Poliisin tiedonsaantioikeus ja kunnallinen terveydenhuolto

Poliisilain 35.1 §:n mukaan poliisilla on oikeus saada viranomaiselta ja julkista tehtävää hoitamaan asetetulta yhteisöltä virkatehtävän suorittamiseksi tarpeelliset tiedot ja asiakirjat maksutta ja salassapitovelvollisuuden estämättä, jollei sellaisen tiedon tai asiakirjan antamista poliisille tai tietojen käyttöä todisteena ole laissa kielletty tai rajoitettu. Poliisin tietojensaantioikeus on järjestetty säännöksillä, jotka sanamuotonsa mukaan antaisivat poliisille yleisesti määritellyn oikeuden saada tiettyjä virkatehtäviä varten tarpeellisia tietoja. Mikäli luetaan pelkästään poliisilain säännöksiä eikä tutustuta poliisilain 35.1 §:ssä tarkoitettuihin oikeudenkäymiskaaren todistamista koskeviin säännöksiin, poliisin tiedonsaantioikeus vaikuttaa hyvin laajalta. Poliisilakia on viimeksi muutettu lailla 126/2011, joka tulee voimaan 13.6.2011, mutta poliisilain 35.1 §:än ei ole tässä yhteydessä tehty muutoksia.

Poliisilain 35.1 §:ssä on edelleen voimassa olevassa muodossaan käytetty väljää ilmausta "tarpeelliset" ilmauksen "välttämättömät" sijaan. On kuitenkin selvää, ettei näin laveasti kirjoitettu säännös voi antaa poliisille oikeutta saada mihin hyvänsä tarkoitukseen salassa pidettävää tietoa. Lainkohdan tulkinnassa on otettava huomioon perustuslain nykyiselle lainsäädännölle asettamat vaatimukset. Toisaalta tulkinnalla ei tule kokonaan nollata poliisin lakitasoista tiedonsaantioikeutta.

Poliisilain 35.1 § on säädetty vuonna 1995 ja siten ennen mm. julkisuuslakia (L viranomaisten toiminnan julkisuudesta), henkilötietolakia ja perusoikeusuudistusta. Perustuslakivaliokunta kiinnitti poliisilain säätämisen yhteydessä huomiota siihen, ettei lainkohdassa ole yksilöity riittävän tarkkarajaisesti niitä edellytyksiä, joiden täyttyessä poliisilla on oikeus saada salassa pidettäviä tietoja toiselta viranomaiselta. Valiokunnan epäilyistä huolimatta säännös on sisällytetty poliisilakiin tässä muodossa, koska sitä on pidetty ”välttämättömänä”. Myöhemmin perustuslakivaliokunta on muissa yhteyksissä kiinnittänyt erityistä huomiota viranomaisen tietojensaantioikeutta koskeville säännöksille asetettaviin vaatimuksiin etenkin silloin, kun ne oikeuttavat saamaan perustuslain 10.1 §:ssä turvatun yksityiselämän suojan piiriin kuuluvia salassa pidettäviä ja arkaluonteisia tietoja.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23.1 §:n 1 kohdan mukaan virkamies ei saa todistaa siitä, ”mitä hänen on tässä toimessaan salassa pidettävä”.  Virkamiehelle on oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 12 §:n 2 momentissa säädetty myös kielto esittää todistamiskiellon piiriin kuuluvaa asiakirjaa oikeudessa. Virkamies tai muu viranomaisen palveluksessa oleva ei saa julkisuuslain 23 §:n mukaan paljastaa asiakirjan salassa pidettävää sisältöä tai tietoa, joka asiakirjaan merkittynä olisi salassa pidettävä, eikä muutakaan viranomaisessa toimiessaan tietoonsa saamaa seikkaa, josta lailla on säädetty vaitiolovelvollisuus. Vaitiolovelvollisuudesta on säädetty erikseen myös henkilötietolaissa.

Oikeudenkäymiskaaressa säädettyyn todistamiskieltoon voidaan kuitenkin säätää poikkeus sallimalla salassa pidettävän tiedon ilmaiseminen oikeudenkäynnissä, kuten on tehty esimerkiksi sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 18 §:ssä. Lain esitöissä todetaan nimenomaisesti lainkohdan olevan ensisijainen poliisilain 35.1 §:än ja oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23.1 §:n 1 kohtaan nähden. Potilaan asemasta ja oikeuksista annetussa laissa ei ole vastaavaa säännöstä. Terveydenhuollossa tilanne on siis tulkinnanvaraisempi kuin sosiaalihuollossa.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23.1 §:n 3 kohdan mukaan lääkäri, apteekkari, kätilö taikka heidän apulaisensa ei saa todistaa siitä, mitä he asemansa perusteella ovat saaneet tietää ja mikä on asian laadun mukaan pidettävä salassa. Kyseisen henkilöluettelon on käytännössä katsottu tarkoittavan yleisemminkin terveydenhuollon henkilöstöä. Tämä todistamiskielto väistyy, jos virallinen syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta saattaa seurata vähintään kuusi vuotta vankeutta. Esitutkintalain 27 §:n 3 momentin mukaan todistamiskielto väistyy samoin edellytyksin myös esitutkinnassa.

Poliisin yleistä tiedonsaantioikeutta koskeva poliisilain 35.1 § on tulkinnanvarainen, eikä siitä käy selvästi ilmi, millaiseksi säännöksen suhde esimerkiksi oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23.1 §:n 1 kohtaan on tarkoitettu. Lain esitöiden mukaan säännöksellä on tarkoitettu perustaa poliisille oikeus saada toisilta viranomaisilta salassa pidettäväksi säädettyä tietoa. Tämä huomioon ottaen on suhteellisen selvää, että säännöksen tarkoituksena on ollut, että virkasalaisuus ei poikkeuksitta estä tiedon ilmaisemista poliisille esimerkiksi esitutkintaa varten. Tämä ei kuitenkaan voi mitätöidä toisaalla laissa yksityisyyden suojaksi säädettyjä normeja.

 
Harkittaessa poliisin oikeutta saada tietoja poliisilain 35.1 §:n väljän säännöksen pohjalta ja ottaen huomioon perustuslain tulkintavaikutus on aina ensin selvitettävä, millaisia tietoja pyyntö koskee. Toiseksi on tarkasteltava sitä, mihin tarkoitukseen poliisi pyytää tietoja ja miten tietopyyntö on yksilöity. Säännöksen sovittaminen yhteen perustuslaissa turvatun yksityiselämän ja henkilötietojen suojan kanssa edellyttää tilannetta koskevaa kokonaisarviota - yksittäistapauksissa on siis punnittava eri perusoikeuksia suhteessa toisiinsa. Poliisitutkintaan liittyvän tiedonsaantioikeuden yhteydessä kysymys on lähinnä perustuslain 7 §:n mukaisen turvallisuutta koskevan perusoikeuden suhteesta perustuslain 10 §:n mukaiseen yksityisyyden ja henkilötietojen suojaan. Poliisi on sivullinen suhteessa yksittäistä tunnistettavaa henkilöä koskeviin lain nojalla salassa pidettäviin ja arkaluonteisiin terveydentilatietoihin. Salassapitosäännökset ja henkilötietojen käsittelyä koskevat normit suojaavat tietoja nimenomaan sivullisten oikeudettomalta käytöltä.

 

Tilannetta ei voida perustellusti arvioida niin, että salassa pidettävät tiedot olisi annettava, jos niiden luovuttamista nimenomaan poliisille ei ole erikseen kielletty.  Päinvastoin poliisin tulee perustella tietopyyntönsä sellaisella tavalla, että tietojen luovuttamisesta päättävä viranomainen voi harkita, onko tietojen luovutukseen olemassa lain mukaisia perusteita.

 

Poliisi voi tarvita virkatehtävissään myös sellaisia tietoja, jotka jokin muu viranomainen on saanut siihen hoito-, asiakas- tai muussa luottamuksellisessa suhteessa olevalta henkilöltä. Tilannetta ei voida arvioida pelkästään poliisin tiedontarpeen näkökulmasta, vaan lakia on tulkittava siten, että yksityisyyden ja henkilötietojen suoja voi väistyä ainoastaan silloin, kun yleistä järjestystä ja turvallisuutta koskeva intressi on erityisen painava. Lisäksi on otettava huomioon luottamus kunnallisten sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisten toimintaan.

 

Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussa 2010:42 tulkinnut poliisilain mukaista tiedonsaantioikeutta siten, että poliisilla oli oikeus saada murhaa ja murhan yritystä koskevaa rikostutkintaa varten Kansaneläkelaitokselta tietoja nimettyjen henkilöiden korvatuista lääkeostoista. Tässä tilanteessa eräs ratkaiseva seikka oli myös se, että poliisi olisi voinut lain mukaan saada pyydetyt tiedot suoraan apteekeista, jolloin Kansaneläkelaitoksen kieltäytymisensä tueksi esittämillä sairausvakuutuslain säännöksillä ei olisi ollut asiassa merkitystä. 

Edellä on käsitelty poliisilain 35.1 §:n soveltamista ja todettu säännöksen tulkinnanvaraisuus. Poliisin tietojensaantioikeudesta lupa-asioissa on kuitenkin säädetty erikseen 35.2-3 §:ssä, joten edellä esitetyillä pohdinnoilla ei ole merkitystä silloin, kun tietopyyntö perustuu näihin nimenomaan lupa-asioita koskeviin säännöksiin.

 

Poliisilla on poliisilain 35.2 §:n mukaan sen estämättä, mitä tietojen salassapidosta säädetään, oikeus perustellusta pyynnöstä saada viranomaiselta sellaisia luvanhaltijan terveydentilaan, päihteiden käyttöön ja väkivaltaiseen käyttäytymiseen liittyviä tietoja, jotka ovat välttämättömiä ajo-oikeuden tai muun sellaisen luvan voimassaolon harkitsemiseksi, jos on syytä epäillä, että luvanhaltija ei enää täytä luvan saannin edellytyksiä. Poliisilain 35.2 § oikeuttaa poliisin saamaan terveydentilatietoja ainoastaan jo myönnetyn luvan voimassaolon harkitsemiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että uusien lupahakemusten yhteydessä poliisilain 35.2 §:n mukaista tiedonsaantioikeutta ei ole.

 

Päätöksen salassa pidettävien tietojen hankkimisesta poliisilain 35.1-2 §:n perusteella tekee päällystöön kuuluva poliisimies.

 

Poliisilain ja ampuma-aselain 13.6.2011 voimaan tulevat muutokset vaikuttavat myös poliisin tiedonsaantioikeuteen lupa-asioissa. Poliisilain 35.3 §:n mukaan poliisilla on jatkossa oikeus salassapitovelvollisuuden estämättä saada ampuma-aselain mukaisen luvan hakijan ja haltijan sekä hyväksynnän saajaksi haettavan ja hyväksynnän saaneen henkilön henkilökohtaisen sopivuuden arviointia varten välttämättömiä tietoja asevelvollisen palveluksesta ja palveluskelpoisuudesta sekä henkilön päihteiden käyttöön ja väkivaltaiseen käyttäytymiseen liittyvistä seikoista. Poliisilla on lisäksi oikeus saada salassapitovelvollisuuden estämättä luvan haltijaa tai hyväksynnän saanutta henkilöä koskevia sellaisia terveystietoja, jotka ovat välttämättömiä luvanhakijan tai -haltijan taikka hyväksynnän saajaksi esitettävän tai sen saaneen luotettavuuden tai sopivuuden, luvan tai hyväksynnän voimassaolon muun edellytyksen taikka lupaan tai hyväksyntään sisältyvän ehdon täyttymisen arvioimiseksi.

 

Poliisilain 35.3 § koskee siis myös uusia lupia ja oikeuttaa poliisin saamaan myös luvanhakijan terveydentilaa koskevia tietoja. Siitä, missä asemassa oleva poliisimies voi päättää poliisilain 35.3 §:n mukaisen tietopyynnön tekemisestä, ei säädetä laissa erikseen.

 

Ampuma-aselain 45 §:n mukaisesti lupaviranomaisena toimivalla poliisilla on oikeus saada hakijasta lääketieteellinen arvio, kun saatujen tietojen tai haastattelun perusteella lupaviranomaisella on syytä epäillä luvanhakijan henkilökohtaista sopivuutta ampuma-aseen hallussapitoon. Lupaviranomaisella on oikeus salassapitovelvollisuuden estämättä saada lääketieteellisessä arviossa luvanhakijasta sellaiset terveystiedot, jotka ovat välttämättömiä lupaviranomaisen arvioidessa hakijan sopivuutta ampuma-aseen hallussapitoon.

Poliisi saa käyttää poliisilain 35.2-3 §:n lupa-asioita koskevien erityissäännösten perusteella saamiaan salassa pidettäviä tietoja vain luvanhakijan tai -haltijan taikka hyväksynnän saajaksi esitettävän tai sen saaneen luotettavuuden tai sopivuuden, luvan tai hyväksynnän voimassaolon muun edellytyksen taikka lupaan tai hyväksyntään sisältyvän ehdon täyttymisen arvioimiseksi. Näiden tietojen käyttöä on siis erikseen rajoitettu poliisilaissa. Tämä tietojen käyttöä rajoittava säännös ei sanamuotonsa mukaan tulkittuna koske poliisilain 35.1 §:n mukaisen yleisen tiedonsaantioikeuden perusteella hankittuja tietoja.

Terveydenhuollon toimintayksiköllä on oikeus antaa poliisille tietoja esimerkiksi ampuma-aseluvan hakijan terveydentilasta ainoastaan lain mukaisilla perusteilla. Tällainen peruste on laissa suoraan annetun tiedonsaantioikeuden lisäksi luvan hakijan suostumus. Suostumuksella tarkoitetaan vapaaehtoista, yksilöityä ja tietoista tahdon ilmaisua, jolla henkilö hyväksyy esimerkiksi salassa pidettävien ja arkaluonteisten terveydentilatietojensa käsittelyn. Ensi sijaisena tapana tietojen luovutukseen poliisin lupaharkintaa varten voidaan edelleen pitää sitä, että luvan hakija itse hankkii todistuksen terveydenhuollon toimintayksiköltä ja toimittaa sen harkintansa mukaan poliisille hakemuksensa käsittelyä varten.

 

Poliisin pyytäessä kunnalliselta terveydenhuollolta salassa pidettäviä terveydentilatietoja poliisilain 35.1-3 §:n nojalla terveydenhuollon toimintayksikön tulee informoida potilasta tietopyynnöstä ja mahdollisesta tietojen luovutuksesta.