Yhteisen näkemyksen löytäminen hajarakentamisen ohjaamiseksi on yksi seudullisen yhteistyön vaikeimmista kysymyksistä. Tampereen seudulla pyritään hajarakentamisen hallintaan laatimalla ohjaukseen yhteiset seudulliset periaatteet osana seudullisen yhdyskuntasuunnittelun hankekokonaisuutta.
Tampereen kaupunkiseudun yhdyskuntasuunnittelun hankekokonaisuuden maankäytön tavoitteeksi on asetettu yhdyskuntarakenteen eheyttäminen. Eheyttäminen on myös valtion ja kuntien välisen maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimuksen keskeinen kohta. Hajarakentamisen hallinta on tärkeä osa eheyttämistä.
Hajarakentamisen hallinnan keinot
Hallinnan välineitä ovat yleiskaavoitus, lupapolitiikka, suunnittelutarvealueiden määrittely ja suunnittelutarveratkaisujen vaikutusten arviointi. Kaupunkiseudulle aiotaan laatia edullisuusvyöhykkeet, jotka perustuvat muun muassa palveluiden saatavuuteen, infrastruktuuriin ja julkiseen liikenteeseen. Vyöhyketarkastelusta saadaan työväline suunnittelutarvealueiden määrittelyyn. Lupien päätöksenteon delegointia viranhaltijoille harkitaan.
Eheyttämistä ja hajarakentamisen hillitsemistä tuetaan periaatteiden lisäksi seudullisen yhdyskuntasuunnittelun kokonaisuudessa myös lisäämällä taajamien houkuttelevuutta. Houkuttelevuutta lisätään kehittämällä elinympäristön laatua, turvaamalla kohtuuhintaisten tonttien tarjonta ja parantamalla palveluita. Taajamien sisälle jääneitä, tehottomasti käytettyjä alueita täydennetään ja tiivistetään. Taajamien ulkopuolella asutusta pyritään ohjaamaan siten, että pidetään jo asuttu maaseutu elävänä.
Kaupunkiseudun kunnat ovat valmistelleet hajarakentamisen seudullisia periaatteita vuoden 2009 kuluessa. Periaatteiden jatkovalmistelemiseksi perustettiin keväällä 2010 hajarakentamisen työryhmä, johon kuuluu edustaja kustakin kaupunkiseudun kunnasta sekä Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymästä, Pirkanmaan ELY-keskuksesta, ympäristöministeriöstä ja Kuntaliitosta.