Kuntalaistutkimus
Suomen Kuntaliitto koordinoi laajana yhteistyönä vuosina 2008-2012 toteutettavaa Paras-arviointitutkimusohjelmaa (ARTTU). Paras-arviointitutkimusohjelmaan sisältyy kuntalaistutkimus osana Demokratia ja johtaminen -tutkimusmoduulia. Kuntalaistutkimuksen toteuttamiseksi tehtiin ensimmäinen laaja kuntalaiskysely 2008, ja toinen kyselykierros suoritetaan syksyllä 2011.
Kyseessä on laajan kuntalaiskyselyn avulla tehtävä kartoitus tutkimuskuntien kuntalaisten mielipiteistä Paras-uudistuksen alkuvaiheessa, sekä seurantakysely uudistuksen loppuvaiheessa.
Postikyselynä toteutetun tiedonkeruun avulla kartoitettavana ovat kuntalaisten arviot muun muassa:
- kunnallisista palveluista
- kunnan hallinnosta, taloudesta ja päätöksenteosta
- erilaisista osallistumis- ja vaikuttamistavoista
- erilaisiin alueellisiin kokonaisuuksiin samastumisesta
- kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta
Kyseessä on yksi laajimmista kuntalaisten näkemyksiä kartoittavista selvityksistä. Viimeksi vastaavanlaajuinen kysely on tehty osana KuntaSuomi–tutkimusohjelmaa syksyllä 2004.
Kysely tarjoaa kunnille tutkittua tietoa päätöksenteon tueksi ja toiminnan kehittämiseksi. Kunnat saavat kyselyn eri osioista kuntakohtaisia tuloksia.
Kuntalaiskyselyn käytännön toteutuksesta sekä kuntakohtaisten sekä perustulosten analysoinnista vastaa Kuntaliiton Kuntakehitys ja tutkimusyksikkö.