Hakuprosessiin voivat osallistua kaikki julkisen sektorin organisaatiot, osastot, yksiköt ja projektit kaikilta hallinnon aloilta ja tasoilta. Kaikki valintaprosessiin osallistuvat saavat myös palautetta hakemuksestaan oman kehittämistyönsä tueksi. Järjestäjät, valtiovarainministeriö ja Suomen Kuntaliitto eivät peri osallistumisesta maksua.
Suomessa, samoin kuin useimmissa muissakin EU-maissa, hakemusten pohjana ja niiden arviointikriteeristönä käytetään EU-jäsenvaltioiden yhteistyönä kehittämää ja vuonna 2006 julkistettua Yhteisen arviointimallin versiota (CAF2006, The Common Assessment Framework).
Osallistua voi toimittamalla ohjeiden mukaisen hakemuksen valtiovarainministeriöön 31. tammikuuta 2013 klo 12.00 mennessä. Hakuprosessista kiinnostuneille järjestetään hakemuksen laatimisen tueksi tilaisuuksia eri puolella Suomea syyskuussa 2012.
CAF -kriteeristö ja hakuohjeet löytyvät osoitteesta www.vm.fi/CAF. Myöhemmin samoilta sivuilta löytyy tietoa myös syyskuun aluetilaisuuksista.
Aihepiiriin liittyviä uutisia voi seurata tilaamalla Laatua yhteistyöllä -uutiskirjeen ja Visionääri -uutiskirjeestä.
Valintaprosessi käynnistetään tiistaina 29.5.2012 kello 9-16 Kuntatalolla järjestettävässä Laatua yhteistyössä -seminaarissa. Tilaisuuteen on ilmoittautunut yli 100 laatutyöstä kiinnostunutta osallistujaa. Tilaisuudessa avataan verkkopohjainen työtila, jonne on koottu aineistoja itsearviointityön tueksi. Seminaari on samalla Kuntaliiton Johda hukka pois - arviointi osana kunnan systemaattista johtamista -hankeen päätöstilaisuus, jossa käynnistetään Kuntaliiton koordinoima valtakunnallinen arviointi- ja laatuverkosto.
Neuvotteleva virkamies Johanna Nurmi, valtiovarainministeriö, 040 7649885
Neuvotteleva virkamies Jukka Erkkilä, valtiovarainministeriö, 040 8616060
Kehityspäällikkö Salme Sundquist, Suomen Kuntaliitto, 050 66737
Erityisasiantuntija Maria Salenius, Suomen Kuntaliitto, 050 561 0466