- Tilinpäätökset näyttävät ennakoitua huonommilta. Talouskehitys on loppuvuodesta hiipunut ja se ilmeisesti on osaltaan jo vaikuttanut myös kuntiin. Heikentyneiden talousnäkymien ja kuntien valtionosuuksien lisäleikkausuhan vuoksi Kuntaliitto on valmistellut vakautusohjelman, jossa on ehdotuksia sekä valtiolle että kunnille, sanoo Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma.
- Erityisen tärkeätä tässä tilanteessa on vahvistaa kuntien verotulopohjaa jotta paineet eivät kohdistu liian voimakkaasti kunnallisveroon, Mäki-Lohiluoma korostaa.
Vuoden 1997 jälkeen kuntasektorin vuosikate ei ole yhtenäkään vuonna riittänyt kunnallisten perusrakenteiden, kuten päiväkotien, koulujen, sairaaloiden ja tie- ja katuverkostojen ylläpitoon ja peruskorjausten rahoittamiseen. Näin on syntynyt niin sanottua tulorahoitusvajetta, jota kunnat ovat rahoittaneet omaisuuden myynnillä ja ennen kaikkea lainanotolla. Tulorahoitusvajetta on syntynyt vuosina 1997-2011 yhteensä yli 10 miljardia euroa.
- Kunnilla on edessään suururakka homekoulujen, sairaaloiden ja muiden vuosikymmeniä sitten rakennettujen sosiaali- ja terveystoimen rakennusten peruskorjaamisessa. Kuntaliiton hallitus on esittänyt, että valtio voisi osallistua tähän kansallisesti tärkeään korjaustehtävään myös talouden ja työllisyyden elvyttämisen vuoksi.
Velkaantuminen jatkuu
Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta on kasvanut edelleen reilusti, ja oli viime vuoden lopussa noin 12,6 miljardia euroa. Kasvua edellisvuodesta oli noin 900 miljoonaa euroa. Koko kuntasektorin velkamäärä on kasvanut vuosina 1997-2011 noin 8,5 miljardia euroa.
Tilinpäätösten ennakkotietojen mukaan Manner-Suomen kunnilla oli viime vuonna lainaa 2085 euroa asukasta kohti. Edellisvuonna lainaa oli 1956 euroa asukasta kohti. Kuntien lainakanta kasvoi noin 7,2 prosenttia.
Lainakanta on kasvanut erityisesti yli 40 000 asukkaan kaupungeissa. Maakunnittain velkaantunein kuntatalous on Keski-Pohjanmaalla, jossa kunnilla on lainaa jo 3600 euroa asukasta kohti.
Veropohjaa laajennettava - kiinteistöverossa korotusvaraa
Kuntaliitto esittää, että kuntien veropohjaa laajennetaan lisäämällä ja kehittämällä etenkin kiinteistöveroa.
– Kiinteistövero on hyvä vero paikallishallinnolle, koska sen tuotto on vuodesta toiseen vakaa, vero on hallinnollisesti yksinkertainen eikä veropohja karkaa ulkomaille. Kiinteistöverotuksen osuutta kuntien verotuloista tulee nostaa ja sitä voidaan kehittää monin tavoin, Kuntaliiton kuntatalouden apulaisjohtaja Reijo Vuorento perustelee.
Vakautusesityksessä ehdotetaan, että kiinteistöveron ylärajoja korotetaan edelleen ja asuinkäytössä olevat tontit irrotetaan yleisestä kiinteistöverosta. Kiinteistöveron tietokannat on myös päivitettävä. Lisäksi tulee selvittää, miten kiinteistöverotusta voi kehittää kaivannaisteollisuudessa ja millainen on suojelualueiden asema kiinteistöverotuksessa.
Kuntaliiton esittämät talouden vakautustoimenpiteet evästävät valtiontalouden vuosien 2013–2016 kehysten ja siihen liittyvän peruspalveluohjelman laadintaa. Vakautuspaketin mukaan kuntatalouden lähivuosien keskeisimmät haasteet ovat ikääntymiseen liittyvien menojen kasvun hillintä ja hoiva- ja hoitohenkilöstön saatavuuden varmistaminen työmarkkinoiden muuttuessa.
Vakautusesityksen mukaan kunnat ovat vaarassa ajautua tilanteeseen, jossa kunnallisveroa on pakko korottaa huomattavasti. Tällöin eriarvoisuus maan sisällä ja kansalaisryhmien välillä kasvaa. Kuntien järjestämisvastuulla olevien palveluiden rahoittamiseksi on vahvistettava kuntien tulopohjaa, koska pelkästään tuottavuutta parantamalla tai rakenteita muuttamalla ei kuntatalouden kestävyyttä kyetä varmistamaan.
Kuntien veropohjaa tulee Kuntaliiton mukaan laajentaa myös ohjaamalla jäteveron tuotto kunnille ensi vuoden alusta lähtien. Pääomaverojen tuotosta tulee ohjata osa kunnille erikseen selvitettävällä tavalla. Myös liikenteen vastuista, kustannuksista sekä liikenneverojen jakamismahdollisuudesta valtion ja kuntien kesken tulisi käynnistää selvitys. Kuntien vuosittaiset katu- ja tieverkoston ylläpitomenot ovat suuremmat kuin valtiolla, silti valtio saa nykyisin kaikki liikenteeltä kerättävät verot.
Valtionosuusjärjestelmää uudistettaisiin lisäämällä sen laskennallisuutta ja tarkistamalla järjestelmän määräytymisperusteet ajan tasalle. Näin kannustetaan kuntia entistä tehokkaampaan toimintaan ja kunnallisten palvelujen tehokas tuotanto turvataan kohtuullisella vero- ja maksurasituksella koko maassa.
Valtionosuusjärjestelmää uudistettaisiin lisäämällä sen laskennallisuutta. Näin kannustetaan kuntia entistä tehokkaampaan toimintaan ja kunnallisten palvelujen tehokas tuotanto turvataan kohtuullisella vero- ja maksurasituksella koko maassa.
Kunnat puolestaan sitoutuvat vakautuspaketissa jatkamaan ja tehostamaan tuottavuutta sekä edesauttamaan työurien pidentämistä.
Tilinpäätösten ennakkotiedot ja kuntatalouden vakauttamisohjelma on julkaistu internetissä osoitteessa
www.kunnat.net tämän tiedotteen yhteydessä.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, 050 364 7883
varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen, 0400 486 043
apulaisjohtaja Reijo Vuorento, 050 667 41
pääekonomisti Juhani Turkkila, 050 667 47