäkemikaalit ja lääkintätuotteet. Lääkkeiden ja hoitotarvikkeiden painoarvo korissa on luonnollisesti pienempi kuin sairaaloiden aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden osuus sairaaloiden ostoissa. Sairaaloiden lääkkeiden, tarvikkeiden ja tavaroiden sisältö painottuu erikoissairaanhoidon tarvitsemiin lääkkeisiin, tuotteisiin ja tarvikkeisiin. Esimerkiksi osa uusista viime vuosina käyttöönotetuista lääkkeistä on hyvin kalliita, joiden paino ei näy kuntatalouden aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden seurantakorissa samassa määrin kuin ne näkyvät sairaanhoitopiirien ja sairaaloiden apteekkitarvikkeiden menoissa. Samaten esimerkiksi magneettitutkimukset ja keinonivelleikkaukset ovat aikaisempia menetelmiä kalliimpia. Viime vuosikymmenen alkupuolella sairaaloiden palkkamenot kasvoivat suhteellisesti enemmän kuin muussa kunnallisessa terveydenhuollossa.
 
Kunnallistalouden terveystoimen hintaindeksi ei täysin vastaa sairaaloiden erikoissairaanhoidon kustannuskehitystä (ilman lisäresurssien aiheuttamaa menojen kasvua). Mitä ilmeisimmin terveystoimen hintaindeksi alikorjaa tapahtunutta hintakehitystä. 
 
”Julkisten menojen hintaindeksi (JMHI) mittaa valtiontalouden ja kuntatalouden (kuntien ja kuntayhtymien) menojen hintakehitystä. Indeksejä on käytetty valtiontalouden ja kuntien päätöksenteossa sekä erilaisissa tutkimuksissa. Indeksit soveltuvat kiinteähintaisiin laskelmiin, julkisen talouden ja menojen volyymimuutosten arviointiin. Indeksin perusvuotena on 2005, jota merkitään luvulla 100. Painorakenne koskee valtiolla vuoden 2008 tilipäätöstietojen mukaista menorakennetta ja kuntien sekä kuntayhtymien vuoden 2008 tilinpäätöstietojen mukaista menorakennetta.” (Tilastokeskus 16.9.2011)
 
Kuntaliitto laskee toistaiseksi erillisen sairaalakustannusindeksin ja sen muutoskertoimet. Vaihtoehtona on käyttää - edellä esitetyistä puutteista huolimatta - sairaanhoidon kustannusten muutosten laskentaan kunnallistalouden terveystoimen hintaindeksiä ja sen pohjalta laskettuja muutoskertoimia. Kun käytätte näitä indeksejä ja niiden muutoskertoimia, on syytä alaviitteessä mainita, että indeksi/indeksit todennäköisesti ovat alikorjanneet/alikorjaavat erikoissairaanhoidon tapahtuneen kustannuskehityksen.