sv       Tulosta |  pdf

Jyväskylän maalaiskunnan Liikahdus edistää terveyttä

Jyväskylän maalaiskunnan Liikahdus-hankkeen yleisenä tavoitteena on terveyden edistäminen liikunnan avulla. Pyrkimyksenä on aktivoida säännöllisen liikunnan pariin kuntalaisia, jotka liikkuvat terveytensä kannalta riittämättömästi.

Tavoitteena on myös luoda kuntaan pysyvä toimintamalli poikkihallinnollisen yhteistyön toteuttamiseksi ja terveysliikunnan palvelujen järjestämiseksi. Terveyttä edistävää liikuntatoimintaa kehittämään ja siinä tehtävää yhteistyötä koordinoimaan on perustettu yhteistyöelin, Telitiimi (terveysliikunnan yhteistyötiimi).

Yhteistyöelin koostuu niistä henkilöistä, jotka ovat terveysliikunnan kehittämistyön näkökulmasta avainasemassa omalla toimialallaan. Toimintaa toteutetaan yhteistyössä kunnan liikuntapalvelujen, terveydenhuollon kuntayhtymän, sosiaalipalvelujen sekä seudullinen kansalaisopiston kanssa.

Tiivistä yhteistyötä tehdään myös mm. paikallisten liikuntaseurojen, kansanterveysyhdistysten sekä kylien vertaisohjaajien kanssa. Toimintaa suunnittelee ja koordinoi kunnan liikuntasuunnittelija, jonka palkkauksesta vastaavat liikuntatoimi sekä kansalaisopisto yhdessä.

Liikuntasuunnittelijan tehtävänä on muun muassa hoitaa liikuntaryhmiin ja tapahtumiin liittyvät järjestelyt, järjestää koulutusta ja viriketoimintaa vertaisohjaajille, ylläpitää ja tiivistää yhteistyötä terveystoimen kanssa sekä huolehtia terveysliikunnan laaja-alaisesta tiedottamisesta.

Kokemukset

Hankkeen myötä terveyttä edistävä liikunta on vakiintunut osaksi kunnan toimintaa, tiedonkulku on tehostunut ja asiakkaiden kokonaisvaltainen ohjaus helpottunut eri hallintokuntien ja jopa seutukuntien välillä. Aloitteleville suunnattu matalan kynnyksen liikuntaryhmät on pystytty pitämään osallistujilleen maksuttomina.

Kehitystarpeet

Tavoitteena on tehostaa seudullisen terveysliikunnan palveluverkoston kehittämistä. Tavoitteena on lisätä Jyväskylän seudun kuntien keskinäistä yhteistyötä ja luoda kuntiin yhtenäisen toimintaperiaatteen mukaisia terveysliikuntaryhmiä. Lisäksi järjestetään ohjaajakoulutusta, yleisötilaisuuksia ja kursseja sekä tehostetaan hallintokunta- ja kuntarajat ylittävää tiedonvälitystä. Kehittämistyössä hyödynnetään Jyväskylän maalaiskunnan terveysliikunnan toimintamallia.

Lisätietoja 

Liikuntasuunnittelija Eeva Simula, etunimi.sukunimi@jklmlk.fi

 

 

 | 
0 suosittelua
Sisältö tarkistettu: