sv       Tulosta |  pdf

Sairaankuljetus ja ensihoito

Toukokuun alussa 2011 voimaan tulevassa terveydenhuoltolaissa tarkoitetun ensihoitopalvelun järjestämisvastuu on siirrettävä kunnilta sairaanhoitopiireille viimeistään vuoden 2013 alusta lukien (ks. lain 79 §). Terveydenhuoltolain 39 §:ssä säädetään ensihoitopalvelun toteuttamisesta osana alueen terveyspalvelujen kokonaisuutta ja päivystystoimintaa.
Ensihoitopalvelu on lainsäädännössä käsitteenä uusi. Se kattaa nykyisessä kansanterveyslaissa, erikoissairaanhoitolaissa ja sairaankuljetuksesta annetussa asetuksessa käytetyt käsitteet sairaankuljetus, ensihoito ja lääkinnällinen pelastustoiminta. Terveydenhuoltolain 41 §:n mukaisesti ensihoitopalvelun tehtävistä, ensihoidon palvelutasopäätöksen määrittelyn perusteista ja rakenteesta, ensihoitopalveluun osallistuvan henkilöstön tehtävien määrittelyn perusteista ja koulutusvaatimuksista, ensihoitopalvelun perus- ja hoitotason määritelmistä sekä ensivastetoiminnasta säädetään sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella (STM:n asetus ensihoitopalvelusta).

Ensihoitopalvelu kuuluu viimeistään vuoden 2013 alusta lukien sairaanhoitopiirin lakisääteisiin tehtäviin. Sairaanhoitopiiri voi hoitaa toiminnan itse, yhteistoiminnassa alueen pelastustoimen tai toisen sairaanhoitopiirin kanssa taikka hankkimalla palvelun muulta palvelun tuottajalta. Hankintalain soveltamista ensihoitopalveluiden hankinnassa on käsitelty yksityiskohtaisesti terveydenhuoltolain 39 §:n perusteluissa.
 
Terveydenhuoltolain tai siihen liittyvien asetusten voimaantulo ei vaikuta sairaankuljetusta koskevien sopimusten sitovuuteen tai voimassaoloon. Sopimusten siirtoon tai päättämiseen liittyvät kysymykset ratkeavat sopimusoikeudellisten oppien mukaan. Toistaiseksi voimassa olevat sopimukset on mahdollista päättää irtisanomalla. Määräaikaisissa sopimuksissa tällaista mahdollisuutta ei ole.
 
Vielä hallituksen esityksessä terveydenhuoltolaiksi (HE 90/2010, 79 §) lähtökohtana oli se, että kunnan tai vastaavasti terveyskeskusta ylläpitävän kuntayhtymän kansanterveyslain nojalla tekemät sairaankuljetusta koskevat sopimukset olisivat päättyneet viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2012. Lakiesitys hyväksyttiin muutettuna ilman tätä säännöstä (ks. StVM 40/2010). Kuntien tai terveyskeskusta ylläpitävien kuntayhtymien tekemät sairaankuljetussopimukset eivät siis pääty itsestään järjestämisvastuun siirtymisen yhteydessä.
 
Ennen järjestämisvastuun siirtymistä sairaanhoitopiirin sekä sen alueen kuntien ja terveyskeskusta ylläpitävien kuntayhtymien on huolehdittava yhteistyössä siitä, että olemassa oleva sopimuskanta kartoitetaan ja sopimukset joko siirretään sairaanhoitopiirille, taikka pyrittävä irtisanomaan ne niin, että ne lakkaisivat viimeistään 2012 lopussa.  Jos terveyskeskusta ylläpitävä kunta tai kuntayhtymä on itse hoitanut ensihoitoa ja sairaankuljetusta, on myös tällaisen terveyskeskuksen oman toiminnan jatkuminen selvitettävä yhteistyössä sairaanhoitopiirin kanssa.
 
Koordinaatiovastuu on terveydenhuoltolain mukaan sairaanhoitopiirillä, mutta ennen järjestämisvastuun siirtymistä sopimuskumppanina suhteessa ulkopuolisiin ensihoitopalvelun tuottajiin on edelleen kunta tai terveyskeskusta ylläpitävä kuntayhtymä. Kuntaliitto korostaa eri tahojen välistä yhteistyötä sekä suosittelee ryhtymään sopimuskannan selvittelyyn jo hyvissä ajoin, jotta ensihoitopalveluiden toimivuus ei vaarantuisi.
 
Mikäli sopimus jatkuu sen jälkeen kun järjestämisvastuu on siirtynyt sairaanhoitopiirille, mutta sairaanhoitopiiri ei ole tullut sopimuspuoleksi, kunta tai terveyskeskusta ylläpitävä kuntayhtymä on edelleen vastuussa sopimukseen perustuvista velvoitteista. Kunnan tai kuntayhtymän on tämän johdosta syytä selvittää ajoissa, onko sairaanhoitopiiri halukas tulemaan sen tilalle sopimuspuoleksi vai ei. Kuntaliitto toteaa selvyyden vuoksi, että sopimuksia ei voida siirtää sairaanhoitopiirille ilman sen suostumusta.
 
Julkisten hankintojen yleisten sopimusehtojen (JYSE 2009 palvelut) kohdan 22.1 mukaisesti ”Tilaajalla on oikeus siirtää sopimus sellaiselle kolmannelle osapuolelle, jolle tilaajan tehtävät siirtyvät kokonaan tai osittain”. Tällöin kunnan tai kuntayhtymän sopimuskumppanin erillistä suostumusta sopimuksen siirtoon sairaanhoitopiirille ei tarvita, vaan riittää, että sairaanhoitopiiri on halukas tulemaan sopimuspuoleksi. Mikäli JYSE-ehdot on tältä osin otettu osaksi ensihoitopalvelua koskevaa sopimusta, sopimus on siirrettävissä sairaanhoitopiirille ensihoidon järjestämisvastuun siirtyessä. Tällöin on selvää, että kyse ei ole uudesta kilpailutettavasta hankinnasta. Vaikka JYSE-ehdot eivät olisikaan käytössä, pelkästään sopimuskumppanin vaihtumista järjestämisvastuun siirron yhteydessä ei Kuntaliiton käsityksen mukaan voida katsoa sellaiseksi merkittäväksi sopimusmuutokseksi, jonka takia hankinta olisi kilpailutettava uudelleen.
 
Lähtökohtana sopimusten siirron yhteydessä on, että ne siirretään sellaisenaan. Hankintasopimusten laajentaminen alueellisesti tai uusiin palveluihin voidaan tulkita uudeksi hankinnaksi. Kokonaisuuden kannalta pienten muutosten tekeminen voi olla mahdollista ilman uutta kilpailutusta – mutta vähänkin isommat muutokset voivat johtaa siihen, että kyseessä on uusi hankinta. Voimassa olevien sopimusten muuttaminen edellyttää osapuolten yksimielisyyttä tai sopimuksen muuttamisen mahdollistavaa ehtoa.
 
Järjestämisvastuun siirryttyä kunnilta sairaanhoitopiireille, eli edellä mainitulla tavalla viimeistään vuoden 2013 alusta lukien, sairaanhoitopiirit ovat toimivaltaisia kilpailuttamaan ensihoitopalvelua koskevat uudet hankinnat. Ennen järjestämisvastuun siirtymistä hankintojen kilpailuttaminen kuuluu edelleen terveyskeskusta ylläpitäville kunnille ja kuntayhtymille. Mikäli sopimuskausi ulottuu järjestämisvastuun siirtymisen jälkeiseen aikaan, on kuitenkin selvitettävä jo hankintaa valmisteltaessa sairaanhoitopiirin halukkuus tulla sopimuksen osapuoleksi järjestämisvastuun siirtyessä sille.
 
Kuntaliitto korostaa, että olennaista on huolehtia ensihoitopalvelun toimivuudesta riippumatta siitä, onko järjestämisvastuu terveyskeskusta ylläpitävällä kunnalla tai kuntayhtymällä vai sairaanhoitopiirillä ja mikä taho on tällä perusteella toimivaltainen kilpailuttamaan hankinnat.

Lisätietoja

Avaa yhteystiedot
Mika Paavilainen
Lakimies +358 9 771 2176, +358 50 5210 187
Sinikka Huhtala
Erityisasiantuntija +358 9 771 2644, +358 50 584 6002
Puhelin:
+358 9 771 2176 
Matkapuhelin:
+358 50 5210 187 
Faksi:
+358 9 771 2229 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 
Tehtävät:
Työvapaalla 16.4.2012–28.1.2013 
Sinikka Huhtala Erityisasiantuntija
Puhelin:
+358 9 771 2644 
Matkapuhelin:
+358 50 584 6002 
Faksi:
+358 9 771 2652 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 
Tehtävät:
terveyskeskusten toiminta ja rahoitus
asiakasmaksulainsäädäntö
työterveyshuolto
hammashuolto
sosiaalivakuutus
ensihoito ja sairaankuljetus
 
 | 
2 suosittelua
Sisältö tarkistettu:
Paavilainen Mika