Kuntaliiton tavoite on ollut turvata kuntien vastuulla olevien palvelujen järjestäminen pitkällä aikavälillä.
• Valtion kuntapolitiikassa ja kuntajaotuksessa on tapahduttava uudistuksia.
• Palvelujen järjestämisessä on otettava käyttöön uusia tuotantotapoja.
Palveluprosesseja on tehostettava yli kuntarajojen ja seudullisesti. Valtion kuntapolitiikkaa on muutettava siten, että kuntien tehtävät ja niiden rahoitus saadaan tasapainoon. Edellytämme
• kuntien tulopohjan vahvistamista
• nykyisten velvoitteiden arviointia ennakkoluulottomasti
• toimintojen tehostamista vaikeuttavien normien purkamista
• pidättäytymistä uusien normien säätämisestä.
Taloudellisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevien alueiden peruspalvelut on turvattava uudistuksessa. Rakennemallista riippumatta tarvitaan alue-eroja tasaava järjestelmä, josta vastuu on valtiolla. Rahoitusvastuun ja palvelujen järjestämisvastuun tulee olla samalla organisaatiolla, kunnalla.
Uuden kuntarakenteen tavoitteena ovat elinvoimaiset ja toimintakykyiset kunnat, jotka kehittävät aluettaan aktiivisesti ja järjestävät palvelut tehokkaasti. Kuntien itsehallinnon tulee säilyä ja kuntalaisten mahdollisuus vaikuttaa demokraattiseen päätöksentekoon on turvattava. Kuntalaisten valitsemat valtuustot päättävät kuntia koskevista ratkaisuista.