Demokratian tilaa mitataan muun muassa joka neljäs vuosi järjestettävillä kuntavaaleilla. Vuoden 2008 kuntavaaleissa - Karkkilan, Kauniaisten ja Vihdin 6.9.2009 pidettyjen uusintavaalien tulos huomioiden - äänestysprosentiksi muodostui 61,2. Äänestäneiden osuus kasvoi 2,6 prosenttiyksikköä edellisistä vaaleista.
Luottamushenkilöpaikat ovat vähentyneet valtuustokaudesta toiseen niin kuntaliitosten kuin hallinnon ja palveluiden uudelleen järjestämisen myötä. Valtuustokauden 2009–2012 alussa valtuutettuja oli 10 412, hallituksen jäseniä 3 026 ja lautakuntien jäseniä noin 15 800 (arvio). Siten luottamushenkilöpaikkoja oli vuonna 2009 yhteensä noin 29 200. Edelliseen valtuustokauteen verrattuna vähennystä on noin 13 prosenttia. Suurin osa poistuneista paikoista on ollut lautakuntajäsenyyksiä.
Sivun sisältö
Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset -sivut sisältävät vertailutietoa kuntien luottamushenkilöiden kokouspalkkioista, ansionmenetyskorvauksista, määräajalta maksettavista palkkioista ja puheenjohtajien vuosipalkkioista sekä muista erillispalkkioista ja korvauksista. Tiedot pohjautuvat Kuntaliiton kunnilta saamaan aineistoon. Tuoreimmat tiedot ovat vuodelta 2009.
Kuntien toimielimet ja niiden jäsenet -sivuilla on tietoja hallituksen ja lautakuntien jäsenmääristä ja eräiden vapaamuotoisten apu- ja valmisteluelinten esiintyvyydestä. Lisäksi tilastojen avulla kuvataan valtuu-tettuja, hallituksen ja lautakuntien jäseniä heidän yksilöominaisuuksien kuten iän, sukupuolen ja äidinkielen mukaan. Lisäksi kerrotaan heidän työnantajataustastaan ja millainen kokemus heillä on kunnallisista luottamustehtävistä. Tiedot pohjautuvat pääosin Kuntaliiton kunnilta saamaan aineistoon. Tuoreimmat tiedot ovat valtuustokauden 2009–2012 alusta.