sv       Tulosta |  pdf

Kestävään kuntatalouteen

Taloustilanteen kiristyessä vuoden 2008 loppupuoliskolla, Kuntaliitto ryhtyi osaltaan pelastustalkoisiin kuntapalvelujen saatavuuden varmistamiseksi myös jatkossa. Kuntaliitto julkaisi helmikuussa 2009 ensimmäisen Kuntapalvelujen Pelastusohjelman.

Maan hallitus ryhtyi toimenpiteisiin kuntatalouden vahvistamiseksi samalla kun kunnat ryhtyivät kriittisesti tarkastelemaan menojaan ja investointejaan.

Hallitus tuki kuntataloutta merkittävästi samalla kun kunnat ryhtyivät toimiin menojen kasvun hillitsemiseksi.

Yhteisvoimin akuutti kriisi voitiin välttää, mutta tulevaisuus näytti hyvin epävakaalta.

Vuoden 2010 helmikuussa Kuntaliitto julkisti seuraavan Kuntapalvelujen Pelastusohjelman. Siinä esitettiin aiempaa täsmällisemmin toimenpide-ehdotuksia niin valtiolle kuin kunnille palvelujen turvaamiseksi kohtuullisella verorasituksella. 

Maailman talous ja sen myötä myös Suomen vientikysyntä kääntyi vähitellen nousuun vuoden 2010 puolivälissä. Tämä positiivinen kehitys on jatkunut ja olemme nyt kohtuullisella kasvu-uralla. Myös kuntatalous on kehittynyt paremmin kuin mitä vielä vuoden 2010 keväällä ennakoitiin.

Vaikka akuutti tilanne on kyetty hoitamaan, on edessämme merkittävä julkisen taloutemme kestävyysvaje johtuen ikäsidonnaisten menojen voimakkaasta kasvusta. Kestävyyttämme on heikentänyt myös nopea ja voimakas talouden taantuma, jonka vauriot hoidettiin pääosin velkaantumalla.

Kokonaisuudessaan julkisen talouden kestävyysvajeeksi valtiovarainministeriö on arvioinut vuodelle 2015 noin 5 % kansantuotteestamme. Tästä noin puolet kohdistuu kuntatalouteen.

Vaikka kuntatalous osoittaa nyt kohentumista, on sillä kannettavanaan kestävyyden mukanaan tuomien haasteiden lisäksi kuntatalouteen kertynyt merkittävä alijäämä kunnallisen kiinteän omaisuuden rapautumisen johdosta.

Uusintainvestoinnit on rahoitettu velanotolla. Kunnat ovat velkautuneet, vaikka tuloslaskelman mukainen tilikauden tulos näyttäisikin plussaa.

Kuntaliiton 9.2.2011 julkaisema Julkisen talouden kestävyys ja kuntatalouden rahoitusvaje -muistio löytyy Kunnat.Netissä-osiosta.

Lisätietoja

Avaa yhteystiedot
Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma
Toimitusjohtaja +358 9 771 2000, +358 50 364 7883
Timo Kietäväinen
Varatoimitusjohtaja +358 9 771 2700, +358 400 486 043
Reijo Vuorento
Apulaisjohtaja +358 9 771 2078, +358 50 667 41
Puhelin:
+358 9 771 2000 
Matkapuhelin:
+358 50 364 7883 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@Kuntaliitto.fi 
Tehtävät:
valtio-kuntasuhteen johto
liiton strateginen ja operatiivinen edunvalvonta
kunta- ja kaupunkipolitiikka
Kuntaliiton ja Kuntaliitto-konsernin johto
kuntakehitys, tuottavuus ja tutkimustoiminta
kansainväliset suhteet ja EU-asiat
viestintä
ruotsinkielinen sihteeristö
 
Lisätietoja:
Palvelee myös ruotsiksi 
Timo Kietäväinen Varatoimitusjohtaja
Puhelin:
+358 9 771 2700 
Matkapuhelin:
+358 400 486 043 
Faksi:
+358 9 771 2315 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 
Tehtävät:
kuntatalousasiat
alue- ja elinkeinoasiat sekä EU:n rakennepolitiikka
työllisyys ja maahanmuuttoasiat
työmarkkina- ja henkilöstöasiat (ml. kehittäminen ja eläkepolitiikka)
yhdyskunta-, tekniikka- ja ympäristöasiat
toimitusjohtajan varamies
 
Lisätietoja:
Palvelee myös ruotsiksi 
Reijo Vuorento Apulaisjohtaja
Puhelin:
+358 9 771 2078 
Matkapuhelin:
+358 50 667 41 
Faksi:
+358 9 771 2570 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 
Tehtävät:
yleinen talouspolitiikka
työllisyys ja työvoima
muutostekijät
edunvalvonta
 
Lisätietoja:
Palvelee myös ruotsiksi 
 

 Liitteet

 
 
 

 Kunnat.netissä

 
 

 Muualla verkossa