Vertaiskäynnin idea ja tarkoitus
Vertaiskäynti on vertaisarvioinnin muoto, jota käytetään ammatillisen kehittymisen ja laadun parantamisen välineenä. Vertaiskäynnin malli kehitettiin alun perin Suomen Kuntaliiton Vanhusten laitoshoidon laatuhankkeessa (LASSO2:2001-2003), jossa oli yhtenä painoalueena arviointimenetelmien kehittäminen. Hankkeessa mukana olevien yksiköiden yhtenä toiminnan arviointinäkökulmana kokeiltiin vertaisarviointia, joka toteutettiin vertaisarviointikäynnin muodossa. Kokemukset vertaiskäynneistä sovitun toimintamallin mukaan olivat myönteiset. Mallin kehittämistyötä jatkettiin yhteisessä hankkeessa Stakesin (nyk. THL) kanssa. Stakesissa toteutetun hankkeen kokemukset jalostettiin ’Kehittävän vertaiskäynnin’ toimintamalliksi (Hellsten K, Outinen M, Holma T, 2004) .
Kehittävä vertaiskäynti on samaan ammattiryhmään kuuluvien, samanlaisten työyksiköiden tai saman ongelman/työalueen parissa työskentelevien kesken tapahtuvaa työn kehittämistä, jonka keskeinen osa on vierailukäynti. Käynnin tavoitteena on perehtyä ja yhdessä vertaiskumppanin kanssa arvioida tiettyä toimintaa, työtapaa tai työmenetelmää. Arvioinnin tulokset kiteytyvät johtopäätöksiin siitä, miten omaa työtä voisi edelleen parantaa.
Vertaiskäynnille, kuten muullekin vertaisarvioinnille on tunnusomaista oman työn, työtapojen ja ajattelumallien peilaaminen ja suhteuttaminen muiden tapoihin toimia ja ajatella. Oman toiminnan ’harmaiden alueiden’ ymmärtäminen voi hyvinkin lisääntyä ja muutoksen tarpeellisuus konkretisoitua.
Vertaisten kesken on tuttua ja turvallista antaa/saada tukea, kannustusta ja kehittämisideoita. Vertaisilta saa uusia ja erilaisia näkökulmia omaan työhön. Tunnelmia voi jakaa ja omia näkemyksiä tuulettaa muiden kanssa. Vertaisarviointi myös kehittää myös kykyä antaa sekä vastaanottaa palautetta. Vertaisarviointi ei kuitenkaan ole arvostelua tai arvosanan antamista kollegan toiminnasta.
Kehittävä vertaiskäynti tehostaa perinteistä tutustumis-, opinto- tai vierailukäyntiä, joiden hyöty ja tehokkuus ei kehittämisen kannalta aina ole paras mahdollinen. Valmis malli helpottaa käynnin suunnittelua ja toteutusta sekä antaa selkärangan systemaattiselle ja tavoitteelliselle toimintatavalle.
- Kehittävän vertaiskäynnin parhaita puolia ovat:
- malli on yksinkertainen ja helppo toteuttaa ilman menetelmäkoulutusta ja mittavia kustannuksia,
- tekee toimintaa näkyvämmäksi ja avoimemmaksi
- yhteisen keskustelun ja yhteisten pohdintojen sekä vertaisten ’antaman peilin’ kautta saadaan omakohtaisia oivalluksia paremmista toimintatavoista ja toimivista ratkaisuista pulmatilanteisiin,
- kannustaa pohtimaan omaa työtään ja työn tekemisen tapaa ja lisää rohkeutta kertoa omasta työstään muille,
- keskusteluissa selviää sellaisia asioita, joita ei itse olla nähty tai tunnistettu (sokeita pisteitä)
- antaa usein kimmokkeen toiminnan parempaan dokumentointiin ja tiedon keräämiseen
- auttaa sosiaalisten verkostojen rakentamisessa.