– On hyvä, että hankkeen kuitit selvitetään. Samalla vaadimme saada tietää, mitä ovat ne korjaustoimenpiteet, joita ministeriö on edellyttänyt aiemmin, mutta joihin ei olisi vastattu, kansainvälisten järjestösuhteiden johtaja Heikki Telakivi toteaa.
Afrikan kunnat ovat hyötyneet ohjelmasta. Kuntaliitto ja kunnat pitävät ohjelmaa ja sen jatkumista erittäin tärkeänä.
– Suomen kuntien mukanaolo ohjelmassa on edistänyt myönteistä asennetta kehitysyhteistyöhön. Kansainvälinen osaaminen kunnissa on lisääntynyt, mikä puolestaan edesauttaa maahanmuuttajien kohtaamista. Samalla on ymmärretty entistä paremmin globaalin köyhyyden vähentämisen ja kestävän kehityksen edistämisen merkitys. Ohjelma on myös lisännyt suvaitsevaisuutta ja osallisuutta kunnissa niin etelässä kuin pohjoisessakin, Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma kuvaa.
Ohjelmassa on mukana Suomesta 17 kuntaa ja Afrikasta kuntia seitsemästä eri maasta.
Ulkoministeriö ilmoitti tänään suomalaisten ja afrikkalaisten kuntien yhteistyöohjelmasta tehtävästä erityistilintarkastuksesta.
Lisätietoja:
Pohjoisen ja etelän yhteistyöohjelman koordinaattori Heli Liikkanen, p. 050 572 6208
kansainvälisten järjestösuhteiden johtaja Heikki Telakivi, Kuntaliitto, p. 050 667 40