Siirry ylös
sv       Tulosta |  pdf

Pitkäaikaistyöttömyyteen etsitään uusia ratkaisuja:Kunnat innolla mukaan työllisyyskokeiluun

(Kuntaliitto tiedottaa 12.4.2012) Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen pitää myönteisenä, että kunnat ovat osoittaneet suurta mielenkiintoa vaikeasti työllistyvien kuntakokeilua kohtaan. Kuntien hakuaika kokeiluun päättyy sunnuntaina.

– Kokeiluun osallistumiseen kiinnostuneita kuntia on ollut todella paljon. Se tarkoittaa, että kunnat pitävät vaikeasti työllistyvien aseman parantamista tärkeänä ja rakennetyöttömyyden alentamiseen kaivataan uusia työkaluja, Tuula Haatainen totesi kuntien työllisyysseminaarissa 12. huhtikuuta.

Työ- ja elinkeinoministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön sekä Suomen Kuntaliiton kokeilussa vastuu vaikeimmin työllistyvien aktivoinnista siirretään kunnille. Kuntaliitto pitää kokeilua tärkeänä, sillä siinä testataan, vaikuttaako tämä järjestämismalli vaikeasti työllistyvien sijoittumiseen työelämään, hyvinvointiin ja työllistämistoimien kustannuksiin.

– Käytännössä vastuuta vaikeimmin työllistyvistä on jo siirtynyt kunnille ilman varsinaisia lakimuutoksia, kun TE-toimitot eivät ole kyenneet vastaamaan tästä tehtävästä, Haatainen huomautti.

– Kokeilun onnistumisen kannalta on tärkeää, että kunnille varataan kokeilua varten riittävät resurssit. Kokeilua ei saa myöskään käyttää hyväksi tehtävien siirtämiseksi kunnille ilman kustannusten korvaamista.

Kokeilussa saatujen tulosten pohjalta tehdään päätöksiä kuntien ja valtion välisestä työnjaosta työllisyyden edistämisessä.

Parhaat tulokset yhteistyöllä

Työllisyyden edistämisessä kunnilla on moninainen rooli: kunnat ovat työnantajia, mutta ne myös kehittävät elinkeinoja ja torjuvat sosiaalista syrjäytymistä.

– Pitkäaikaistyöttömyyttä ei pystytä alentamaan vain yhdellä tai kahdella keinolla. Rakennetyöttömyyden nujertamiseen tarvitaan moniammatillista, sektorirajat ylittävää yhteistyötä. Tarvitaan yhteiskunnallista sitoutumista ja laajaa sopimista, ja työvoimapolitiikan lisäksi myös koulutus- ja sosiaalipolitiikkaa, Haatainen totesi.

Lisätietoja:
varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen, Kuntaliitto, p. 040 334 5813
työllisyyspolitiikan erityisasiantuntija Erja Lindberg, Kuntaliitto, p. 050 381 4096

 | 
1 suosittelua
Sisältö tarkistettu:
12.4.2012