(Ei kieliversioita)       Tulosta |  pdf

Mitä kaupunkiseutusuunnitelmissa arvioitiin

Arvioinnin tavoitteena oli tuottaa seurantatietoa ministeriöille, sisäasiainministeriön asettamalle seurantaryhmälle, muille poliittisille päättäjille ja seuduille. Tietoa on hyödynnetty myös eduskunnalle vuonna 2009 annettavan selonteon valmistelussa.Lähtökohtana oli selvittää, miten suunnitelmat antavat edellytyksiä lain tavoitteiden toteuttamiselle.

Arvioinnin ensi vaiheen tarkoituksena heti syksyn 2007 alussa oli antaa kuva siitä, miten suunnitelmat täyttävät asetuksen suunnitelmien sisällölle asettamat vaatimukset. Suunnitelmista käytiin läpi se, miten suunnitelmat oli laadittu ja hyväksytty, minkälaiset tavoitteet yhteistyölle oli asetettu ja minkälaisin keinoin tavoitteet aiottiin saavuttaa sekä se, miten suunnitelmien toteuttaminen aiotaan varmistaa.

Arvioinnissa kiinnitettiin huomiota siihen, muodostavatko suunnitelmassa mukana olevat kaupunkiseudun kunnat toiminnallisen kokonaisuuden. Erityisesti painotettiin suunnitelmien toteuttamiskelpoisuutta, suunnitelmiin sitoutumista ja niiden toteuttamisen varmistamista.

Mikäli seudulla oli pidetty kaupunkiseutusuunnitelman laatimista tarpeettomana ja jätetty suunnitelma palauttamatta, arvioitiin päätöksen perustelut.

Arvioinnin sisältö

Vuoden loppuun mennessä eri asiantuntijatahojen yhteistyönä kaupunkiseutusuunnitelmista selvitetään ja arvioidaan seuraavat seikat:

miten suunnitelmissa valitut keinot vastaavat alla esitettyihin haasteisiin

miten toteuttamiskelpoisia valitut toimenpiteet ja menettelyt ovat

miten yhteistyö on tarkoitus organisoida ja miten päätöksenteko on tarkoitus hoitaa (miten asiat hoidetaan, kun ollaan eri mieltä)

Haasteet

1.Seudullisen yhdyskuntarakenteen eheyttäminen ja riittävä, monipuolinen asunto- ja tonttitarjonta

2.Yhteisvastuullinen asuntopolitiikka

3.Liikenteen kehittäminen ja hallinta sekä joukkoliikenteen palvelutaso

4.Palveluiden saavutettavuus, monipuolisuus, tuottavuus ja tehokkuus seudulla

Yhteenveto selvitysten ja arvioinnin pohjalta

Edellä laadittujen selvitysten ja arvioiden pohjalta voidaan yhteenvetona koota vastaukset seuraaviin kysymyksiin:

Miten seutujen suunnitelmat vastaavat lain tavoitteisiin (1§, 5§ ja 7§)?

Miten suunnitelmat vastaavat niihin seutujen toimintaympäristön haasteisiin, jotka suunnitelmissa on nostettu esiin, tai jotka muuten ovat tiedossa?

Miten suunnitelmilla pyritään edistämään seutujen elinvoimaisuutta (kilpailukykyinen monipuolinen tonttitarjonta, hyvä elin- ja toimintaympäristö asukkaille ja yrityksille)?

Minkälainen on toimeenpanosuunnitelmien ja kaupunkiseutusuunnitelmien välinen yhteys ja minkälaisen kokonaisuuden ne seuduilla muodostavat?

Mikä on edistynyt ja mikä jarruttanut yhteistyötä?

Miten kansalliset toimenpiteet ja lainsäädäntö tukevat prosessia?

Onko esille noussut lainsäädännön muutostarpeita?

Lisätietoja

Avaa yhteystiedot
Ritva Laine
yliarkkitehti +358 9 771 2490, +358 50 521 5749
Leena Karessuo
johtaja +358 9 771 2571, +358 50 66738
Ritva Laine yliarkkitehti
Puhelin:
+358 9 771 2490 
Matkapuhelin:
+358 50 521 5749 
Faksi:
+358 9 771 2569 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 
Tehtävät:
maankäytön ohjaus
yleispiirteinen ja yksityiskohtainen kaavoitus
 
Puhelin:
+358 9 771 2571 
Matkapuhelin:
+358 50 66738 
Faksi:
+358 9 7712569 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 
Lisätietoja:
Palvelee myös ruotsiksi 
 | 
0 suosittelua
Sisältö tarkistettu: