(Ei kieliversioita)       Tulosta |  pdf

Mikkeli jalkauttaa asiakaslähtöisyyttä osana kaupunkistrategiaa

Mikkelin kaupunki on yksi niistä suomalaisista kaupungista, jolla asiakas- ja käyttäjälähtöisyys on osa kaupunkistrategiaa. Kaupunki tähtää modernin palvelun kasvukeskukseksi Saimaan rannalla. Tavoitteen saavuttamiseksi Mikkelin kaupunki panostaa muun muassa modernin palvelun kehittämiseen käyttäjä- ja asiakaslähtöisyyttä vahvistamalla.

Kaupungin kehittämistyössä strategia jalkautui osana toukokuussa 2010 käynnistyneitä kahta laajaa kaupungin tarpeisiin räätälöityä esimies- ja asiakaspalveluhenkilöstön valmennusohjelmaa. Nämä kaksi Suomen kuntakentässä ainutlaatuista ohjelmaa ovat palveluiden asiakaslähtöisen johtamisen valmennus ja palveluosaajavalmennus. Ne täydentävät viime vuonna Mikkelissä käynnistynyttä Edelläkävijäkunta Living Labia, jossa Suomen Kuntaliitto haastoi Mikkelin mukaan uudenlaisen vuorovaikutteisen kuntayhteisön kehittämiseen ja johtamiseen.

Tiistaina  11.5.2010 Mikkelissä käynnistyi Asiakaslähtöinen palvelujohtaminen – johtamisen erikoisammattitutkintoon johtava valmennusohjelma. Ohjelman toteuttamiseen osallistuu 25 esimiestehtävissä työskentelevää ammattilaista keskushallinnosta, opetus- ja teknisestä toimesta kuten rehtoreita, päiväkodin johtajia, kaupungingeodeetti, kaavoitus- ja asuntotoimenpäällikkö. Tämän puolitoistavuotisen valmennusohjelman aikana nämä ammattilaiset rakentavat oppivana organisaationa yhdessä Mikkelin kaupungin hyvinvointia ja elinvoimaa. Johtamiseen muutoksen tuulissa he saavat tukea strategisessa johtamisessa, kehittämis-, projekti- ja henkilöstöjohtamisessa.  Lisää tuottavuutta haetaan muuttamalla  nykyistä palvelujen tuotantolähtöistä toimintatapaa ja palveluprosesseja aidosti asiakassuuntautuneiksi ja asiakkaan tarpeista lähteväksi kukin oman työyhteisönsä ja kehittämisprojektin kautta. Esimiehiä rohkaistaan myös innovaatiojohtamiseen ja uusien syntyneiden ideoiden käyttöönottoon innokamareiden avulla.

Toinen 18.5.2010 Mikkelissä käynnistyvä Palveluosaaja –valmennus on suunnattu asiakaspalvelutehtävissä olevalle henkilöstölle. Tähän tuotekehittäjän erikoisammattitutkintona toteutettavaan koulutusohjelmaan osallistuu 16 ammattilaista eri puolilta kaupunkiorganisaatiota. Palvelujen kehittämiseen tämä ryhmä valmentautuu kehittämällä omaa ja työyhteisönsä kehityskykyä ja innovaatiokulttuuria kohti innovaatiosolua, joka huomioi käyttäjien tarpeiden ja saavutettujen hyötyjen lisäksi yhteistyökumppaneiden ja verkostojen roolit. Tuottavuutta ja tehokkuutta palveluprosesseihin haetaan kuvaamalla eri työyksikköjen palveluprosessit ja muokkaamalla ne uusiksi asiakaslähtöisiksi palveluprosesseiksi ja –tuotteiksi.

Molemmat valmennukset toteutetaan yhteistyössä Mikkelin kaupungin, oppisopimustoimiston ja Aspectum Public Oy:n kanssa. JET -valmennuksen rahoittaa Opetushallitus. Kuntaliitto on mukana kannustamassa myös tätä kehittämistyötä.

 

Lisätietoja:

Soile Kuitunen
etunimi.sukunimi@mikkeli.fi
kehitysjohtaja
puh. (015) 194 2010, 044 794 2010

Maarit Lehtonen
etunimi.sukunimi@apectumpublic.fi
koulutusalan erityisasiantuntija, valmentaja
puh. 040-770 5526

 

Lisätietoja

Avaa yhteystiedot
Tuula Jäppinen
Innovaatio-asiantuntija +358 9 771 2583, +358 50 520 0385
Tuula Jäppinen Innovaatio-asiantuntija
Puhelin:
+358 9 771 2583 
Matkapuhelin:
+358 50 520 0385 
Faksi:
+358 9 771 2726 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 
Tehtävät:
palveluinnovaatiot ja asiakaslähtöisyys
Innokylä-hanke
 | 
0 suosittelua
Sisältö tarkistettu: