Siirry ylös
sv       Tulosta |  pdf

Kunnat tarjoutuvat koko julkishallinnon asiakaspalveluun

(Kuntaliitto tiedottaa 2.3.2012) Kuntaliiton hallitus esittää, että kunnat hoitaisivat yleisesti julkisen hallinnon paikallisen asiakaspalvelun. Kaikki viranomaiset tulisi velvoittaa yhteispalvelun kehittämiseen, ja kunnille siirtyvän asiakaspalvelun kustannukset on korvattava täysimääräisesti.

​Yhteispalvelu ei ole kehittynyt vapaaehtoisesti yhtenäiseksi toimintatavaksi. Kuntaliiton mukaan lailla turvattaisiin yhteisesti määritetty palvelujen vähimmäistaso jokaisessa palvelupisteessä koko maassa. Kaikkien viranomaisten tulisi nähdä asiakkaiden joustava palvelu ensisijaisena tavoitteena, jota yhteispalvelulla voidaan edistää.

Kunnat pitävät julkisen hallinnon asiakaspalvelua tärkeänä ja lähes kaikki yhteispalvelupisteet ovat tällä hetkellä kunnan hallinnassa. Intoa osallistua yhteispalveluun laajemmin on heikentänyt kustannusten epätasainen jakaminen.

Osa viranomaisista on tähän mennessä siirtänyt asiakaspalvelutehtäviä kunnille ilman korvauksia. Kun viranomaiset siirtävät palvelujaan internetiin tai maakuntakeskukseen, lähialueen asiakkaat hakevat usein tämän poistuneen neuvonnan ja opastuksen lähimpänä sijaitsevasta kunnan asiakaspalvelusta.

Kuntaliitto esittää, että kaikkien viranomaisten palveluja tarkastellaan yhdessä niin, että asiointipisteiden toiminta on asiakaslähtöistä ja kustannustehokasta. Jokaisen valtion viranomaisen tulee osallistua yhteispalveluun kaikissa niissä yhteispalvelupisteissä, joiden lähellä ei ole ko. viranomaisen toimipistettä.  Palvelut voidaan toteuttaa asiointipisteeseen myös sähköisinä palveluina tai etäpalveluina.

Kun sähköiset palvelut lisääntyvät, asiakkaiden tarve käydä hoitamassa asioitaan palvelupisteessä vähenee. Kaikki asiointi ja asiakkaat eivät kuitenkaan siirry verkkoon. Osa asiakkaista tarvitsee tukea tai välineitä sähköiseen asiointiinsa, joten asiointipalvelut on tulevaisuudessakin pidettävä lähellä kuntalaisia, Kuntaliiton hallitus korostaa.

Tavoitteena on, että asiakas saa koko julkisen hallinnon asiakaspalvelun samasta paikasta yhden luukun periaatteella joko sähköisenä palveluna, puhelinpalveluna tai käyntiasiointina. Kuntaliitto on ajanut asiaa jo vuoden 2007 aloitteellaan, jonka tuloksena oli selvitys yhteispalvelun kehittämisestä. Tämän vuoden tammikuussa valtiovarainministeriö asetti julkisen hallinnon asiakaspalvelun kehittämishankkeen, jonka toimikausi päättyy ensi vuoden toukokuun lopussa.

Lisätietoja:
varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen, Kuntaliitto, p. 0400 486 043
tietoyhteiskunta-asiain päällikkö Heikki Lunnas, Kuntaliitto, p. 050 667 25
erityisasiantuntija Tanja Rantanen, Kuntaliitto, p. 050 535 7132

 

 | 
1 suosittelua
Sisältö tarkistettu:
2.3.2012 Sandberg Marie
 

 Muualla verkossa

 
 

 Kunnat.netissä