sv | en       Tulosta |  pdf

Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU

​Paras-arviointitutkimusohjelman (ARTTU) avulla saadaan systemaattista ja vertailukelpoista tietoa Paras-hankkeen muutosprosesseista ja muutoksen vaikutuksista erityyppisten kuntien sekä eri toimijoiden näkökulmista.

Vuonna 2008 alkaneen viisivuotisen tutkimusohjelmakauden aikana selvitetään uudistuksen vaikutuksia kunnallisiin palveluihin, demokratiaan ja johtamiseen, henkilöstöön, kunta- ja paikallistalouteen sekä yhdyskuntarakenteen toimivuuteen.

Kukin aihealue muodostaa oman tutkimusmodulin. Hankekokonaisuuteen kuuluvat myös uudistuksen toimeenpanon suunnitteluvaiheen arviointi, uudistuksen kielellisten vaikutusten arviointi sekä uudistuksen tasa-arvovaikutusten arviointi. 

Yhteistyöhankkeena toteutettavan arviointitutkimusohjelmassa on mukana 40 tutkimuskuntaa

Valitut kunnat edustavat erityyppisissä kuntia esimerkiksi kunnan koon, maantieteellisen sijainnin sekä maaseututyypityksen mukaan tarkastellen. Mukaan on valittu niin kuntaliitoskuntia, yhteistyökuntia, kaupunkiseudun kuntia sekä muita kuntia.

Hankkeen rahoittajina toimivat hankkeeseen osallistuvat kunnat, Suomen Kuntaliitto,  valtiovarainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, opetusministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, ympäristöministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, maa- ja metsätalousministeriö sekä Keva. 

Lisätietoja

Avaa yhteystiedot
Marianne Pekola-Sjöblom
Tutkimuspäällikkö +358 9 771 2504, +358 50 337 5634
Kaija Majoinen
Kehitysjohtaja +358 9 771 2512, +358 500 811 239
Ronny Rantamäki
tutkimusassistentti +358 9 771 2749, +358 50 312 0165
Marianne Pekola-Sjöblom Tutkimuspäällikkö
Puhelin:
+358 9 771 2504 
Matkapuhelin:
+358 50 337 5634 
Faksi:
+358 9 771 2726 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 
Organisaatio:
Suomen Kuntaliitto ry, Kuntakehitys ja tutkimus 
Tehtävät:
kunta-alan tutkimukset
ACTA -tutkimussarja
ARTTU paras-arviointitutkimusohjelma
 
Lisätietoja:
Palvelee myös ruotsiksi 
Kaija Majoinen Kehitysjohtaja
Puhelin:
+358 9 771 2512 
Matkapuhelin:
+358 500 811 239 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 
Organisaatio:
Suomen Kuntaliitto ry, Kuntakehitys ja tutkimus 
Tehtävät:
kuntakehitys, tuotekehitys- ja tutkimustoiminta
kuntajohtamisen kehittäminen
 
Ronny Rantamäki tutkimusassistentti
Puhelin:
+358 9 771 2749 
Matkapuhelin:
+358 50 312 0165 
Faksi:
+358 9 771 2726 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 
Organisaatio:
Suomen Kuntaliitto ry, Kuntakehitys ja tutkimus 
Tehtävät:
Paras ARTTU-tutkimusohjelma 
Lisätietoja:
Palvelee myös ruotsiksi 
 

 Tutkimusraportit

 
Raportissa tarkastellaan ARTTU-tutkimuskuntien väestörakennetta, väestön kehitystä, työpaikkoja, yrityksiä ja työssäkäyntiä tilastollisten aineistojen perusteella. Raportti antaa kokonaiskuvan 2000-luvulla tapahtuneista muutoksista sekä kattavat pohjatiedot väestöstä ja työpaikoista. Väestö ja työpaikat paikallistalouden osatekijöinä määrittävät kunnan toiminnan kehittämisen reunaehdot.
Raportissa tarkastellaan kunta- ja palvelurakenneuudistuksen toteutuksen lähtöasetelmia kaupunkiseuduilla yhdyskuntarakenteen toimivuuden näkökulmasta.
 

 Liitteet

 
 

 Kunnat.netissä

 
 

 Muualla verkossa