Siirry ylös
sv       Tulosta |  pdf

Kuntavaaleihin 10 kuukauttaNeljä viidestä aikoo äänestää kuntavaaleissa 2012

Kuntaliiton laajan kuntalaiskyselyn ennakkotietojen mukaan peräti 82 prosenttia kuntalaisista aikoo äänestää lokakuun 2012 kuntavaaleissa. Vain viisi prosenttia vastanneista kertoo, ettei aio äänestää. Kyselyhetkellä noin vuosi ennen kuntavaalien varsinaista vaalipäivää 13 prosenttia vastanneista ei vielä osannut sanoa, aikooko äänestää vai ei.

Alustavien tulosten mukaan kaksi kolmesta kuntalaisesta pitää kuntavaaleissa äänestämistä tärkeimpänä keinona vaikuttaa oman kuntansa asioihin.

– Äänestysaikeita kartoittavissa kyselyissä saadaan tyypillisesti korkeampia äänestyslukuja kuin itse äänestystilanteessa. Syksyn 2008 vaaleissa äänestysprosentti oli 61,2 prosenttia, Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom kommentoi kyselyn alustavia tuloksia.

– Voisi veikata, että viime vaalien tapaan myös syksyn 2012 vaaleissa äänestysaktiivisuus nousee hieman. Kuntarakenteiden ja -palvelujen muutokset kannustavat omalta osaltaan vaikuttamaan oman lähiyhteisön päätöksentekoon.

Loka-joulukuun 2011 välisenä aikana postikyselynä toteutetussa laajassa ARTTU-kuntalaiskyselyssä on kysytty mm. kuntalaisten äänestysaikeista 2012 kunnallisvaaleissa.

Kysely lähetettiin kaikkiaan 28 100 kuntalaiselle niissä 40 kunnassa, jotka osallistuvat ARTTU-arviointitutkimusohjelmaan.

Tulotaso ja ikä vaikuttavat äänestysaktiivisuuteen

Eniten äänestämisaikeisiin vaikuttavat kotitalouden tulotaso, ammattiasema sekä ikä. Yli 90 prosenttia ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista ja parhaiten ansaitsevista ilmoittaa äänestävänsä, kun taas vähän koulutetuista aikoo äänestää 76 prosenttia ja alimmasta tuloluokasta vain 63 prosenttia. Johtavassa asemassa olevista 93 prosenttia aikoo äänestää, kun taas opiskelijoiden, työttömien ja lomautettujen joukossa luku jää alle 70 prosenttiin.

Yli 60-vuotiaat ovat ikäryhmistä innokkaimpia äänestäjiä, heistä 89 prosenttia ilmoittaa äänestävänsä. 18–29-vuotiaiden joukossa sama luku on 76 prosenttia. Pitkään samassa kunnassa asuneet äänestävät varmemmin kuin vasta muuttaneet.

Ne, joiden puoluekanta on selvä, aikovat äänestää todennäköisemmin kuin ne, jotka eivät vielä tiedä, mitä puoluetta haluavat äänestää. Kokoomuksen, RKP:n, keskustan ja sosialidemokraattien kannattajista aikoo äänestää yli 90 prosenttia vastanneista. Perussuomalaisten kannattajien keskuudessa sama luku on 79 prosenttia.

Keskisuurissa eli 10 000 – 20 000 asukkaan kunnissa näytetään olevan aktiivisempia (86 % aikoo äänestää) äänestämään kuin suurissa, yli 100 000 asukkaan kaupungeissa (79 % aikoo äänestää).

– Kuntalaisten äänestysaikeissa ei näyttäisi olevan eroa kuntaliitoskuntien ja muiden kuntien välillä. Näyttääkin siltä, että kuntaryhmien sisäiset erot ovat yleensä suurempia kuin kuntaryhmien väliset erot, Pekola-Sjöblom toteaa.

 
Lisätietoja:
Tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom, Kuntaliitto, p. 050 337 5634
 
 | 
0 suosittelua
Sisältö tarkistettu:
28.12.2011 Seppälä Jari