Maantieteellinen kuntarakenne voi vaikuttaa yhdyskuntarakenteeseen niin, ettei seudun kasvu aina kohdistu kokonaisuuden kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Jos esimerkiksi maankäyttöön liittyvistä pelisäännöistä ei ole sovittu seudullisesti, saatetaan päätyä yhdyskuntarakennetta hajauttaviin ratkaisuihin suunnittelussa tai kunnittaiseen osaoptimointiin. Myös keskuskaupungit voivat tehdä yhdyskuntarakenteen kannalta kestämättömiä ratkaisuja mm. pientalorakentamisen ja kaupan sijoittumisen ohjauksessa.
Paras-hankketta arvioivan ARTTU-arviointitutkimusohjelman väliraportissa tarkastellaan kunta- ja palvelurakenneuudistuksen etenemistä viidellä kaupunkiseudulla yhdyskuntasuunnittelun näkökulmasta.
Tutkimus tarkentaa käsitystä keskuskaupunkien ja kehyskuntien välisistä jännitteistä sekä seutuyhteistyön syventämisen haasteista ja mahdollisuuksista. Tutkimuksen toteuttaa Aalto-yliopiston Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen tutkijaryhmä, ja sitä täydennetään vuoden 2012 aikana.
Seudun sisäisestä ristivedosta yhteistyöhön
Uudistuva kuntarakenne voi joko vahvistaa kuntanäkökulmaa tai laajentaa näkökulman seudulliseksi.
– Esimerkiksi hajarakentamisen ohjauksessa kaupunkiseudun asukkaiden yhdenvertaisen kohtelun puitteet on helpompi muodostaa, jos niistä päätetään seudullisesti saman pöydän ääressä. Myös kaupan sijoittumisen ohjauksessa seudullinen tahtotila on tarpeen, tutkijat toteavat.
Maankäytön suunnittelun tarve ei vähene, vaikka kaupunkiseudun kunnat yhdistyisivät. Kuntaliitoksista voi hyötyä etenkin strategisissa maankäytön, asumisen ja liikenteen kysymyksissä. Toimiva kaupunkiseutu koostuu paitsi kantakaupungista, myös maaseudun ja kaupungin vuorovaikutusalueista sekä syvemmästä maaseudusta. Näiden kaikkien aluetyyppien kukoistaminen omilla luonteenomaisilla tavoillaan edellyttää joustavia maankäytön sääntelykeinoja.
Yhteistyö kannattaa, vaikka kunta menestyisi muutenkin
Mutta miksi strateginen yhteistyö kannattaa, jos kunnan asiat ovat jo ennestään hyvin? Kyse on erilaisista kehittämisen aikajänteistä. Esimerkiksi pienen kunnan elinkeinopolitiikka on usein mittakaavaltaan pientä ja konkreettista, yrityksiin ja niiden tontteihin liittyvää käytännön aktiivista toimintaa.
– Tällainen elinkeinopolitiikka voi olla tehokasta, mutta melko lyhytjänteistä. Kunta voi hyvin niissä puitteissa, jotka kaupunkiseudun menestys sille asettaa. Kokonaisen kaupunkiseudun mittakaavassa tapahtuvat muutokset vaativat pitkän tähtäimen määrätietoista kehittämistä, tutkijat kirjoittavat.
Parhaimmillaan pienten, entisten kuntakeskusten vetovoimaisuuden kehittämiseen on paremmat resurssit osana suurempaa kokonaisuutta. Olemassa olevien keskusten tukeminen on kuitenkin kiinni myös poliittisesta tahdosta, oli kuntarakenne mikä hyvänsä.
– Lähipalveluita ei tulisi käyttää kuntarakennekeskustelun ”keppihevosena”, sillä keskusteluaiheena kuntarakenne on ikään kuin toissijainen suhteessa palvelurakenteeseen. Palvelujen mahdollisessa karsimisessa ja uudelleen suuntaamisessa on osaltaan kyse myös poliittisista valinnoista ja mm. väestörakenteen muutoksista.
Lisätietoja:
professori Raine Mäntysalo, Aalto-yliopisto, p. 050 512 4525,
tutkija Jonne Hytönen, Aalto-yliopisto, p. 050 512 4483,
tutkija Ilona Akkila, Aalto-yliopisto, p. 050 590 8357,
tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom, Kuntaliitto, p. 09 771 2504, 050 337 5634 (ARTTU-ohjelman kokonaisuudesta)