Oheisessa muistiossa käsitellään päätöksentekomenettelyn vaiheita, kun kunnassa valmistellaan yhden tai useamman koulun lakkauttamista koskeva asia valtuuston päätettäväksi. Koulun lakkauttamista koskeva päätös ei saa tulla kuntalaisille yllätyksenä, sillä hallintolain säännöstä vaikuttamismahdollisuuksien varaamisesta ei voida jättää huomiotta.
Esteellisyyskysymykset nousevat aina esille, koska niin monella valmistelijalla ja päättäjällä tai heidän läheisillään on intressejä asiassa. Intressit liittyvät useimmiten työpaikan mahdolliseen vaihtumiseen tai siihen, että oma tai läheisen lapsi joutuu mahdollisesti vaihtamaan koulua.
Kouluverkkoasiassa ei ole sellaisia asianosaisia, jotka voisivat asianosaisaseman perusteella hakea päätökseen muutosta. Muutoksenhakuoikeus on vain kunnan jäsenillä, mm. kunnan asukkailla. Koulun lakkauttamista koskeva päätös voidaan panna täytäntöön eli koulu voidaan sulkea, vaikka päätöksestä olisi valitettu hallinto-oikeuteen.
Lisäksi muistiossa käydään läpi mitä muita oppilaita ja henkilöstöä koskevia päätöksiä on tehtävä seurauksena koulun sulkemisesta. Erillisessä liitteessä käsitellään yhteistoimintalaista tulevia velvoitteita.