Kevään 2013 aikana ns. SGEI-järjestelyt ovat useasti nousseet keskusteluun. SGEI mielletään yleensä yleishyödylliseksi ja yhteiskunnallisesti tärkeäksi palveluksi, jonka toteutuminen viranomaisen tulee turvata kaikissa olosuhteissa. Kevään 2013 aikana ns. SGEI-järjestelyt ovat useasti nousseet Kuntien tietopankista voit lukea kunta-ammattilaisten työtä koskevia ajankohtaistiedotteita kaikilta toimialoilta. Asiantuntijapalvelusivustomalli, joka liittää aloitussivun asiantuntijapalvelut sisältölajiin. Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymän toiminnot yhdistettiin vastuukuntakuntamallin mukaisesti siten, että varsinainen koulutustoiminta uudessa ammattiopistossa alkoi 1.1.2013 alkaen. Samalla syntyi yksi Suomen suurimmista ammatillisen koulutuksen järjestäjistä. Pohjoismainen ikkuna avaa näkymän pohjoismaisen kunta-alan perustilastoihin. Pohjoismainen ikkuna avaa näkymän pohjoismaisen kunta-alan perustilastoihin. Pohjoismainen ikkuna avaa näkymän pohjoismaisen kunta-alan perustilastoihin. Pohjoismainen ikkuna avaa näkymän pohjoismaisen kunta-alan Asiantuntijapalvelusivustomalli, joka liittää aloitussivun asiantuntijapalvelut sisältölajiin. Kuntakehitys- ja tutkimusyksikkö Kuntamarkkinoilla 2013 Keskiviikko 11.9.2013 (tila 3.4) 9.00 – 9.45 Vaikuttavat lähipalvelut Antti Kuopila, erityisasiantuntija, Kuntaliitto 10.00 – 10.45 Toimiva lähidemokratia (Osallistuva budjetointi -case, Helsingin nuorisoasiainkeskus. Vuoden kylämyönteisin Vuonna 2013 Suomessa on yhteensä 320 kuntaa, joista 16 on Ahvenanmaalla. Vuoden 2013 alussa toteutuu yhteensä 10 kuntien yhdistymistä. Näistä liitoksista neljä on monikuntaliitoksia, joissa on osallisena enemmän kuin kaksi kuntaa. Vuoden 2013 alusta toteutuvat seuraavat kuntaliitokset: •Alavus Erityishuoltopiirit Etelä-Karjalan erityishuoltopiiri Etelä-Karjalan erityishuoltopiiri Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Kehitysvammapoliklinikka Ainonkatu 7, 53100 LAPPEENRANTA +358 5 352 000 +358 5 352 7800 http://www.eksote.fi etunimi.sukunimi@eksote.fi Etelä-Pohjanmaan Sairaanhoitopiirien yhteystiedot Etelä-Karjalan sairaanhoitopiiri Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) PL 24, 53101 Lappeenranta +358 5 252 000, faksi +358 5 352 7800 http://www.eksote.fi etunimi.sukunimi@eksote.fi kirjaamo@eksote.fi Etelä-Karjalan keskussairaala Valto Käkelän katu 1, |
|