sv       Tulosta |  pdf

Savuttomiksi työpaikoiksi julistautuneet kunnat - tilanne vuoden 2013 alussa

Yli 60 prosenttia kunnista ja yhä useammat yritykset ovat julistautuneet savuttomiksi työpaikoiksi. Kaikki sairaanhoitopiirit ovat julistautuneet savuttomiksi jo vuosia sitten.

"Savuton työpaikka - kiinteä osa työhyvinvointia", "Savuttomat yritykset -opas työnantajille", ”Tavoitteena savuton työpaikka”, ”Tavoitteena savuton oppilaitos” ja ”Savuton kunta” ovat mm. hankkeita, joilla käännetään tupakointi selvään laskuun. Vuoden 2010 ”Aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys” -tutkimuksen mukaan tupakoinnin haluaisi lopettaa miehistä 66 % ja naisista 54 %. Miehistä 12 % ja naisista 11 % ei halua lopettaa tupakointiaan. Kyseisen vuoden aikana oli vakavan yrityksen tupakoinnin lopettamiseksi tehnyt 38 % sekä päivittäin tupakoivista miehistä että naisista. Yhteensä 18 % miehistä ja 15 % naisista ilmoitti vuoden aikana käyttäneensä nikotiinikorvaushoitoa tupakoinnin lopettamiseksi.

Savuttomat työpaikat ovat jatkoa jo toteutetuille tupakoinnin rajoituksille. Suomessa, Euroopassa, kehittyneissä maissa ja koko maailmassa pyritään ajan myötä savuttomuuteen. Kunnat ja kuntayhtymät ovat osaltaan tukemassa tätä kehitystä ja toimivat esimerkkeinä muille työyhteisöille.

Tupakkalaki kieltää tupakoinnin sisätilojen lisäksi myös ulkoalueilla. Tällaisia ovat mm. päivähoidon, perusopetuksen, ammatillisen koulutuksen, lukio-opetuksen, oppilasasuntoloiden ja alaikäisten käytössä olevien leirikeskusten ulkoalueet.  

Savuton työpaikka tarkoittaa konkreettisesti sitä, että ”Työaikana ei tupakoida”. ”Kunnan henkilökunnan tupakointi kielletään työaikana. Kielto ei koske lakisääteisiä lepotaukoja. Työaikaan kuulumattomalla ruokatunnilla sekä virka- ja työehtosopimuksen mukaisella työaikaan luettavalla kahvitauolla tupakointi on sallittua.” ”Kunnan tupakoiville työntekijöille tarjotaan tukea tupakoinnin lopettamisessa.” ”Savuttomuus mainitaan kunnan työpaikkailmoituksissa.” Katso tarkemmin ja kattavammin ”Savuton kunta, savuttomuuskriteerit & toimenpiteet”, www.savutonkunta.fi

Savuton kunta -ohjelma selvitti syksyllä 2012, kuinka monta kuntaa on julistautunut savuttomaksi työpaikaksi vuoden 2013 alkuun mennessä sekä kuinka monessa kunnassa päätöstä valmistellaan. Kysely täydentää niitä tietoja, jotka Kuntaliitto on vuosien mittaan asiasta kunnilta kerännyt.  

Kuntaliitto selvitti vuoden 2012 alun tilanteen. Tuolloin Suomen 336 kunnasta 332 vastasi kyselyyn ja Manner-Suomen kunnista kaikki. Kyselyyn vastanneista 166 kuntaa eli 50 prosenttia oli julistautunut vuoden 2012 alkuun mennessä savuttomaksi työpaikaksi. Yhteensä 40 kuntaa valmisteli asiaa. Vuonna 2011 savuton työpaikka -kuntia oli 106 ja 85 kuntaa vuonna 2010. Vuonna 2006 julistautui 9 kuntaa savuttomaksi, 8 kuntaa vuonna 2007 ja 32 kuntaa vuonna 2009. 

Tilanne vuoden 2013 alussa 

Kaikkiaan savuttomiksi työpaikoiksi julistautuneita kuntia oli vuoden 2013 alussa

  • 203 eli 63,4 % Suomen kaikista kunnista (320).
  • Yhteensä 23 kuntaa eli 7,2 % valmisteli savuton työpaikka -päätöstä.
  • Loput 94 kuntaa eli 29,4 % eivät ole vielä savuttomia.
  • Manner-Suomen 304 kunnasta 201 eli 66,1 % oli savuttomia työpaikkoja - Ahvenanmaan 16 kunnasta 2 eli 12,5 %. 

Kuntien koon/asukasluvun mukaan

  • Savuttomissa kunnissa on asukkaita 3,835 miljoonaa (71 % väestöstä), savuttomuutta valmistelevissa 742 000 (13,7 % väestöstä) ja ei-savuttomissa 824 000 (15,3 % väestöstä).
  • Yli 100 000 asukkaan kuntia on 9, joista 7 on savuttomia. Jyväskylä ja Tampere valmistelevat asiaa.
  • 50 000 - 99 999 asukkaan kuntia on 11. Näistä 6 on savuttomia. Joensuu ja Vaasa valmistelevat savuton-päätöstä. Hämeenlinna, Kotka ja Mikkeli ovat vielä ”savuttelevia” työpaikkoja tupakkalain asettamissa rajoissa.
  • 20 000 - 49 999 asukkaan kuntia on 36, joista savuttomia on 25. Lohja, Rauma, valkeakoski ja Mäntsälä valmistelevat savuton työpaikka -päätöstä. Nurmijärvi, Kajaani, Kirkkonummi, Riihimäki, Raahe, Hamina ja Lempäälä eivät ole vielä savuttomia työpaikkoja.
  • 10 000 - 19 999 asukkaan kuntia on 47. Näistä savuttomia työpaikkoja on 30, yhteensä 5 valmistelee savuton -päätöstä ja 12 on vielä ”savuttelevia” työpaikkoja.
  • 5 000 - 9 999 asukkaan kuntia on 79, joista 47 on savuttomia, 7 valmistelee ja 25 ei ole vielä asiassa liikkeellä.
  • 2 000 - 4 999 asukkaan kuntia on 95, joista 68 on savuttomia, 1 valmistelee päätöstä ja 26 ei ole vielä savuttomia työpaikkoja.
  • Alle 2 000 asukkaan kuntia on 43, joista 20 on savuttomia, 2 valmistelee ja 21 on ”savuttelevia”. Viime mainituista 12 on Ahvenanmaan pieniä kuntia. 

Maakunnittain

  • Kaikki Pohjois-Savon maakunnan kunnat ovat savuttomia työpaikkoja.
  • Varsinais-Suomen maakunnan 28 kunnasta 27 on savuttomia työpaikkoja.
  • Lapin maakunnan 21 kunnasta 19 on savuttomia työpaikkoja.
  • Etelä-Savon maakunnan 14 kunnasta 12 on savuttomia työpaikkoja.
  • Pirkanmaan maakunnan 22 kunnasta savuttomia työpaikkoja on 9 kuntaa - Pohjois-Pohjanmaan 29 kunnasta 11 savuttomia työpaikkoja ja Kainuun 9 kunnasta vasta 3 savuttomia työpaikkoja.
  • Ahvenanmaa on vastausten mukaan peränpitäjä. Sen 16 kunnasta vain 2 kuntaa on julistautunut savuttomaksi työpaikaksi.
  •  
maakunta kuntia  savuttomia päätös  ei  
      valmisteilla  
Etelä-Karjala 9 5   4
Etelä-Pohjanmaa 18 13 2 3
Etelä-Savo 14 12   2
Kainuu 9 3   6
Kanta-Häme 11 7   4
Keski-Pohjanmaa 8 6 1 1
Keski-Suomi 23 14 1 8
Kymenlaakso 7 4   3
Lappi 21 19   2
Pirkanmaa 22 9 3 10
Pohjanmaa 15 8 4 3
Pohjois-Karjala 13 6 2 5
Pohjois-Pohjanmaa 29 11 4 14
Pohjois-Savo 20 20    
Päijät-Häme 11 8   3
Satakunta 20 13 3 4
Uusimaa 26 16 2 8
Varsinais-Suomi 28 27 1  
Ahvenanmaa 16 2   14
Yhteensä 320 203 23 94

 

Liitteenä olevassa taulukossa kuntien tilanne on raportoitu maakunnittain ja kunnista yhteensä.

Sairaanhoitopiireittäin

Tilanne on pitkälle sama kuin maakunnittain, sillä sairaanhoitopiirit ovat jäsenkunniltaan ja alueiltaan pääosin samoja kuin maakunnat. Kaikkiaan 10 kuntaa, jotka Jämsää lukuun ottamatta ovat väestöltään pienehköjä, kuuluu toiseen maakuntaan kuin sairaanhoitopiirin muut jäsenkunnat.

Lapin ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirien jäsenkunnat kuuluvat Lapin maakuntaan. Etelä-Savon ja Itä-Savon sairaanhoitopiirien jäsenkunnat kuuluvat Etelä-Savon maakuntaan.

Tiedoista

Joutsa ja Hämeenkoski ovat savuttomia työpaikkoja, vaikka ne eivät ole julistautuneet savuttomiksi. Ne on tässä koosteessa laskettu savuttomiin. On mahdollista, että tällaisia kuntia on muitakin.

Lisää tulee

Savuton työpaikka -kuntia tulee lisää myös tänä vuonna. Päätös on valmisteilla 23 kunnassa. Näiden lisäksi yksittäiset kunnat saattavat lähteä asiassa hyvinkin nopeasti liikkeelle vielä tämän vuoden aikana.

Oppilaitokset savuttomiksi

Erittäin tärkeää on, että oppilaitokset ovat muuttuneet savuttomiksi. Terveydenhuollon opiskelijat toivottavasti näyttävät omalla tupakoimattomuudellaan mallia muille.

Myös yliopistoja on julistautunut savuttomiksi - ainakin Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto ja Turun yliopisto. Kuopion yliopistossa alkoi Savuton kampus -projekti vuonna 2009.

Tupakointia ehkäisemällä ja rajoittamalla Itä-Suomen yliopistossa halutaan osoittaa, että siellä eletään niin kuin opetetaan. Ennen Itä-Suomen yliopiston muodostamista Kuopion yliopistossa oli vuonna 2009 aloitettu Savuton kampus –projekti. Terveysyliopiston imagon mukaisesti yliopistossa pyrittiin myös tällä tavoin profiloitumaan kansanterveyden puolestapuhujaksi.

Esitteet ja oppaat

Oheisten linkkien kautta avautuvat edellä mainitut esitteet ja julkaisut. Ne auttavat hahmottamaan ja ymmärtämään, mistä savuttomassa työpaikassa ja oppilaitoksessa on kysymys ja mitä savuton -päätös toteutuakseen vaatii.

”Savuton kunta” -esitteessä on teksti ”Kunta tavoittelee savuttomuutta seuraavin askelin: 1. Valtuusto päättää kunnan siirtymisestä savuttomuuteen”. Osa kunnista on tehnyt valtuustopäätöksen savuttomasta työpaikasta. Tämä on luonnikas osa linja- ja strategiapäätöksissä, joilla henkilöstön hyvinvointia ja terveyttä turvataan ja parannetaan. Hallituksen päätös savuttomuuteen siirtymisestä myös riittää. Hallituksen toimivaltaan savuton työpaikka kuuluu työnantajan direktio-oikeutena, työterveyshuoltolain velvoitteena sekä työ- ja virkaehtosopimuksen soveltamisena, mm. työajan käytön vuoksi.

Savuton kunta, savuttomuuskriteerit ja toimenpiteet” -esite hahmottaa niitä toimenpiteitä, joita on tarpeen käyttää savuttomuuden edistämisessä ja toteuttamisessa.

Savuton kunta -ohjelma on selvittänyt ja selvittää, miten kriteerit toteutuvat ja toimenpiteet etenevät kunnissa.

Sähkötupakat ja sähkötupakointi

Savuton kunta, savuton sairaala ja savuton oppilaitos kattavat myös sähkötupakat ja sähkötupakoinnin. Ravintolaketjut ja kulkuvälineet ovat kieltäneet sähkötupakoinnin. Sähkötupakka ja sähkötupakointi tupakoinnin korvikkeena on syytä kieltää savuttomuuden perusteella kunnallisissa työpaikoissa, oppilaitoksissa, kouluissa ja vapaa-ajan tiloissa. Nikotiinipurukumi ja -laastari ovat sallittuja - sähkötupakat eivät.

Työpaikan tupakoimattomuussääntöjen noudattaminen

Jos organisaatiolla on työpaikan tupakointia koskevat pelisäännöt, joiden mukaan tupakkatauot ovat sallittuja vain ruoka- ja kahvitauoilla, näitä on myös noudatettava. Työnantajalla on oikeus päättää työpaikan tupakointijärjestelyistä. Niitä koskevat säännöt eivät ole lainvastaisia.

Työtuomioistuimen ratkaisu TT:2010-145, Antopäivä 20.12.2010, Diaarinumero R 28/10 selkeytti tilannetta seuraavasti:

"Elintarvikealan konserni oli kieltänyt tupakoinnin kaikkien konserniin kuuluvien yhtiöiden tuotantolaitok-silla, myös kiinteistöjen ulkoalueilla. Yhtiön vuorotyötä tekevillä työntekijöillä ei ollut mahdollisuutta poistua tehdasalueelta tauoillaan, mikä johti käytännössä siihen, että he eivät voineet tupakoida työpäivän aikana. Työntekijöiden ruokailu- ja muut lepotauot kuuluivat työaikaan.

Tuomiossa katsottiin, että työnantajalla oli direktio-oikeutensa perusteella tässä tapauksessa oikeus kieltää tupakointi työaikana ja työpaikalla. Konsernin yrityskuvaan voitiin asiallisin perustein liittää tuotantolaitosten savuttomuus, jota noudatettiin yhdenmukaisesti kaikissa konserniin kuuluvissa yrityksissä. Kun otettiin huomioon jo tupakkalaissa säädetyt työpaikkatupakoinnin rajoitukset ja lain tavoite, kieltoa ei voitu pitää myöskään työntekijöiden perusoikeussuojaa merkityksellisesti kaventavana tai muutenkaan työntekijöiden henkilökohtaista vapautta kohtuuttomasti rajoittavana."

Terveyskeskusten ja sairaaloiden tehtävänä on osaltaan pitää yllä terveyttä ja estää ennalta sairauksia. Tämä on oleellinen osa niiden organisaatiokuvaa. Työtuomioistuimen ratkaisu antanee pontta myös sille, että tupakointikielto voidaan ulottaa tarvittavilta osin myös terveyskeskusten ja sairaaloiden ulkoalueille.

Tupakointisääntöjen toistuva rikkominen on johtanut myös irtisanomiseen. Asia on käsitelty Pohjanmaan käräjäoikeudessa, jonka päätöksen mukaan työntekijällä ei ole oikeutta pitää työaikana omavaltaisesti ja vapaasti ylimääräisiä tupakkataukoja.

Lisätietoja

Avaa yhteystiedot
Heikki Punnonen
Kehityspäällikkö +358 9 771 2615
Mari Sjöholm
Tietopalvelusuunnittelija +358 9 771 2614, +358 50 338 2502
Heikki Punnonen Kehityspäällikkö
Puhelin:
+358 9 771 2615 
Faksi:
+358 9 771 2652 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 
Tehtävät:
erikoissairaanhoidon kysyntä, tuotanto ja talous
ajantasaistiedot ja erillisselvitykset
organisaatiot ja rakenteet
Mari Sjöholm Tietopalvelusuunnittelija
Puhelin:
+358 9 771 2614 
Matkapuhelin:
+358 50 338 2502 
Faksi:
+358 9 771 2652 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 
Tehtävät:
sosiaali- ja terveydenhuollon tietopalvelut
 | 
3 suosittelua
Sisältö tarkistettu:
15.3.2013 Punnonen Heikki