sv       Tulosta |  pdf

Opetustoimen salassapitoperusteet ja poikkeukset

Viranomaistoiminnan lähtökohtana on julkisuus ja tämän takia salassapidon tulee aina perustua lakiin. Opetustoimen osalta salassapitoa koskevat perusopetuslain 40 §, lukiolain 32 §, ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 16 § 4 momentti ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 16 §:n 4 momentti.

Mainittujen lainkohtien mukaan opetuksen järjestämisestä vastaavien toimielinten jäsenet, kouluterveydenhuollon edustajat, koulukuraattorit, koulupsykologit ja opetusharjoittelua suorittavat eivät saa sivullisille ilmaista, mitä he ovat tämän lain mukaisia tehtäviä hoitaessaan saaneet tietää oppilaiden tai tässä laissa tarkoitetun henkilöstön taikka heidän perheenjäsentensä henkilökohtaisista oloista ja taloudellisesta asemasta.

Perusopetuslain 40 §:n 2-4 momenteissa ja 41 §:ssä on poikkeuksia salassapidosta; opetuksen asianmukaisen järjestämisen edellyttämien välttämättömien tietojen vaihto on mahdollista laissa määriteltyjen tahojen välillä.  

Lastensuojelulain 25 §:n mukaan salassapitosäännösten estämättä lainkohdassa erikseen määritellyt tahot ovat velvollisia viipymättä ilmoittamaan kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jos he ovat tehtävässään saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaa-rantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä. 

Julkisuuslain mukaan on olemassa kolmenlaisia salassapitotilanteita:

1. Ehdoton salassapito: tietoa ei saa antaa missään tilanteessa, esim;

  • terveydentilaa, vammaisuutta ja seksuaalista suuntautuneisuutta koskevat tiedot
  • tiedot henkilölle suoritetuista psykologisista testeistä tai soveltuvuuskokeista ja niiden tuloksista,
  • oppilashuoltoa koskevat asiakirjat
  • oppilaan koesuoritukset
  • oppilaitoksen antamat todistukset ja muut asiakirjat, jotka koskevat oppilaan henkilökohtaisten ominaisuuksien arviointia
  • koe- ja tenttisuoritusten arvostelu 
     

2. Olettamana julkisuus: tietoa ei saa antaa, jos se vaarantaisi ko. tapauksessa säädetyn salassapidon perusteena olevan intressin, esim:

  • oppilaan ja opiskelijan oppilaitoksesta saamat todistukset
  • oppilaan ja opiskelijan kurinpitoa koskevat asiakirjat

3. Olettamana salassapito: tietoa ei saa antaa, jos ei ole ilmeistä, ettei tiedon antaminen po. tapauksessa vaaranna säädettyä salassapidon perusteena olevaa intressiä, esim:

  • liike- ja ammattisalaisuuksia koskevat asiakirjat
  • pääsykokeesta tai muusta testistä tietoja sisältävät asiakirjat

 

Julkisiin asiakirjoihin voi myös sisältyä salassa pidettävää tietoa. Se, että asiakirjassa on yksittäisiä salassa pidettäviä osia, ei tee koko asiakirjasta salaista, vaan viranomaisen on poistettava po. tiedot asiakirjasta sopivalla tavalla.

Salassapitovelvollisuudesta voidaan poiketa myös suostumuksen perusteella. Alaikäinen oppilas voi antaa suostumuksen häntä itseään koskevan tiedon antamiseen, mutta tällöin on huomioitava oppilaan kehitystaso ja kyky arvioida suostumuksensa merkitys. 

Lisätietoja

Avaa yhteystiedot
Minna Antila
lakimies +358 9 771 2038, +358 50 560 3353
Puhelin:
+358 9 771 2038 
Matkapuhelin:
+358 50 560 3353 
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 
Tehtävät:
opetus- ja kulttuuritoimen lakiasiat
 | 
0 suosittelua
Sisältö tarkistettu:
10.10.2012 Antila Minna