sv       Tulosta |  pdf

Kokkolan kielenkäyttölisä

Kokkolan kaupunki kannustaa henkilöstöä käyttämään sekä suomea että ruotsia työssään, kaupungin asukkaista 18 % puhuu ruotsia äidinkielenään.
 
Voimassa olevassa yleisessä kunnallisessa virka- ja työehtosopimuksessa 2005-2007 (II luku 9) todetaan, että ”viranhaltijalle/työntekijälle voidaan maksaa varsinaiseen palkkaan kuuluvaa kielilisää, jos tehtävissä edellytetään äidinkielen lisäksi toisen kotimaisen kielen…hallintaa, ja jollei kielitaitovaatimusta ole otettu huomioon tehtäväkohtaisessa palkassa”. Saman pykälän soveltamisohjeessa sanotaan edelleen että kunta itse päättää missä tehtävissä kielilisää maksetaan.
Kokkolassa on lähdetty kahdesta pääperiaatteesta, ensinäkin siitä, että henkilökunnalla tulisi olla riittävä käytännön eli lähinnä suullinen kielitaito, ja että henkilöstö myös käytännössä osoittaa ja käyttää kielitaitoaan jokapäiväisessä työssään.
Toinen pääperiaate on, että hyvästä tai erinomaisesta kielitaidosta työnantajan tulisi maksaa nykyisiä säädöksiä tuntuvampi korvaus, ja että heikommastakin kielitaidosta, kunhan sitä aktiivisesti käytetään, voidaan maksaa pienempi, kannustava kielilisä.
Näistä lähtökodista kunta on siirtynyt ns. kielenkäyttölisän maksamiseen. Kielenkäyttölisä koskee työtehtäviä, jotka pääsääntöisesti edellyttävät tiettyä kielitaitoa, mutta milloin kielitaitoa ei katsota kuuluvan osaksi virkaan vaadittavaa yleistä ammattipätevyyttä.
Kielenkäyttölisä- asteikon alkupäässä edellytetään, että henkilö ymmärtää hyvin puhetta toisella kotimaisella kielellä. Tästä perustasosta siirrytään keskitasojen, eli toisen kotimaisen kielen tyydyttävän suullisen taidon, hyvän suullisen taidon sekä hyvän suullisen ja kirjallisen taidon kautta vaativimmalle tasolle eli toisen kotimaisen erinomaiseen suulliseen ja kirjalliseen taitoon.
Aiemmin kaupunki maksoi 11,77 e/kk tyydyttävästä ja 15,14 e/kk hyvästä toisen kotimaisen kielen, eli suomen tai ruotsin, suullisesta ja kirjallisesta taidosta noin sadalle työntekijälle. Uusi käytäntö on lisännyt kiinnostusta kahden kielen käyttöön huomattavasti.
Nyt kielenkäyttölisiä maksetaan koko kaupungissa noin 400 työntekijälle seuraavasti:
  • ymmärtää hyvin puhetta toisella kotimaisella 7,5 e/kk
  • toisen kotimaisen kielen tyydyttävä suullinen taito 15 e/kk
  • toisen kotimaisen kielen hyvä suullinen taito 30 e/kk
  • toisen kotimaisen kielen hyvä suullinen ja hyvä kirjallinen taito 60 e/kk
  • toisen kotimaisen kielen erinomaisen suullinen ja erinomainen kirjallinen taito 120 e/kk.
 | 
0 suosittelua
Sisältö tarkistettu: