(Ei kieliversioita)       Tulosta |  pdf

Kuntakehitys ja tutkimusTilastotoiminta

Kunnat ja kuntayhtymät ovat velvollisia antamaan tietoja taloudestaan, hyödykkeistään, toiminnan sijainnista, henkilöstöstään ja muista toiminnan edellyttämistä voimavaroista tilastoviranomaiselle (Tilastolaki 23.4.2004/280, 14§). Kunnilla onkin melkoinen tiedonantotaakka, sillä jo pelkästään Tilastokeskus tekee vuosittain kunnille noin 30 tilastokyselyä.
​Tilastoviranomainen ei saa kuntien tietoja vielä mistään rekistereistä suoraan. Kuntien tilastointia kehitetäänkin. Tavoitteena on helpottaa tietojen antamista ja nopeuttaa tilaston valmistumista. Valtiovarainministeriön johtaman kehittämishankkeen tarkoituksena on tarjota muun muassa kuntien käyttöön moderni tiedonkeruujärjestelmä. Tarkoituksena on myös koota kuntatilastotiedot yhteen tietopankkiin. Kuntaliiton asiantuntijat ovat mukana tässä kehittämistyössä.
 
Kuntaliiton verkostohankkeet ja ajantasaselvitykset
 
Kuntaliitto kerää myös itse säännöllisesti eräitä tietoja kunnilta ja kuntayhtymiltä. Vuosittain toistuvista tilastokyselyistä tunnetuin lienee kuntien tulo- ja kiinteistöveroprosenttien tiedustelu. Muut tilastotiedon keruut liittyvät pääosin ympäristö-, tekniikka- ja yhdyskuntatoimialaan. Joka neljäs vuosi, valtuustokauden 1. vuosi, kunnista kysytään tietoja kuntien luottamushenkiöistä ja toimielimistä.
 
Kuntaliitolla on kaksi verkostohanketta, joihin sisältyy tilastotiedon keräämistä: sosiaali- ja terveyden-huollon kustannukset ja yleissivistävän koulutuksen vertailutieto. Vastaavaa verkostotyötä on ollut 20 suurimman kaupungin kesken, kun on kehitetty kaupunkien yhteisiä tuottavuusmittareita.  Hankkeissa on mukana vain osa Suomen kunnista.
 
Kuntaliitto pyrkii jatkuvasti kehittämään erilaisia vertailutietojärjestelmiä ja kuvaajia kuntien johtamisen tueksi.  Rajatut verkostot ovat osoittautuneet hyväksi välineeksi tässä kehitystyössä. Kehitystyön tuloksia voidaan liiton edunvalvontatyön avulla pyrkiä saattamaan koko kuntakenttää kattaviksi ja osaksi laajempaa kuntatilastointia.
 
Kuntaliitto tekee myös erilaisia ajantasaselvityksiä. Suurimpina näistä ovat selvitykset sairaaloiden ja sairaanhoitopiirien kysynnästä, tuotannosta ja taloudesta.
 
Kuntaliitto neuvottelee kuntien puolesta
 
Ennen kuin tilastoviranomainen päättää tiedonantovelvollisuuden perusteella kerättävistä tiedoista, sen on neuvoteltava tiedonantajien tai heidän edustajiensa kanssa (Tilastolaki 23.4.2004/280, 6§). Kuntaliitto toimii tässä asiassa kuntien ja kuntayhtymien edustajana.
 
Kuntaliiton tilastoasioita koordinoidaan Kuntaliiton Kuntakehitys ja tutkimus- yksikössä.

Lisätietoja

Avaa yhteystiedot
Kauko Aronen
Kaupunkitutkimuspäällikkö +358 9 771 2515, +358 50 557 0578
Sirkka-Liisa Piipponen
Tilastoasiantuntija +358 9 771 2741, +358 50 448 3366
Kauko Aronen Kaupunkitutkimuspäällikkö
Puhelin:
+358 9 771 2515 
Matkapuhelin:
+358 50 557 0578 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 
Tehtävät:
kaupunkipolitiikka
kaupunkitutkimus
kuntauudistuksen muutostuki
Lisätietoja:
Palvelee myös ruotsiksi 
Sirkka-Liisa Piipponen Tilastoasiantuntija
Puhelin:
+358 9 771 2741 
Matkapuhelin:
+358 50 448 3366 
Faksi:
+358 9 771 2726 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 
Tehtävät:
Kuntaliiton tilastoinnin koordinointi
kuntien luottamuselimiä ja -henkilöitä sekä johtamista koskevat tilastot
 | 
0 suosittelua
Sisältö tarkistettu:
23.7.2012
 

 Linkit