Liikenteen kehittämistoimenpiteet tukevat yhdyskuntarakenteen ja elinkeinoelämän kehittämisedellytyksiä sekä asukkaiden sujuvaa arkea. Maankäytön ja liikennejärjestelmän tiiviillä vuorovaikutteisella suunnittelulla vähennetään liikkumistarvetta, lisätään keskustojen saavutettavuutta ja vetovoimaisuutta sekä tuetaan yhdyskuntarakenteen eheyttämistä.
Oulun seudun liikenne 2020 -suunnitelma on laadittu osana Oulun seudun kuntien yhteistä yleiskaavaprosessia. Suunnitelma kattaa Oulun, Hailuodon, Haukiputaan, Kempeleen, Kiimingin, Muhoksen, Oulunsalon, Limingan, Lumijoen, Tyrnävän, Iin, Ylikiimingin ja Yli-Iin kunnat eli se kattaa kaavoitusaluetta laajemman alueen.
Liikennesuunnittelulla on Oulun seudulla pitkät perinteet 1950-luvulta lähtien. Nykyisen, Oulun seudun liikenne 2020 suunnitelman valmistelu aloitettiin 1999 ja suunnitelma valmistui 2003. Suunnitelmaa valmistellut työryhmä toimi yhteistyössä yleiskaavaa valmistelleen seuturakennetyöryhmän kanssa.
Liikennejärjestelmäsuunnitelma sisältää Oulun seudun liikennestrategian ja tarvittavat toimenpiteet sen toteuttamiseksi. Strategisina tavoitteina on kehittää Oulun seudusta pohjoisen Euroopan keskus ja merkittävä liikenteellinen solmukohta, lisätä kevyen liikenteen ja joukkoliikenteen määrää, parantaa eri kulkumuodoista koostuvien matkaketjujen sujuvuutta sekä parantaa liikenneturvallisuutta. Liikenteellisen rakenteen muodostavat sormimaisesti sijoittuvat päätiet ja niitä täydentävät kehämäiset väylät. Liikennestrategian toteuttamiseksi on määritetty kuusi kehittämisen kärkitehtävää kehittämistoimenpiteineen.
Aiesopimukset
Liikennejärjestelmäsuunnitelman toteuttamiseksi laadittiin Oulun seudun liikennejärjestelmän kehittämisen aiesopimus, joka sisältää vuosina 2004–2007 tehtävät keskeiset liikennejärjestelmän kehittämistoimenpiteet. Aiesopimus on Oulun seudun kuntien ja muiden suunnitteluosapuolien yhteinen kannanotto alueen tärkeimmistä liikennehankkeista. Se sisältää kiireellisyysluokka 1 hankkeista ne, joiden toteutuminen on nähty nykyrahoituksella mahdolliseksi.
Oulun seudun maankäytön ja liikenteen aiesopimus 2009–2012 korostaa maankäytön ja liikennesuunnittelun vuorovaikutusta. Sopimus sisältää Oulun seudun maankäytön toteuttamisohjelma huomioon ottaen maankäytön kehittämistä, kaavoitusta ja liikennejärjestelmän kehittämistä koskevat toimenpiteet sopimuskaudelle.
Aiesopimukset saanevat myös jatkoa Oulussa. Antaessaan mietintöä Paras - selonteosta eduskunnan hallintovaliokunta piti perusteltuna, että valtion ja seudun kuntien välinen seudullinen maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimusmenettely ulotetaan myös Oulun seudulle.